Sivut

torstai 6. helmikuuta 2014

Kajahtaneet kudelmat Annantalolla 15.2. - 30.3.2014

"Onneksi on olemassa tällaisia ihanan kahjoja tyyppejä, jotka pistävät itsensä likoon ja antavat lukemattomia työtunteja ilahduttaakseen ihmisiä kahjoilla kutimilla ja ihan kreiseillä jutuilla"


Kesällä kahteenkin otteeseen olin mukana läänintaitelija Mari Savion kokoonkutsumissa Kajahtaneiden kudelmien kokoontumisajoissa (tsekkaa postaukset täältä ja täältä). Silloin lanseerattiin Kajahtaneiden kudelmien SM-kilpailut joista myös kirjoittelin ja nythän tilanne on se että 17 loppukilpailuun päässyttä työtä on tulossa näytille Annantaloon, Helsinkiin.

Perjantaina 14.2. on näyttelyn avajaiset klo 14 jolloin julkistetaan kilpailun voittajat. Tuomaristossa on mukana mm Maija Louekari, Kasper Strömman ja Susanna Vento (ja moni moni muu!). Haluaisin kovasti mennä avajaisiin mutta nykyään työssäkäyvänä ihmisenä ajankohta on aika hirmuisen huono. Niinpä käynkin katsomassa näyttelyn joskus myöhemmin ja jännään kovasti ja odotan tuloksia ja ennen kaikkea kuvia töistä! Itse en osallistunut kilpailuun mutta olen silti ihan pähkinöinä tästä!

Kilpailutyöt ovat syntyneet yksin tai isompien ryhmien yhteisinä töinä ja tekijöitä on päiväkotilapsista eläkeläisiin. Kaikista lasten tekemistä töistä on näyttelyssä kuvakooste. Näyttelytilassa Annantalolla on mahdollisuus myös osallistua käsitöiden tekemiseen.

Näyttelyn yhteistyökumppaneina toimivat Taiteen edistämiskeskus ja Novita oy.

4 kommenttia:

  1. Mahtava idea, neulominen sun muut käsityöt ei tosiaan oo vakava juttu. Hieno idea pitää näyttely sellaisella teemalla! Ja toi sun vapaavirkkaus on ainutlaatuinen!

    VastaaPoista
  2. Juu, kajahtaneita käsitöitä on esillä ihan liian vähän :)

    Virkkaus ei ole mun tekemä. Se on ikäänkuin ton kajahtaneiden kudelmien "logo".

    VastaaPoista
  3. Joo, jännää nähdä mitä erilaista on saatu aikaan.

    VastaaPoista