Yksi kesän to do -listan asioista oli viedä lapset seikkailupuistoon. Helle kuitenkin lamautti meidät ja se jäi tekemättä, mutta onneksi vielä ehti hyvin nyt kun on suotuisammat olosuhteet aktiivisuuteen. Meillä täällä Pääkaupunkiseudulla eletään näidenkin paikkojen suhteen melkoisessa yltäkylläisyydessä ja hetken saatiinkiin arpoa, että mennäänkö Korkeeseen Mustikkamaalle vai Paloheinään vaiko sittenkin Zippyyn Munkkivuoreen.
Zippyssä lastenratoja on vain kaksi, Mustikkamaalla kolme ja Paloheinässä kaiketi vain joku nössörata, mutta juniorradalle olisi päässyt jo 110 cm pitkät. Esikoinen ei ole vielä 120 cm, mikä sitten taas oli Mustikkamaalla pituusrajana ns aikuisten radoille. Päätettiin mennä siis Mustikkamaalle, missä molemmat voivat kokeilla lasten radalla, onko homma sen verran kivaa, että esikoisen kanssa voi mennä sit myöhemmin Paloheinään. Siellä juniorradalla pitää mennä aikuisen seurassa ja mies on nyt flunssassa ja itse en ole varma, kestääkö kuntoni yhtä monta kierrosta, mitä lapsi haluaisi mennä, joten tämä oli hyvä vaihtoehto tähän hetkeen.
Ihan kohta 3-vuotias oli aivan sieltä minimipäästä, millä koolla ja iällä radalle voi mennä, mutta uskomattoman hyvin hän ratoja veti läpi kerta toisensa jälkeen, vaikka haaramitta ei aina meinannut riittää. Lasten radalle ylettyi kuitenkin aikuiset maasta käsin vähän jeesaan. Pienellä tuntui herkästi olevan köysi käden väärällä puolen, joten sitäkin piti tarkkailla. Vaijeria pitkin kulkeva mötikkä oli niin iso ja painava, että välillä meinasi viedä pikkutyttöä ihan 6-0. Nyt ei kuitenkaan ollut kyseessä arka lapsi vaan sellainen, joka ei ole ollut paikalla kun itsesuojeluvaistoa on jaettu, joten määrätietoisesti hän paineli menemään, vaikka välillä vähän kopisi.
Esikoinen aloitti tyypilliseen tapaansa varauksellisesti, mutta pääsi hyvin nopeasti hommasta jyvälle ja ei ole epäilystäkään, etteikö hänen kanssaan voisi mennä isompien radoille heti, kun maaginen 120 cm tulee täyteen. Paloheinässä tosin pääsisi jo.
Lasten radat on kyllä hyviä kokeiluun, onko homma kivaa ja pärjääkö ja uskaltaako, jotta voi siirtyä isompien ratoihin. Tällaisenaan tämä on kyllä, jos totta puhutaan, vähän turhaa rahan tuhlausta ja säätämistä. Moni leikkipuistotyyppinen rata ajaisi saman asian, eikä tarvisi kikkailla alati jumittavien turvavälineiden kanssa, joita 3-vuotias ei osaa eikä ylety itse renklaan. 6-vuotias pärjäsi omillaan, kun oli ensin tajunnut homman jujun.
Älyttömän hauskaa lapsilla kuitenkin oli ja jaksoivat pari tuntia kiipeillä, liukua ja mönkiä radoilla.
Välillä poden vähän huonoa omatuntoa, kun ei olla saatu järjestettyä lapsille säännöllisiä harrastuksia mun vuorotyön ja tukiverkostojen puutteen vuoksi, joten on kiva sitten käydä säännöllisen epäsäännöllisesti kokeilemassa tällaisia erilaisia juttuja ja purkaa vähän energiaa.
Kannattaa ainakin käydä kokeilemassa, suosittelen!
Zippyssä lastenratoja on vain kaksi, Mustikkamaalla kolme ja Paloheinässä kaiketi vain joku nössörata, mutta juniorradalle olisi päässyt jo 110 cm pitkät. Esikoinen ei ole vielä 120 cm, mikä sitten taas oli Mustikkamaalla pituusrajana ns aikuisten radoille. Päätettiin mennä siis Mustikkamaalle, missä molemmat voivat kokeilla lasten radalla, onko homma sen verran kivaa, että esikoisen kanssa voi mennä sit myöhemmin Paloheinään. Siellä juniorradalla pitää mennä aikuisen seurassa ja mies on nyt flunssassa ja itse en ole varma, kestääkö kuntoni yhtä monta kierrosta, mitä lapsi haluaisi mennä, joten tämä oli hyvä vaihtoehto tähän hetkeen.
Ihan kohta 3-vuotias oli aivan sieltä minimipäästä, millä koolla ja iällä radalle voi mennä, mutta uskomattoman hyvin hän ratoja veti läpi kerta toisensa jälkeen, vaikka haaramitta ei aina meinannut riittää. Lasten radalle ylettyi kuitenkin aikuiset maasta käsin vähän jeesaan. Pienellä tuntui herkästi olevan köysi käden väärällä puolen, joten sitäkin piti tarkkailla. Vaijeria pitkin kulkeva mötikkä oli niin iso ja painava, että välillä meinasi viedä pikkutyttöä ihan 6-0. Nyt ei kuitenkaan ollut kyseessä arka lapsi vaan sellainen, joka ei ole ollut paikalla kun itsesuojeluvaistoa on jaettu, joten määrätietoisesti hän paineli menemään, vaikka välillä vähän kopisi.
Esikoinen aloitti tyypilliseen tapaansa varauksellisesti, mutta pääsi hyvin nopeasti hommasta jyvälle ja ei ole epäilystäkään, etteikö hänen kanssaan voisi mennä isompien radoille heti, kun maaginen 120 cm tulee täyteen. Paloheinässä tosin pääsisi jo.
Lasten radat on kyllä hyviä kokeiluun, onko homma kivaa ja pärjääkö ja uskaltaako, jotta voi siirtyä isompien ratoihin. Tällaisenaan tämä on kyllä, jos totta puhutaan, vähän turhaa rahan tuhlausta ja säätämistä. Moni leikkipuistotyyppinen rata ajaisi saman asian, eikä tarvisi kikkailla alati jumittavien turvavälineiden kanssa, joita 3-vuotias ei osaa eikä ylety itse renklaan. 6-vuotias pärjäsi omillaan, kun oli ensin tajunnut homman jujun.
Älyttömän hauskaa lapsilla kuitenkin oli ja jaksoivat pari tuntia kiipeillä, liukua ja mönkiä radoilla.
Välillä poden vähän huonoa omatuntoa, kun ei olla saatu järjestettyä lapsille säännöllisiä harrastuksia mun vuorotyön ja tukiverkostojen puutteen vuoksi, joten on kiva sitten käydä säännöllisen epäsäännöllisesti kokeilemassa tällaisia erilaisia juttuja ja purkaa vähän energiaa.
Kannattaa ainakin käydä kokeilemassa, suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti