Sivut

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Klassikko

"Äiti, minä ompelen!!!"

Iloinen huudahdus mikä sai heti pelkään pahinta. Ja kyllä, harmiton käsipyörän pyörittäminen olikin vaihtunut astetta haastavampaan ompeluun eli kaikki saumurin nupit jotka eivät olleet liian jäykkiä, oli pyöritelty mielivaltaisiin asentoihin. Sellaisen ihmisen painajainen siis joka ei ymmärrä saumurinsa säädöistä hölkäsen pöläystä. Eli minun!

Onneksi olin jossain vaiheessa aiemmin ymmärtänyt ottaa kuvat tehdasasetuksista mutta tovihan niiden etsimiseen puhelimen kuvavirrasta meni ja verenpaine käväisi varmaan aika korkealla. Nyt tein kuitenkin saman tempun kuin mitä muistan omasta lapsuudestani television kuvan kirkkaus- ja kontrasti- nupeissa olleen. On paljon nopeampi korjata vahinko näin kuin kokeilemalla. Itse tosin käytin tussia kun siinä 80-luvun Salorassa ne viivat oli muistaakseni huomaamattomasti kaiverrettuna.



Ei tosin sillä että saumurin ominpäin räpeltäminen sallittua olisi jatkossakaan.

3 kommenttia:

  1. Ipana tehnyt täällä jossain vaiheessa samaa! Eilen huomasin ja ärräpäät lenteli, kun olin jo ehtinyt pari saumaa ommella ennenkuin tajusin ihmetellä.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä idea merkitä asetukset tuolla tavoin. Ei tarvitse etsiä ohjekirjaa eikä vamistuskuvaa :)

    VastaaPoista
  3. Meillä tuo nyt 4-vee harrastaa sitä, että käy napsaisemassa saksilla poikki joka h*levetin langan saumurista. Juuri siitä saumurista joka tekee joka h*levetin kerta kun pitää ne h*levetin langat vaihtaa aina jotain ihmetikkiä kunnes on verenpaine taivaissa ja langoitettu uusiksi kymmenen kertaa.

    Ompeleminen on ihanaa.

    VastaaPoista