Koronatilanne vie
sukujoulun. Onhan se jouluihmiselle kova kolaus. Jos kaikki henkisen puolen
harmituksen nyt sivuuttaa, yksi konkreettisin ongelma on tietenkin äidin
tekemän imelletyn perunalaatikon puute. Väärälle perinneruoka-alueelle
muutettuaan kun ei mitään edes etäisesti yhtä hyvää perunalaatikkoyritelmää ole
tullut vastaan. Tottakai sitä kaupan hyllyltä saa, mutta olisiko tässä iässä jo
korkea aika kerätä kaikki ammattitaitonsa ja rohkeutensa ja kokeilla ihan itse.
Ihan varmasti harjoituserä tarvitaan, koska eihän sitä kannata alkaa sitten aaton aattona stressaamaan ja googlettamaan. Äidiltä jos pyytäisi tarkan ohjeistuksen, se alkaisi kohdasta: istuta keväällä siemenperunat peltoon. Lajikehifistelyyn ei siis nähtävästi ole kuitenkaan tarvetta, koska äitikin tekee just tasan niistä perunoista, mitä sattuu olemaan. Eikä koskaan ole epäonnistunut niin totaalisesti, etteikö kaikki olisi tullut syödyksi.
Sisko ehti tekeen harjoituseränsä ensin, eikä saanut perunoita imeltymään vielä kymmenessä tunnissakaan. Tämä fakta huomioon ottaen, piti kalenterista raivata kokonainen päivä perunalaatikolle. No, oikeasti mitään raivattavaa ei tietenkään ollut, sillä koko marraskuun perhekalenteri vapaa-ajan osalta ammottaa tyhjyyttään. Kiitos korona. Mutta ainakin herätys täytyisi asettaa aikaiseen aamuun, ettei tule nukuttua puolille päivin ja mene perunan imellyttämisen kanssa yötöiksi.
2 kg jauhoisia perunoita, pienempiä kuin edes ne vanhempieni siemenperunat, koska valmis pussi oli niin helppo napata mukaan ja litra täysmaitoa. Ainakaan ei kovin kalliit raaka-aineet, jos meneekin homma niin sanotusti reisille.
Edellisenä iltana jännitti niin, että ei uni meinannut edes tulla. Aamulla herätyskello pirisi hyvissä ajoin ja ei kun perunakattila tulille! Hermostuksissani silitin jouluverhoja ikkunalle odotellessani perunoiden kiehumista ja kun viimein oli valmista ja tuli kuorimisen ja mössön tekemisen vuoro, hermostutti jo niin, että mies ja lapset ajettiin pois keittiön välittömästä läheisyydestä.
Kun perunat oli onnistuneesti saatu vielä kuumina murskaksi ja jauhot ripoteltua sekaan ja kattila imeltymään tarkan valvonnan alle, sai perunasotkua pöydältä siivotessa hienosti muistuteltua mieleen, miten tosiaan keitetty kuiva peruna toimii myös liimana.
Imellytin perunoita sähköuunissa miedolla lämmöllä ja tarkkailin hysteerisesti kinkkumittarista lämpötilaa ja sen epämääräisyys ja epätarkkuus hermostutti kovin tätä prosessitekniikan ammattilaista.
Jossain vaiheessa tajusin, ettei minulla ole oikeastaan pienintäkään mielikuvaa siitä, miltä imeltynyt peruna näyttää ja maistuu. Jotain kuitenkin tapahtui ja tunti tunnilta rakenne alkoi vähän muuttua.
Säntäilin ympäriinsä ja panikoin, kun äiti ei vastaakaan puhelimeen kriittisellä hetkellä.
Viiden tunnin imellytyksen jälkeen jopa minun kokematon silmäni ja perusmakutestillä testattu aistinvaraisen arvioinnin taitoni sanoi, että tämä nyt ehkä on sitä, mihin on pyritty. Sain huokaista helpoituksesta.
Ekan satsin kanssa luotin liikaa kelloon ja maku jäi miedoksi, raa'aksi ja maitoiseksi. Toisen erän kanssa annoin paistua ihan huolella pidempään (koska meidän uuni on vähän sellainen) ja siitä tuli juuri oikeanlaista.
Minä onnistuin tekeen imellettyä perunalaatikkoa.
MINÄ ONNISTUIN!!!!!!!!
Se on totta! Äidin tekemää imellettyä perunalaatikkoa ei voita mikään. Sinä teit sen! Hienoa.
VastaaPoistaEräs kokenut konkari suositteli punaista hyla-maitoa imellettyyn perunalaatikkoon, se kun on luonnollisesti hieman makeampaa.
VastaaPoistaPerunalaatikko on niin hyvää, ainakin oman äidin tekemä. Tänä vuonna olen saman edessä kuin sinä, itse pitäisi saada aikaiseksi. Äitini ohjeet kun ovat samaa luokkaa kuin sinun "lorauta vähän, ripaus suolaa, paista sopivassa lämmössä, kyllä sen sitten huomaa onko sopivaa, perunoissakin on joka vuosi eroja". Se on sitä hiljaista tietoa jota perunalaatikon teossa minulla ei ole.
VastaaPoista