Jyväskylän neulefestarit, se varsinainen blogiraportti

Nyt kun langat on esitelty erikseen, voidaankin siirtyä itse asiaan (ja vaihtaa järjestelmäkamera iPhoneen, pahoittelen)! Tosiaan, Lankakauppa Titityy järjesti 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Jyväskylän kesän neulefestarit ja oli aivan täysin selvää että merkkasin sen kalenteriin HETI kun asia julkistettiin ja tein hyvin selväksi että menen sinne vaikka olisi mikä. Olin heti ostamassa kurssia kun ne tulivat myyntiin etten vaan jää ilman ja hotellinkin lopulta sain vaikka ensin näytti pahalta kun en ollut ihan niin hyvissä ajoin (oli samaan aikaan esim Suomipop-festarit) ja puoli-ilmaiset Onnibussiliput lunastettiin myös samantien.

Kursseista olisin voinut valita vaikka kaikki mutta budjetti ei antanut myöden kuin kaikkein halvimmalle eli Color Play the Westknits Way -kurssille jonka siis veti tietenkin itse Prince of brioche, Stephen West. Nyt kuulosti vähän tylyltä että otin koska oli halvin sillä olisin aivan ehdottomasti halunnut joka tapauksessa mennä Stepen kurssille!  Olen kuullut monelta taholta että kurssin aiheella ei sinänsä ole väliä sillä jo itsessään Stephen opettajana ja ylipäätään persoonana on hintansa väärti. Ja olihan se! Seuraavaksi eniten olisi ehdottomasti kiinnostanut Jonna Hietalan Tarinallisen neulekuvauksen salat -valokuvauskurssi.

Mutta siis, Jyväskylään lähdettiin lauantaina ja vietin alkufestarin Eilen tein -Hannen kanssa joka teki aivan viime hetkellä päätöksen tulla mukaan. Poukkoilen nyt vähän aiheesta mutta oltiin siis kysytty että pystyykö mun yhden hengen huoneeseen saamaan lisävuodetta jotta Hannekin voisi jäädä yöksi mutta ei onnistunut. Ja sitten kun puoliltaöin kömmin hotellihuoneeseeni tavaroineni, olikin se upgradettu superior extra -huoneeksi jossa siis oli kingsize parisänky ja lisäksi vuodesohva. Niin että sinne olisi mahtunut kolme ihmistä mun lisäksi (ja mikä säästö olisi ollut jakaa kulut neljälle mutta ei). Vaikka puhelimessa vielä vahvistivat että on yhden hengen. Nooh. Ainakin oli tilaa nukkua, viimeiset pari vuotta kun olen nukkunut puolen metrin suikaleella perhepedistä johon ollaan vähän vastoin tahtoamme jumitettu ja sittemmin totuttukin jo. Joka tapauksessa silti tämä tapaus nostatti vain entisestään mun hyvää fiilistä Scandicin hotelleista, henkilökuntakin oli just eikä melkein juuri ihanan ystävällisiä ja iloisia olematta imeliä. Vanhana sitä alkaa niin tarkaksi.

Mutta joo, kassissa oli siis siideriä ja lankaa, neulefestariiiiiiiiit!!!

Kierreltiin myyntikojut ja istahdettiin neuloon Toivolan vanhaan pihaan, jonne siis myyntikojutkin sijoittuivat. Sinne oli tuotu pöytiä ja penkkejä neulomista varten. Siis oikeasti ihan parasta!

Stephen West käveli vastaan ja kommentoi huiviani. Olin heti tosi tyytyväinen että neuloin Westknits-huivin (Vertices Unite) nimenomaan festareita varten. Iltabileissä sitten jo vitsailinkin kun oli otettu pihalla yhteiskuva Stephenin kanssa kaikista joilla oli hänen suunnittelemansa neule yllä että nyt en enää tarvitse tätä vaan myyn parilla eurolla kirppiksellä. No, ehkä en malta kuitenkaan. Ehkä opin käyttään huiveja? Ja neuloin jo toisenkin.

Tiet Hannen kanssa erkanivat kun lähdettiin eri kursseille mutta sattumalta ystäväni Inari (ja hänen äitinsä) olivat samalla kurssilla kuin minä! Tässä vaiheessa tajusin jo itsekin että nykyään ei todellakaan olla oltu kovin paljoa tekemisissä kun mainitsen samassa lauseessa "sattumalta" ja "ystävä" kun kyseessä on kuitenkin vuoden makein tapahtuma yhteisen harrastuksemme tiimoilta. Asia pitää korjata mitä pikimmin eikä vasta Tampereen kässämessuilla.

Kurssi oli tosi kiva, vaikkakaan ei tarjonnut mulle mitään uutta ja ihmeellistä. Enkä sellaista odottanutkaan sillä koen itsekin olevani aika luova värien ja tekstuurien sekoittaja. Stephen oli mahtava, siis mahtava. Ja ihan parasta oli se kun sain avattua suuni ja kerrottua hänelle että juuri neulomani Exploration Station (tulossa blogiin myöhemmin) on icord-reunaltaan niin kireä että pelkään joutuvani antaan sen vauvalleni. Hän opetti minulle kädestä pitäen miten voin neuloa sitä joustavammaksi. Whooa!!! Onneksi olin askarrellut sen muistivihon sillä sinne piti heti tämä elintärkeä tieto kirjoittaa ylös ennen kuin se karkaa harvasta päästäni. Pakko siis tehdä vielä yksi huivi.

Huiveista puheen ollen, en ymmärrä miten nuo tyypit pystyivät istuun huivit harteilla tuolla. Itse revin omani heti pois varmaan vielä käyttäen sanoja: "on niin helvetin kuuma huivi etten pysty pitään". Anteeksi taas kielenkäyttöni.

Kurssi pidettiin baarissa, jes!

Iltabileissä Stephen kertoi että Suomessa on melkeinpä pelottavaa vetää neulekursseja koska suomalaiset ovat niin hiljaisia, nopeita ja taitavia neulojia. Joo, siellähän mekin aika pieneen ääneen tosiaan neulottiin, ja valmista tuli kauheeta vauhtia. Heitti että ihmettelee mihin me kursseja edes tarvitaan. No hei, just siksi että voidaan olla siellä hänen kanssaan! Tottakai kurssiin sisältyi myös huivien hiplaamista, yhteiskuvien ottamista ja oheistuotteiden ostamista (itse menin ilmaislinjalla eli pyysin nimmarin). Niin joo, saatiin kaikki vielä ottaa sokkona kreisilankanöttönen häneltä mallitilkkuihimme ja se oli minusta jotenkin ihan mielettömän hauska juttu.

Melkeinpä suoraan kurssilta lähti bussi iltabileisiin ja tässä vaiheessa olin ns yksin liikenteessä mikä aiheutti hetkellistä outoa ujostelua mutta sain kuitenkin ensin pienen hajuraon avittamana lyöttäydyttyä seuraan. Ja siitä se sitten lähti.

Virallisessa ohjelmassa oli mm starojen haastatteluita jne ja toki siellä syötiin ja juotiin.

Tämä iltajuhla oli kyllä aivan todella mukava sillä en kuulu mihinkään retriitti- tai neuleleirisisäpiireihin ja käytännössä ainut tähän mennessä ollut mahdollisuus nähdä muita someneulojia kerralla ympäri Suomen, on ollut ne Tampereen kädentaitomessut jossa ehkä jotenkuten pystyy järjestään tilan pienelle tapaamiselle mutta ei se mikään illanvieton tapainen juttu kuitenkaan ole. Täällä oli kivaa, näin paljon vanhoja tuttuja ja sain uusia tuttuja. Hauskaa kun tunsi tyypit naamalta ja he tunsivat mut, ei tarvinnut sen kummemmin esittäytyä. Silti harmillisen monen kanssa jäi kuitenkin vielä juttelematta vaikka siinä he olivat ihan lähellä.

Illan kruunasi ehdottomasti Stephenin Brioche-musiikkivideon ensi-ilta.

Seuraavana päivänä darrakakkua Kahvila Muistossa jonka olemassaolo oli jäänyt multa täysin pimentoon vaikka olin kuvitellut tietäväni festareista kaiken mikä on virallista tietoa ja vielä yrittänyt googlettaa epävirallista lisäksi. Ja silti en tiennyt kellarikahvilasta jossa kaikki istui neulomassa kakun äärellä. Onneksi sain korjattua asian sunnuntaina. Röyh!

Voi että miten oli mukava viikonloppu! Toivon täydestä sydämestäni että näitä järjestetään jatkossakin! Kiitos siis järjestäjille ja kiitos ihan joka ikiselle tyypille joka tuli jutteleen ja heillekin jotka vain hymyilivät vastaan kävellessään. Kiitos bloggaajakollegat ja instagramtyypit, vanhat ja uudet tutut ja kaikki. KAIKKI!

Mutta hei, miksi ei ollut virallista festarikangaskassia? Eikö kaikki neulojat muka rakasta neuleaiheisia kangaskasseja?