Sivut

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

2012 HIGHLIGHTS

Olen yleensä tehnyt sellaisen megaison vuosikollaasin mutta tänä vuonna mun elämässä ei oikein ole ollut kuin vauva ja käsityöt niin en halua nyt sellaista. Ja käsitöitäkin on tälle vuodelle mahtunut niin hirveesti että pitänee nyt katsoa laitanko kaikista kuvaa (vaiko vain lempparit) mutta näin alkupaloiksi kuitenkin tällainen bloginäkökulmasta kuluneen vuoden tähtihetket aikajärjestyksessä!

***

1. Blogistania-sarja! Olen vieläkin niin hämmästynyt siitä että mut haluttiin mukaan! Aivan superia ja melkoista itsensä ylittämistä!


2. Yhden elävän lapsen synnytys. Raskaus oli kamala, ihan hirvee (mutta itepähän halusin) ja se jouduttiin ennen aikojaan keskeyttämään mutta aivan ihanan pikkujäbän sain! En olisi ikinä etukäteen voinut kuvitella miten ihana ja herttainen voi vauva olla! :')



3. Elefanttini Finlaysonin näyteikkunassa! Tällaisiin blogiyhteistöihin osallistuu ilolla! :)



4. Radiossa virkkaamisen ihanuudesta höpöttelyä. Tämäkin oli jotain mitä ihmettelen vieläkin :D Että minä!


5. Villi Pohjola -peiton suunnittelu ja toteutus. Ei siinä muuten mutta se pääsi Ravelryn Hot right now -listalle ja se on aika huisia se! Lisäksi se on aika huisia että niitä on tosiaan jo jokunen tehty!



6. Blogini pääsi 101 ideaa -lehden Ruudun takaa -palstalle ja sekin on jotain niin mahtavaa etten oikein pysty edes käsittään!


7. Meidän Pakollinen joulu -blogi sai aivan käsittämättömän paljon lukijoita ja huomiota vaikka se tosiaan oli tarkoitus olla ihan vaan semmonen paska läppäblogi. Blogin suunnittelu ja niiden kaikkien juttujen tekeminen yhdessä ja erikseen oli aivan hurjan hauskaa :D Mutta silti olin ihan tyytyväinen siihen että joulu tuli ja meni mutta vähän kismittää että biojäte-jäälyhty jäi tekemättä ja esittelemättä!


Niin että huh huh mikä vuosi, sanon minä! Luulin jo edellisenä vuonna että huh huh mutta tää oli vasta jotain! Innolla odotan mitä ensi vuosi tuo tullessan! :) Vai tuoko yhtään mitään xD

15 kommenttia:

  1. Vautsivau! Mieletön vuosi ja upeita saavutuksia. Aivan varmasti tulevastakin vuodesta tulee vähintäänkin yhtä hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Eniten sydäntä lämmittää kuitenkin tuo peiton ja Pakollisen joulun saama suosio koska ovat ihan omia juttuja, noihin eri medioihin kun mut on pyydetty mukaan joten ei ole samalla tavoin oma ponnistelu. Vaikka tietenkään ei ne varmaan sitä kaikista tylsintä bloggaajaa mukaan tollasiin haluaisi joten todellakin on niiden vuoksi ehkä syytä paukutella henkseleitä :)

      Poista
    2. No kyllähän se tuntuu tosi spesiaalilta jos muutkin innostuvat omista ideoista. Ehkä noita mediajuttujakin voi ajatella niin, että niissä jotenkin kulminoituu kaikki omat tuotokset. Niin kuin sanoit, niin tuskin niitä olisi, ellei sun ideoista tykättäisi! ;)

      Poista
  2. Oikeasti se on hienoa, ihan aiheesta mukaan pyydetty. Odotamme jännityksellä tulevaa! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi vuosi toisi jänniä juttuja blogirintamalla, jotain muutakin kuin sellaisia siis joihin oon sanonut tiukasti EI :D

      Hyvää uutta vuotta sinullekin :)

      Poista
  3. Ja aina tulee olemaan uutta ja jännää pikku jäbän kanssa! :) Ja kaikkea luovaa ja kivaa luetaan täältä, oli sille tunnustusta mediassa tai ei. Luovaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en mää mediahuomiota haekaan, en ole koskaan itteeni minnekään tyrkyttänyt enkä pitänyt sellaista tavoiteltavana. Mutta jos huiseja juttuja tulisi muuten, saavutuksia jne :) Ja pikkujäbän kanssa nyt ainakin varmasti! :)

      Poista
  4. Sinulla on persoonallinen blogi ja hienoja projekteja, jotka ansaitsevatkin julkisuutta! Upeaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Nostan sulle hattua: blogi on hauska ja kiinnostava ja sitä kautta olet päätynyt moniin muihin medioihin. Jatka vaan samaan tyyliin tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi pitää sama tyyli jatkossakin :) Ja jalat maassa :D

      Poista
  6. Hehkutan minäkin: blogisi on ihan mahtava ja olen iloinen, että olet saanut ansaitsemaasi huomiota!! Kiitos huipusta blogista ja hyvää uutta vuotta! -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi :) Ja hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  7. Ihan suotta ihmettelet, miksi pääset höpöttelemään erilaisiin medioihin, sillä blogisi on yksinkertaisesti PARAS! Meillä oli koulussa syksyllä puhetta käsityöblogeista, ja silloinkin blogisi nousi monen suosikiksi <: !

    VastaaPoista