Kuusinen, Kotka

Käytiin jo useampi viikko sitten lasten kanssa Kotkassa siskoni luona, mutta en tiedä mikä nyt vaivaa, kun ei ole saanut aikaiseksi raportoitua asiasta mitään, vaikka aina ehdottomasti mieluiten kirjoitan asioita ylös heti, enkä hetken päästä. Saatika sitten viikkojen päästä.

Joka tapauksessa, Kuusinen on saari Kotkassa, minne menee tie aallonmurtajaa pitkin. Minä en ole siellä koskaan käynyt ja nyt sinne matkan varrelle oli tullut laivan rungon osista koottu "tuulikello", mitä halusin mennä ihmetteleen toki sen lisäksi, että pääsisin käymään myös saarella itsessään. Silloin tuuli todella paljon, mutta ei kuitenkaan riittävän myrskyisästi, jotta jättimäiset metallit olisivat osuneet toisiinsa. Vähän ehkä saatettiin niitä kuitenkin avustaa omin hartiavoimin.

Tuuli oli kuitenkin riittävän voimakas siihen, että näköalafiilistelypenkeillä istuessamme kastuttiin aaltojen vuoksi. Onneksi talvivarusteet kestävät hyvin vettä.

Matkalla saareen sai sivistettyä itseään Juha Vainion laulujen sanoituksilla, mitä oli kirjoitettuna kiviin tasaisin väliajoin. Ensimmäiset lukiessani tuli hetkellinen myötähäpeä, en edes tiedä miksi. Mutta mitä pidemmälle mentiin ja mitä enemmän niitä luki, tajusi sitä nopeasti, että tässä on nyt kyse jostain muustakin, kuin vain ilman paitaa ahon laitaan käymisestä. Pakko myöntää, että googletin aika paljon aiheesta seuraavan viikon aikana. Uskomatonta, miten taas ennakkoluulot saatiin kumottua tuosta noin vaan. En siis olisi osannut edes yhdistää koko tyyppiä Kotkaan mitenkään, sillä ainoan tuntemani kappaleen, missä moisia viittauksia on, olen kuvitellut ihan vain randomisti sinne sijoittuvaksi.

Saaressa tehtiin perus merenrantaretkijuttuja eli lapset heittelivät kiviä veteen. Klassikkoleikki, mikä toimii aina. Lisäksi käveltiin rantoja pitkin katsoon meille maaravuille niin ihmeellisiä tyrskyjä. Saari on pieni ja sieltä menee yhteysaluksia, joten varsinaista metsää on aika vähän, mutta kuitenkin riittävästi, jotta tuli luontoretkifiilis.

Näköalatorniinkin kiivettiin, vaikka tuuli meinasi ihan viedä mukanaan.

Sää ei ollut kovinkaan otollinen retkikeitineväisiin, joten ulkoistettiin ruokailu Kuusisen Kalamajaan, mistä sai ihan älyttömän hyvää lohikeittoa ja kylkeen paahdettua ruisleipää. Lasten annokset oli puoleen hintaan, vaikka koko näytti äkkiseltään samalta, kuin aikuistenkin. Kalamajassa myydään erilaisia kala-asioita mukaan, mutta ravintolan puolella oli vain tuo lohikeitto ja vaihtoehtona sille lohileipä. Eikä sitä sen kummempaa valikoimaa tarvitsekaan, sillä tupa oli aivan täynnä ja jonottaankin joutui aika pitkään!

Lapset innostuivat Kuusisen jälkeen Maretariumista, minkä ohi kävelimme. Hellyin ja mentiin sinne taas. Tämä oli esikoiselle kolmas kerta, nuoremmalle toinen, mutta edellisestä kerrasta on jo useampi vuosi aikaa. Paikka on aika kallis, joten ihan ei joka vuosi viitsi käydä. Onneksi lapset jaksoivat kuitenkin keskittyä aivan todella hyvin ja viihtyivät pitkään ihmetellen kaloja, vaikka mikään Sea Life -tyyppinen trooppinen väri-ilottelu tämä kotimaan vesistöjen kaloja esittelevä paikka ei olekaan. Vaikuttava ja upea silti, vaikka kalat ovatkin lähinnä ruskeita. Suosittelen kyllä ehdottomasti käymään joskus.

Seuraavanakin päivänä retkeiltiin, mutta vanhoissa tutuissa ympyröissä Katariinan meripuiston, Tervaleppälehdon ja Mansikkalahden huudeilla. Retkihaasteeseen saatiin siis kaksi rasti tuona viikonloppuna. En ole tainnut siitä isommin vielä edes kirjoittaakaan, kun en ole ihan vakuuttunut siitä, tuleeko 52 retkeä vuodessa toteutuun. Stressiä en tosin suostu asiasta ottaan, joten väliäkös tuolla.