Sivut

maanantai 26. marraskuuta 2018

Joulukalentereita

Ihan kohta alkaa joulukuu ja sen myötä myös joulukalenterimysteeriyhteisneuleita. Olen useana vuotena osallistunut johonkin niistä, nyt en ole vielä osannut päättää, mihin. Tarjontaa nimittäin löytyy!


Sukat hukassa -blogissa on tonttulakkineulonta. Kahdella värillä Novitan Isoveljeä ja ohjetta julkaistaan kahdesti viikossa.

Sweet Things -blogissa neulotaan lapasia siten, että kaksivärisen kirjoneuleen (Novita 7 veljestä) ohjetta putkahtaa joka adventtisunnuntai, eli siis ohje julkaistaan neljässä osassa.

Heidi Alanderin joulukalenterihuivi, maksullinen ohje Ravelryssa. Ohje julkaistaan 12 osassa ja se neulotaan fingering-paksuisesta langasta.

Niina Laitisen joulukalenterisukat. Sekä pitkävartiset paksut kirjoneulesukat, että Nalle-vahvuiset pitsipalmikkosukat. Ohjeita julkaistaan päivittäin Niinan somekanavilla.


Neulomisen lomassa on toki kiva katsella jotain videoita. Suomalaisten neuletubettajien joulunodotuskalenteri on alkanut jo tänään. Joka päivä eri tubettaja julkaisee jouluaiheisen videon. Näistä pysyy perillä esimerkiksi Facebookin suomalaiset neulepodcastit -ryhmässä. Ja youtubesoittolista joulunodotuskalenterista Palasia arjestamme -kanavalla.



Ja sitten tietysti blogijoulukalenterit. Ensin mainitsen tietenkin OMANI, sillä olen taas urakoinut jouluaiheisia postauksia joulukuulle, ai että se on kuulkaas parasta.

Lisäksi kannattaa tsekata ainakin Muita Ihania -blogin joulumeiningit sitten joulukuussa.

7 kommenttia:

  1. Aivan mahtava uutinen, että sulle tulee tänne joulukalenteri! Se todellakin on parasta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä koonnista! En ollutkaan kuullut tuosta Aikuisen naisen joulukalenterista, täytyypä muistaa se sitten kun h-hetki koittaa!

    VastaaPoista
  3. Novitalla on tosiaan jotain luukkuja tullut Joulukalenteri 2018 -sivulle, mutta ei mitään tietoa mitä se sisältää, onko se esim. neule. Tänään on kuitenkin marraskuun viimeinen päivä eikä tuota ole missään mainostettu. Että kukakohan sen hoksaa ja lähtee mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei siis ihme, että ei mainostettu :D Harmi, ne viime vuotiset joulukalenterisukat olivat hienot.

      Poista