Sivut

lauantai 23. tammikuuta 2016

Vaatteita koossa 50-92 cm ja muuta rompetta Ipanaisen kirpparille

Olen jonottanut monta kuukautta Ipanaisen kirppikselle koska mulla on joitain sellaisia kirppistavaroita joista kokemuksesta tiedän ettei ne mene täälläpäin kaupaksi mutta en kertakaikkiaan jaksa myydä nettikirppareilla. Uskon ja toivon että Ipanaisella myy paremmin, siellä kun myydään uutenakin vastaavanlaisia juttuja. Loppukassillinen sitten vaatetta. Postaan tästä nyt siis ihan puhtaasti vain myynninedistämistarkoituksessa itseäni varten, ettei tarvisi enää kotiin tuoda takaisin hillottavaksi näitä. Kuvissa tekstiilejä ei ole vielä silitetty koska kuvittelin vieväni ne maanantaina myymälään ja silittäväni just ennen kassiin laittamista mutta jostain käsittämättömästä syystä mulla ei ole edelleenkään sitä virallista kirppiskassia jolla ne viedä (mutta lienee varmaan jokin sanaton sopimus blogipiireissä että ei mainita jos Ipanaisesta saa huonoa palvelua tai jos Mainion vaatteet ovat kulahtaneet pesuissa roskiskuntoon jne. Tai sitten mua vaan ei koskaan onnista).

Eli siis, HELMIKUUN ENSIMMÄISELLÄ VIIKOLLA pitäisi olla myynnissä nämä. He määrittelevät hinnan ja päivän jolloin ne tulee esille joten herran haltuun ja silleen.

Tula kantorepun vastasyntyneen tuki ja taaperolisäpalat. Mam-kantosuoja ja Kimperin trikoinen kantoliina.



Swaddle up -kapalopussi, sitä pienintä kokoa.


Polarn o Pyretin windfleece, saman firman jumpsuit, yksi itseommeltu jumppis ja vuodenaikaan sopivia Lindexin ja KappAhlin sisä- ja ulkohaalareita vastasyntyneen koossa.


Ja jos haluat lapsesi näyttävän 2-vuotiaalta meidän jäbältä niin R-collection anorakki koossa 90 (joo, silitän!) ja Reiman fleecehattu.


Vauvanpeittoja!


Housuja


Paitoja ~92 cm


Bodyja (50-62)


yöpukuja


Jopa yksi mekko :D


Retro-Tuttaa vastasyntyneelle


Neulepaitoja 86 cm (muistaakseni ehkä)


Ja kaikkea muuta niin paljon kuin sinne kassiin nyt sitten mahtuukin.


Ai oliko tarpeen kuvata kaikki? Oli koska mulla tulee hitonmoinen ikävä jokaikistä vaatekappaletta.

Muistutan asiasta vielä myöhemminen mutta siis helmikuun ekalla viikolla, Ipanaisen kirpparilla Hakaniemessä (Näkinkuja 4).

3 kommenttia:

  1. Mie pommitin sulle sähköpostii tulee joten tarkkaile postias kun varmaan saattaa mennä roskapostiin.

    VastaaPoista
  2. Oi ei, miten ihania juttuja! Miksi mä en voi olla Helsingissä helmikuun alussa, olisin niin käynyt ostaa näistä ainakin puolet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti (mun kannalta, että saan nää myytyä) joku muu käy sitten ostamassa :D

      Poista