Sivut

tiistai 16. toukokuuta 2017

Curious Cumulus

Curious Cumulus on tämän Roon kankaan nimi. Ostin kangaspalan lapsimessuilta samalla kun ostin yhden heidän mekkonsakin tyttärelle. Kangas muuttui eilen T-paidaksi ja pipoksi.


Harmi kun minun kangaspalaani oli osunut ne synkemmät pilvet keskelle, joten piposta tuli aika synkkä, mutta onneksi valkoinen taustaväri raikastaa tosi paljon.


Molemmat kaavat ovat Paapiin kaavakirja lapsille -opuksesta, jota rakastan kaavakirjana tosi paljon. Peruskaavat selkeällä kaava-arkilla, joka ei ole lehtien kaava-arkkien tapaan tungettu täyteen.

Paita on Osma, ilman hihtamppeja, koossa 92 ja pipo on kokoa XS.



Ensimmäistä kertaa ikinä ompelin tällaisen tuplaresorin ja se onnistui tosi hyvin (paitsi niskan puolelta ei ole ihan näin siisti).



Lappuhaalari on pojan vanha ja en kyllä yhtään tiedä mitä olen ajatellut sen aikoinaan hankkiessani, voisiko turhempaa vaatekappaletta enää olla! No, ainakin pääsi vielä kerran kuvausrekvisiitaksi ja eihän sitä tiedä, jos intoutuu kesällä pukeen lapselle sen uloskin. Oli se pojallakin muistaakseni tasan kaksi kertaa käytössä, haha.

9 kommenttia:

  1. Onpa kivat! Tykkään tuosta kankaasta! Ja uskon, että kaavakirja on hyvä. Ostaisin itsellekin, jos olisi vielä niin pieniä lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kangas on kyllä aivan ihana! :) Vaikka onkin valkoisella pohjalla, mutta toivon mukaan kaikki mahdolliset tahrat osuvat värillisiin kohtiin :D

      Poista
  2. Kutistit tyttösen? Vai näenkö omiani tuossa viimeisessä kuvassa? Ihan näyttää Liisa Ihmemaassa efektiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päinvastoin! Just siirryttiin tähän suurempaan vaatekokoon :D

      Poista
  3. Tyylikäs tyttö, äitinsä taiten vaatettama :) <3

    VastaaPoista
  4. Onpa kiva tuo tuplaresori, täytyy ehkä itsekin joskus kokeilla. Ja jotenkin huikee toi viimeinen kuva. Joskin vauhdikkaan kipsikätisen kolmivuotiaan äitinä hirvittäisi tuollainen kuvauspaikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata antaa kuvan hämätä, tässä oli kyllä tilanne hallinnassa siltä varalta, että putoaa. Kuvan ottamiseen menee sekunti ja aikuisen kädet valmiina ottaan kopin, on vaan rajattu kuvasta pois :)

      Poista
    2. Joka kerta ei jaksa kirjoittaa erikseen huomioita huolestuneille ;)

      Poista