Tietomaa

Terveisiä suorastaan paahteisesta Oulusta! Oltiin suunniteltu erinäisiä ulkoaktiviteetteja (mm Nallikarissa uiminen) mitä tehtäisiin Oulussa iltaisin, kun päivät treffataan miehen ja lasten lähisukulaisia. Niin nyt kuitenkin kävi, että täällä on niin järkyttävä helle, että ei kertakaikkiaan pystytä oleen ulkona. Eilen oltiin ehkä 10 minuuttia leikkipuistossa ja sekin oli liikaa. Niinpä hakeuduttiin sisätiloihin ja otettiin kohteeksi Tiedekeskus Tietomaa. Kovin viileätä ei sielläkään kyllä ollut ja osa aktiviteeteista oli niin liikunnallisia, että nestehukalta ja hikinääntymiseltä ei sielläkään säästytty, mutta sentään auringonpistokselta ja ihon palamiselta vältyttiin.

Meillä oli vielä tuoreessa muistissa Heureka Vantaalla, kun kävimme siellä toukokuussa Kehäratareilimme yhteydessä. Jonkun verran oli samoja juttuja, mutta ei kuitenkaan liikaa. Ja kyllähän sitä fakiirin pedillä kelpaa köllötellä useammankin kerran, ei sillä. Väkisinkin tuli kuitenkin vertailtua ja ennakkoasenteenihan tietenkin oli, että tottakai Heureka on se isoin ja paras Suomessa. Pakko kuitenkin myöntää, vaikka vantaalainen olenkin, mutta sentään entinen oululainen, että taisin tykätä Tietomaasta aavistuksen verran enemmän. Näissä vertailuissahan tottakai vaikuttaa ihan älyttömän paljon se, millaiset vaihtuvat näyttelyt sattuu oleen vierailun aikana ja tällä kertaa Tietomaa taisi vetää vähän pidemmän korren, sillä Heurekan vaihtuvat näyttelyt olivat tänä keväänä vähän tylsiä lapsille (tosin ulkoalueesta kyllä plussaa Heurekan suuntaan).

Meillä oli tosi kivaa Tietomaassa toki siitäkin syystä, että oltiin siellä kolme viimeistä tuntia ennen sulkemista ja ulkona tosiaan (liiankin) hieno ilma, joten ihmiset varmaan mieluummin meni sinne Nallikariin kuin tiedekeskukseen. Näin ollen meidän ei tarvinnut jonotella päästäksemme kokeileen juttuja, vaan kaikkeen sai mennä tappelematta vuoroista muuta kuin oman perheen kesken.

Aluksi tuntui, että oli taas kerran virhe lähteä yhtään minnekään kun lapset vaan huusivat ja kitisivät ja juoksivat paikasta toiseen keskittymättä yhtään mihinkään kahta sekuntia pidempään. Siinä vaiheessa olisikin ollut helppo luovuttaa, mutta onneksi kokemusta näistä tilanteista on jo kertynyt ja kun sitkeästi vain yritettiin, niin lapset lopulta malttoivat tosi hyvin, kun vaan ensin olivat saaneet kauhean metelin kanssa "juosten kusta" tiedekeskuksen kertaalleen läpi. Uusi kierros uusilla hermoilla ja lapset malttoivat jopa kokeilla, miten varovasti ja hiljaa pystyivät hiipiin radan pelästyttämättä virtuaalisia nukkuvia eläimiä.

Taikahiekkalaatikolla vähän harmitti, kun lapioita oli vain yksi, mutta maan muovaaminen onnistui käsinkin ja rakennettiin hienoja vuoristoja, saaria ja jokiuomia.

Saatoin kiljahtaa riemusta päästessäni tekeen yksinkertaisia sähkökytkentöjä. Ylimmän kerroksen jutut olivat muutenkin tosi hauskoja. Oli mäkihyppysimulaattori, ahterilla pumpattavaa koripalloa, tanssimattoa ja ihan kaikkea mahdollista, missä hiki virtasi kun oma hyvin harvoin esiin nouseva kilpailuvietti nosti päätään ja piti päästä aina parempiin suorituksiin.

Musiikkihommat olivat kivoja myös. Sopivan kivoja niin taaperoikäiselle kuin aikuisillekin. Ei nimittäin ollut meidän 2-vuotias suinkaan perheen ainoa, joka halusi lyödä rumpua mahdollisimman monta kertaa 10 sekunnin aikana.

Meillä oli kyllä hurjan hauskaa ja helposti olisi vierähtänyt enemmänkin aikaa. Nytkin jäi leffa katsomatta ja muutama simulaattori vielä kokeilematta.