Sivut

torstai 15. marraskuuta 2018

ihan vaan yks trikootunika

Ompelin eilen tilkuista vaatteita ja törmäsin myös iskemättömään kangaspalaan, mistä mun on pitänyt ommella tyttärelle mekko, mutta olin unohtanut. Muistaakseni tämä keppihevoskangas on Verson puodin tuotantoa, ostin sen joskus Kuusi collectivesta. Nyt kävi kuitenkin niin, että olin niin innoissani niistä tilkkuompeluista, että en voinut mitenkään tehdä vaatetta vain yhdestä kankaasta.


Alkusyksystä lanseerattiin Prsimoihin Vimma x Neulomo -lastenmallisto, mikä oli kokonaisuudessaan tehty Nokian neulomon Nanson aikaisista jämäkankaista. Se iski muhun kuin metrinen halko monestakin eri syystä. Ensinnäkin ne olivat tosi kivan näköisiä vaatteita, laadukkaat kankaat ja kaikkein eniten lämmitti sydäntä se tosiasia, että ne olivat tehty pitkään lojuneista jämämateriaaleista. Onneksi matskuja ei oltu heitetty aiemmissa vaiheissa pois.


Mä tosiaan hurahdin vähän siihen hommaan ja ostin tyttärelle kolme eri väristä mekkoa ja kahdet erivärilahkeiset legginssit ja pojalle yhdet housut. Mekot oli ommeltu juurikin tähän tyyliin, että etupuoli ja toinen hiha olivat yhtä väriä ja takaosa ja toinen hiha toista väriä. Ne on ihan tosi kivan näköisiä ja halusin toteuttaa tämän samaan tyyliin, vaikka kangasta olisi riittänyt kyllä koko mekkoonkin. Onneksi oli sopivan väristä yksiväristä trikoota kaapissa, niin tämä ei edes näytä miltään jämäpalamekolta, vaan harkitulta kokonaisuudelta (ainakin omasta mielestäni, heh).


Pitääkin tonkia vielä vähän syvemmältäkin kangaskaappia ja tarkistaa myös, onko omassa vaatekaapissa jotain, mikä joutaisi materiaaliksi, näitä mielellään tekisi useammankin. Tämän (itse asiassa tunika, eikä mekko) kaava on Paapiin kaavakirjasta.

4 kommenttia:

  1. Kiva mekko. Eikö neiti ehtinyt mannekiiniksi?

    VastaaPoista
  2. Kivasti sopii kankaat toisiinsa! Mulla on kans ollut jämäompeluprojekti: oon ommellut t-paitoja 2-vuotiaalle. Aika kivasti saa hihoihin käytettyä niitä pienimpiä tilkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkaa oleen jo niin kamalan pieniä tilkkuja, ettei niistä saa edes hihaa. Millähän näitä malttaisi vähän jo alkaa karsiin...

      Poista