Sivut

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Rastipolvet

Kuten tuossa aiemmin mainitsinkin, aioin ommella pojalle housut omista vanhoista rikkinäisistäni. Niistä tuli ihan tosi hienot! Lahkeissa ja vyötäröllä on resorit, polviin ompelin rastit vinonauhasta.

Viereinen kuva on öinen kännykkäräpsy mutta olen taas kerran niin täpinöissäni etten nyt tässä vaiheessa lähde enää lasta riisumaan pelkistä housuista olevan kuvan takia. Nää on niin hienot, niin hienot! Ja tollasta materiaalia olevat pöksyt kun yleensä ovat melko hintavia ja nämä rakentuivat ihan roskismateriaalista. (Resorit ja vinonauhat ovat uusia.) Ja kaikkein parastahan on siis se että kun materiaali on jo valmiiksi vanhaa niin tasan tietää ettei se siitä enää sen kummemmaksi nyppyynny ja haalistuu. Mua niin suuresti aina harmittaa kun kaikki kulahtaa niin nopeasti!





Poseerauslahjonnassa käytettiin Leafilta blogin kautta saatuja uutuuskarkkeja. Huolestuineille kuitenkin tiedoksi että poika sai 4 autoa, loput kerääntyvät äidin itsensä ahteriin.


Ja sitten mentiin lujaa! Todistettavasti siis näissä on yhtä hyvä liikkua kuin alkuperäisissäkin housuissa minun oli silloin kun olivat vielä niin ehjät että niillä kehtasi ulos mennä.

12 kommenttia:

  1. Jipii, hienot housut ja ihana riemu punapäällä!

    VastaaPoista
  2. Hienot housut!
    Mä tykkään uusiokäyttöompelusta..

    Harmillisesti ei muuten mikään karkkitehdas ole mua lahjonut makeisilla. Esimerkiksi voisin oikein mainiosti koemaistaa Pandan tehtaan uutuuskonvehteja ens syksynä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusiokäyttöompelu on parasta!

      Hihi, oon saanut kolmesti ison karkkilähetyksen ja tämä oli ensimmäinen kerta kun saan jotenkin luontevasti ängettyä niitä blogiin :D Mä rakastan kaikkia uutuustuotteita! Ehkä just siksi ammatinvalintanikin on elintarvikealalta.

      Poista
  3. Todellakin harrrmittaa jos uudet vaatteet kulahtaa nopeasti ja vielä enemmän harrrmittaa, jos itse ommeltu vaate kulahtaa kun kangas onkin ollut huonolaatuista.

    VastaaPoista
  4. Kyllä kelpaa viilettää noissa housuissa :)

    VastaaPoista
  5. Heinot housut ja mahtavia kuvia!! :)

    VastaaPoista
  6. mahtavaa! Se on kyllä huippua, kun roskiksesta voi tehtä jotain oikeasti käytännöllistä ja vielä hyvän näköistä! Tempaseppas vielä niistä lopuista housun jämistä liivi, joka sopii noihin jätkän housuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mut ei liiviä :D :D :D Taisin jo heittää ne jämäpalat roskiinkin :P

      Poista
  7. Olen etsinyt jotain siistiä, persoonallista, mutta helppoa tapaa korjata pari pientä reikää Likan JenniJJ baggyissä ja tässäpä se! Kiitos, mahtava idea ja hienot housut! :)

    VastaaPoista