Kävimme tosiaan pienellä Ruotsiroadtripillämme Norrbottens Järnvägsmuseumissa, mikä sijaitsee Luulajassa. Ei tiedetty museon olemassaolosta mitään ennen kuin alettiin googlettaan, mitä siinä Haaparanta-Uumaja -reitin varrella voisi olla pysähtymisen arvoisia paikkoja. Sattuipa siis sopivasti, että rautatiemuseohan se siellä, sillä me rakastamme junia ja rautateitä!
Museossa oli sisätilat, joissa oli pienoisjunia ja esineistöä vitriineissä, kaksi hallia täynnä junia ja lisäksi junia oli vielä ulkonakin. Museojuna-ajeluitakin ilmeisesti järjestetään, mutta ei ollut juuri silloin, kun me siellä kävimme.
Halleissa isoin osa junista oli jonkinlaisia kaivosjunia, ei niinkään matkustajajunia. Osaan ohjaamoista pääsi sisälle ja junien allekin pääsi useammasta kohdasta hallia.
Ihan tiptop junia ja halleja ei oltu laitettu, kaikenlaista romua siellä ajelehti seassa ja junat olivat aika ränsistyneitä. Ainakin jos vertaa Suomen rautatiemuseoon Hyvinkäällä, missä kaikki on niin siistiä, entisöityä ja kiilloitettua. Mitäänhän se ränsistyneisyys ei kyllä haittaa, kivaahan se on, että juniin pääsee sisällekin sen sijaan, että olisivat vain koristeena.
Kaikki esittelytekstit jäivät lukematta, en tiedä olisiko siellä ollutkaan, mutta kuin ruotsiksi. Fiilispohjalta siis kierreltiin ja katseltiin.
Museossa oli sisätilat, joissa oli pienoisjunia ja esineistöä vitriineissä, kaksi hallia täynnä junia ja lisäksi junia oli vielä ulkonakin. Museojuna-ajeluitakin ilmeisesti järjestetään, mutta ei ollut juuri silloin, kun me siellä kävimme.
Halleissa isoin osa junista oli jonkinlaisia kaivosjunia, ei niinkään matkustajajunia. Osaan ohjaamoista pääsi sisälle ja junien allekin pääsi useammasta kohdasta hallia.
Ihan tiptop junia ja halleja ei oltu laitettu, kaikenlaista romua siellä ajelehti seassa ja junat olivat aika ränsistyneitä. Ainakin jos vertaa Suomen rautatiemuseoon Hyvinkäällä, missä kaikki on niin siistiä, entisöityä ja kiilloitettua. Mitäänhän se ränsistyneisyys ei kyllä haittaa, kivaahan se on, että juniin pääsee sisällekin sen sijaan, että olisivat vain koristeena.
Kaikki esittelytekstit jäivät lukematta, en tiedä olisiko siellä ollutkaan, mutta kuin ruotsiksi. Fiilispohjalta siis kierreltiin ja katseltiin.
Tällaisissa paikoissa sitä ei vaan voi lakata ihmettelemästä, miten valtavan isoja (vanhat) junat ovat ja että mikä ihme niissä niin kovasti minuakin kiehtoo. Aivan pähkinöinä oltiin koko perhe.
Tsekkaa myös postaus kolmen vuoden takaa Tukholman Spårvägsmuseetista. Sinne pitäisi kyllä päästä uudelleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti