Sivut

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pendändä ja muita junia

Pojan lempparivideoita tällä hetkellä ovat ehdottomasti Youtubesta löytyvät Train Spotting in Helsinki ja VR Trains in Finland -pätkät. Parhaita junia on Flirtit koska niillä mekin päivittäin matkustetaan ja muista erottaa myös Pendolinon jota Pendändäksi kutsuu hän.

Eilen vietettiin ihana aurinkoinen vapaapäivä koko perheen voimin Helsingissä ja tietenkin myös junia bongaillen. Tällä kertaa ei tyydytty vain kävelemään Linnunlaulun sillalle vaan jatkoimme radanvartta pitkin Pasilaan asti.











No niin, ei sitten edes tullut nyt yhtään kuvaa itse Pendändästä! Mutta ei se mitään. 

Lapsi nukahti tyytyväisinä päiväunille kiskojen kolinassa.

6 kommenttia:

  1. Hih, mekin oltiin eilen! Oltiin Linnunlaulun sillalla - olitte mielessäni, mutta eihän teitä näkynyt kun olitte menneet ohi :D Mekin jatkettiin siitä ratikkamuseoon ja Lasten kaupunkiin (kiitos vain loistavista ideoista!). Oli mahtava päivä sekä eskarilaiselle että äidille :) Itse en jaksanut enää illalla siirtää kuvia koneelle saatika postata, mutta jos tänään ehdin/jaksan niin sitten omassa blogissa tulee olemaan kans jotain jutun tynkää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiin me sillallakin mutta ei palattu siitä takaisin vaan jatkettiin matkaa Pasilaan :) Ratikkamuseo ja Lasten kaupunki on ihania! Mukava kuulla että olet saanut täältä vinkkiä :)

      Poista
  2. Olettehan katsoneet Vantaakanavalta Junapoikien seikkailua? Kaksi 6-vuotiasta vantaalaista junafania seikkailee junien maailmassa.
    http://vantaakanava.fi/junapojat-raiteilla/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oltu! Mutta nyt ollaan! IHANA! Lapsi ei tykännyt, näytettiin liian vähän junia mutta minä tykkäsin! :) Kiitos ihan hurjasti vinkistä!

      Poista
  3. Ihana kuvaherkku: punaiset kengännauhat ja punaiset spreijjaukset. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään siitä kans! En tarkoituksella ottanut kuvaa sen vuoksi mutta heti kun näin sen kamerasta niin vou, niin siistii!

      Poista