Sivut

torstai 12. tammikuuta 2012

vannomisia

Jokin aika sitten sain seuraavanlaisen kommentin anonyymilta:

"rakastan tätä blogia! :C älä pliispliis tee tästä designvauvantavara-blogia sitten kun jakaannut kahtia ;) t-tai siis, lupaathan tehdä muitakin blogimerkintöjä kuin "ostin tänään tämmöisen hienon marimekko....... POTKUPUVUN"

No mutta, minähän en ole vielä lähimainkaan jakaantunut kahtia, joten...

Marimekossa alkoi lisäale ja muistin että Valpuri, perhana, Valpuri! Se poistuu mallistosta ja rakastin sitä jo ennen kuin olin edes saanut kuningasideaa että ryhdyn äidiksi.

Niinpä siis kun helkkarin halvalla sai, niin kangasta 3 metriä vaikka en yhtään tiedä mitä siitä sitten joskus teen. Verhoja en ainakaan koska siihen sitä on liian vähän. Mutta ehkä pussilakanan tai jotain. Melkein onnistuin peittään mahan. En oikein vieläkään osaa suhtautua tuohon möhkäleeseen. Ja siis eihän tämä mikään raskausblogi edelleenkään ole mutta kangasostos viittaakin nimenomaan ompeluun.



Ja sitten ruokalappu joka oli myös lisäalessa vaikkei vauva nyt ihan ensihätään sellaista tarvikaan. Tuossa oli myös Ruuturouvakuosinen.


Lupaan kyllä silti etten ala designvauvakrääsä-äidiksi, ainakaan pelkästään sellaiseksi, kenelläpä siihen olisi varaakaan. Lisäksi lupaan että en

-julkaise missään valokuvia missä vauva syö lusikalla ekoja kertoja ja koko naama ja ympäristö on töhnässä sillä omasta mielestäni sellaiset kuvat ovat yhtä oksettavia kuin jos olisi kuvannut paskavaippoja. Joo joo, tottakai se oman lapsen kuvan varmasti on söpö (ja rakastan kuvaa itsestäni pienenä joka on sellainen) mutta kenenkään muun mielestä ne tuskin on kivoja joten pysykööt perhealbumissa. Inhottaa kaikki sellaiset aikuisetkin ihmiset joilla on puoli naamaa suklaassa jos syövät esim mokkapaloja.

-ala pitään kusirättiä pyykkipojilla kiinnitettynä vaunuissa. En ymmärrä miksi ihmiset tekee niin. Jos vaunut on tarkoitus peittää pyykkipojilla kiinnitetyillä kusiräteillä, sellaiset varmasti tulisivat vaunujen mukana kuten kaikki muukin kummallinen sälä, ihme kun ei vaunuihin mätsäävää tuulipukuakin kun hoitolaukutkin sun muut. Mutta ei kusirättiä ja pyykkipoikia, miksiköhän? Niinpä. Jos rätille on jokin oikea tarkoitus, siihen varmaan kelpaisi myös jokin vähän kauniimpi ohut asia vähän kauniimmalla tavalla kiinnitettynä. Itse ajattelin elää ilman sellaista. Tietty ötökkäverkko on asia erikseen mutta ei ympärivuotista pukluharsoa!

No joo, se siitä. Sitten jotain ei-Marimekkodesignia, tällaista on tekeillä vaikka ensimmäisen eläinsatupeiton jälkeen ajattelinkin että ei enää :D Mutta tätä on tosi kiva tehdä! Mieluiten en tekisikään yhtään mitään muuta, esim siivoaisi, ylläri.



Jos tätä lukee työkaverini ja miettii että siellä se saakeli bloggaa vaikka piti olla pää kipeä niin voin kertoa että nukuin 16 tuntia, ja sen jälkeen useita lyhyempiä pätkiä ja päänsärky helpotti vasta iltasella kun olin syönyt jo maksimiannoksen särkylääkettä. Silloin kai saa jo ruveta tekeen kotitöitä. Esim kylvettään näppäimistön. Ja vaikka bloggaamaankin (ilman kyseistä näppäimistöä joka on tällä hetkellä käärittynä pyyheeseen).

39 kommenttia:

  1. Se rätti vaunuissa pyykkipojalla pitää pakkasella vauvan hengitysilman lämpimämpänä. Tai näin miulle on kerrottu :D Ite pidin aikanaan siinä sellasta liinaa missä luki jotain "Shh, täällä nukutaan" tms.

    Oi Valpuri, miulle kans!

    VastaaPoista
  2. Emma: Onko sellaisen käytöstä jotain oikeeta suositusta olemassa? Mut siis joo, olen valmis hyväksymään sen että siitä voi olla jotain hyötyä mutta normiharsoa en laita enkä ainakaan pyykkipojilla! :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että en oo ainoa, joka kylvettää outoja asioita. nimim. kylvetin eilen kirppikselta ostettuja ja äitin varastoista tongittuja nappeja. MUTTAKUMUTTAKU ne haisi pahalle ja oli pölyisiä ja pahimmillaan, niissä oli lankoja kiinni muistona vaatteista joista joku innokas ne oli leikannut...

    VastaaPoista
  4. En tiiä onko suositusta mutta täällä pohjoisessa oli vuosi sitten sellaset pakkaset että pakko oli olla suoja että vauva tarkeni hengittää. Luulisin että siihen suojaan on suositus mutta ei siihen että sen on oltava just se harso. Kuulemma niitäkin on ihan designmerkkejä. Joo, meillä oli harso pyykkipojilla.
    Minä olenki oottanu että koskas alat vauvalle tekee käsitöitä. Näytille vaan kaikki. Käsityörikasta odotusaikaa!

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän tuon tarpeen sanoa, että tästä ei tule sitten mammablogia. On silti aikamoisen selevää, että pienen ihmisen ilmaantuminen mullistuttaa (ja perkele SAA mullistuttaa) aika lailla kaiken ja se nyt vaan sitten niinku liittyy aika pitkälti koko lailla kaikkeen elämässä. Juu, tämä on käsityöblogi, mutta se, että hankinnat beebille näkyy, ei haittaa mua ainakaan pätkääkään. Ei se sun kiinnostavuutta tai itsenäisyyttä vähennä, että asiasta mainitsee. Se on musta ihan tosi jees ja normaalii ja kaikin puolin kivaa.

    Niin ja tosi kiva blogi sulla. Ja toi kangas on tosi silmää hivelevä!

    VastaaPoista
  6. Ja mitä rättiin tulee, kyllä, se on hyvä. Senhän voi ommella vaikka itse, sen tuskin tarttee pularätti olla. Hengitysilman lämpimänä pitämisen lisäksi kys. liina suojaa vavua tuulelta ja tuiskulta, lumi/vesisateelta jne. Vauvojen iho on kauheen ohut ja ei kestä ollenkaan samaa kuin aikuisten. Ei muuta kuin suunnitteleen päheetä vaunurättiä kato!

    VastaaPoista
  7. Muista sitten hommata niihin vaunuihin rekisterikilpi babyn nimellä ja syntymäajalla...... :-D

    Ja oo ihana peitto tulossa! Merihevonenkin!!

    VastaaPoista
  8. Ihana näppiskylpy! :D

    Terveisin Neiti K, joka ei tue googletilin kautta rekisteröitymistä blogeihin

    VastaaPoista
  9. Kannan korteni kekoon: Eihän tämä ole askartelublogi, käsityöblogi,eikä mikään kuluttajapalvelublogi. Eikös tämä ole ensisijaisesti Norsiksen oma blogi? Kirjoittaa mitä haluaa ja sen lukee ken tahtoo.

    Ja sitten toinen korsi: Mulla ei oo ikinä ollu harsoa kärryissä kiinni, mä oo jaksanu sellaista värkkäillä ulos lähtiessä..

    VastaaPoista
  10. Hennesolmu: Mäkin oon joskus kylvettänyt kirppisnappeja :D Mulla on siivouskomerossa hammasharja tällaisia pikkukylvetyksiä varten :D

    Kaisuliini: Joo siis toki jos on kovat pakkaset. Mutta ei niitä ole ympäri vuoden, kuten tuiskua ja tuultakaan mutta silti AINA tyypeillä on se harso. En siis väitä edelleenkään etteikö se olisi tarpeellinen, en vaan halua nimenomaan sitä kusirättiä ja pyykkipoikia :D Käsitöitä alkaa sitten ehkä ilmaantuun kun alan ymmärtään vauvajutuista jotain. Toistaiseksi olen edelleen pihalla kuin lumiukko :D

    Gata: Tottakai vauvan tulo näkyy. Ja aluksi kun unohdin usein olevani raskaana, nykyään se on mielessä jollain tasolla ihan koko ajan. Ei sitä vaan pysty elään kuten ennen. Niin että saakoot blogikin elää ajan hengessä. Kunhan ei vaan muutu kokonaan vauvablogiksi :D Tietty jos käsityöt liittyy vauvaan niin ok mutta jos alan postaileen pelkkiä vauvankuvia niin eih!!! Ja otan tavoitteeksi keksiä jonkun nätin ratkaisun siihen vaunurättiin!

    Petra Ilona: Joo ei todellakaan sellaista rekisterikilpeä :D :D Itse asiassa oon haaveillut laittavani vaunuihin kaikkia cooleja rintamerkkejä joita jossain tietyssä mnuoruuden vaiheessa on tullut hommattua. Mutta ehkä en raaski puhkoa vaunujen kangasta. En niiden uusien enkä ainakaan missään tapauksessa niiden retrovaunujen. Ja joo, merihevonen on ihana!

    Anonyymi: :D

    Mrs. Marple: Onhan tää juu Norsiksen blogi mutta kun kerran alunperin on alettu teemablogiksi niin... mut joo, eihän se niin tarkkaa ole :) Ja IHANAA, löytyi ihminen joka on pärjännyt ilman harsoa! Mullakin siis ehkä on toivoa.

    VastaaPoista
  11. Kauhee kriisi näköjään täällä jostain blogin sisällön muuttumisesta. Musta se on ihan normaalia, blogithan kertoo ihmisten elämästä aika usein :D Sen takia luen tätä blogia että sen kirjoittajalla on mahtava tyyli kertoa niistä asioista. Joten ihan sama mistä sitä tekstiä ja kuvaa tulee, luotan Norsiksen tyylitajuun. ;)

    Ja jee mä arvasin että teet vielä toisenkin eläinsatupeiton. Mulla on edelleen kummallinen mielihalu tehdä sellainen. Itselleni. Voiko olla eläinsatupeitto jos ei oo vauvaa? Jotenkin se tuntuu vähän väärältä :D

    VastaaPoista
  12. Inka: Noku en haluu mammabloggariksi :D :D Mut pakko se on hyväksyä että niin saattaa käydä, itepä lapsen halusin :P Ei mun mielestä ois ollenkaan hassua tehdä eläinsatupeittoa itelleen :D Mäkin voisin tehdä ihan hyvin, jos vaan jaksaisin niin isoa ;D

    VastaaPoista
  13. Voi vitsi mäkin haluun tota Valpuri kangasta! Täytyypi käydä katsomas löytyisköhän tän pikkucityn marimekko kaupasta tuota ollenkaan..
    Haluun ommella tulevalle koiravauvalleni siitä pedin :P

    Sulla on tosi ihana blogi, oli sitten vauvajuttuja tai ei :)

    VastaaPoista
  14. Arvaa saisinko itse enää näppistä kasaan kylvyn jälkeen? Tahmatassun on pakko pärjätä muilla konsteilla ;) Kaikkea muuta toki pestään, mm. kolikoita (miten voivatkin olla joskus niin saastaisia).

    Ja toki kirjoitat ihan mistä haluat, vauvajuttuja tai ei! Valmiista satupeitosta nyt ainakin pitää näyttää kuva!

    Tuosta harsosta vielä: näin jokunen vuosi sitten äidin ja vaunut, joihin oli kiinnitetty just niillä pyykkipojilla se harso, joka oli värjätty heleän pinkiksi! Se oli niin kirkas että loisti varmasti pimeässä ja oli aika piristävän näköinen. Eli ei se tosiaan tarvitse olla tiskirätin näköinen. Oranssi voisi olla aika kiva!

    En tiedä löytyykö rievun käytöstä mitään virallisia ohjeita, mutta ainakin veljenpoika (ei siis ole omia) kieltäytyi pistämästä silmiään kiinni ja nukkumasta jos ei ollut jotain sulkemassa muuta maailmaa pois. Siksi siis se harso vaikka rintarepun kanssa... Itse kuvittelisin harson olevan ihan hyvä juttu, jos liikkuu kaupungilla: paljon autoja -> ei niin puhdas ilma.

    VastaaPoista
  15. Mä olen miettinyt että tekis omia ja miehen hajonneita goretexeja hyväksikäyttäen joka säälle sopivan suojan, tänäänkin vettä satoi lapsen naamaan ja reppana kiskoi makuupussin liepeitä naamalleen. Oli siis hereillä niin en viitsinyt piilottaa tyyppiä sen pyykkipojilla kiinnitetyn (vaunuihin mätsätyn) harson taakse. Se harsokin kyllä kastuu, jotain waterproofia tartts saada. Tuosta kankaasta tulikin idea, yhdelle puolelle valpuria ja tooselle gorea niin voi sään mukaan vaihtaa. Joskin ohut harso myös hengittää, mutta kai sille joku aukko jää mistä sais ilmaa. Olen myös miettinyt mistä sasi galvalla/ilmaseks niitä renkuloita, joilla leluja ym. kiinnitetään. Saraalasta saa Liberon mainoskassin ja siinä lelussa ainain on. Lelu on itessään ruma mutta niitä rinkuloita tarttis, pitääkin huhuilla onko jollain se roikkuva mehil'inen ylimäätäsenä ;)

    On jotain semmosa Kurtis-suojia, mutta ne maksaa monta kymppiä eikä ainakaan meidän kasarivaunuhin sopisikaan.

    Vitsi, nyt kyllä houkuttais marialeen...

    VastaaPoista
  16. Anise: Oi että, tuo olisi kyllä koiravauvallekin ihanaa kangasta :) Toivottavasti löytyy :)

    Tagatha: Pakko se näppis on kasata koska tahmatassuna en halua käyttää läppärin omia näppäimiä ellei ole ihan pakko, ne kun on hankalampi pestä ja mua yököttää likaiset näppäimet :D

    Eikö vaunuissa itsessään sitten tosiaankaan ole mitään näköesteratkaisua. Outoa. En siis ole oikeasti perehtynyt aiheeseen, ihmettelen vaan niitä rättejä :D

    Onneli: Meillä pystyy niissä uusissa vaunuissa vaihtaan heittemällä menosuuntaa eli jos vaunuihin sataa sisään, työnnetään sitten toiselta puolen jolloin ei enää sada. Ellei sitten sada joka suunnasta :D Retrovaunuissa tätä hienoutta ei tietenkään ole, mutta nehän olinkin suunnitellut lähinnä parvekevaunuiksi.

    VastaaPoista
  17. Ihana satupeitto. Rakastan pingviinejä! :)

    Iloa sinne!

    VastaaPoista
  18. Oi kuin kivoja peiton palasia tulossa!
    Neljä lasta olen onnistunut pitämään hengissä ja terveinä, vaikkei puglurätit ole koskaan vaunuissa roikkuneet. Sinä keksit taatusti esteettisemmän tavan suojata lasta viimalta ja pakkaselta, itse kiepautin aina hyönteisverkon pariin kertaan siihen hytin ympärille.
    Vauvamahaan tottumisesta; aika montakertaa pamautin sen möhkäleen ovenpieliin ynnä muihin ulokkeisiin, ennenkuin polla alkoi hahmottaa muuttuneen olomuodon uudet ulottuvuudet. Vähän niinkuin autoa vaihtaessa saa aluksi olla tarkkana pysäköinnin kanssa =)
    T;Kaisa

    VastaaPoista
  19. jos lohduttaa, niin keskimäärin mua ärsyttää kaikkien raskausjutut, mutta olet hoitanut asian todella hienosti omalta osaltasi. Ei sitä raskautta voi peitelläkään, kun on kuitenkin niin suuri osa elämääsi tällä hetkellä (eikä pidä, eikä tarvitsekkaan). Ja sama koskee lastakin, tottakai sun ompeluaiheet muuttuu varmasti vähän lapsipainotteisiksi ja niin se elämä vaan menee. Älä ala niistä stressailemaan. Jatka samaan malliin... saat mussakin aikaan vauvakuumeen (mikä tulee aiheuttamaan perhekriisin, koska miehen mielestä ei vielä nyt edes voi yrittää). Tulee niin hyvä mieli aina kun käy näitä sun tekstejä lukemassa! ;)

    VastaaPoista
  20. No sellanen harso kans näppärästi suojaa auringonpaahteelta ja sit kummmiskii babuli saa happea...ite tykästyin batiikkivärjäilemään harsoja ja siskolle tein kiroileva siili-teemalla harson (linkki siskon blogiin, jossa kuva harsosta http://hiirenvirnantupa.blogspot.com/2011/11/joulunalustaytepostaus.html) - ku alko itteeki vituttaan ne lässyttäjät jotka suurinpiirtein sukeltaa vaunun sisälle pällistelemään nukkuvaa vauvaa. Perkele. No joo, mut ne pyykkipojat on kyl rumia. Tuu kertoon sitte jos keksit jonku kauniimman tavan ratkaista tää asia - vaikka itelläni toivottavasti nää hommat on jo ohi :)

    VastaaPoista
  21. No onpas vilkasta keskustelua :D Mutta ihanaa tuo Valpuri-kangas!!! Haluaa kanssa vaikkei olekaan vauvallista aikaa :D Ja hurmaava peitto tulossa!!! Jakselepa hyvin!!

    VastaaPoista
  22. HAH, näppiskylpy! =) Hyvällä mielellä lumitöihin. =)

    VastaaPoista
  23. mammablogi tahi ei. mie toivon ainakii vain sitä että siulla riittää mielenkiintoa ja paukkuja kirjotella tätä blogia sittenki ku oot jakautunu. tää on niin inspiroiva blogi että en oo toista vielä löytänny!

    VastaaPoista
  24. Itse olen kuolannut tälläistä kurtis suojaa: http://www.sannas.fi/category/151/vaunusuojat---baby-peace?gclid=CKfQsMDpzK0CFbBzmAodxiGaJw Ajattelin kuitenkin tehdä tuollaisen itse kun ehdin ( Lue: jaksan ;) )

    VastaaPoista
  25. Tää kusirätti on perus halpa keino pitää sen viiman, pahimman kylmyyden, ötökät, valon yms poissa sieltä vaunuista niin, että se materiaali kuitenkin on "hengittävä". Tarkoitan sitä, että jos laitat siihen jonkun teräskankaasta tehdyn kusirätin korvikkeen niin ei ilma kierrä ollenkaan...?

    Meillä täällä yhdessä lastenvaateliikkeessä muutiin mm. pinkkejä "kusirättejä", jotka löysin vasta kun olin jo puolisen vuotta käyttänyt kyseistä valkoista kusirättiä vaunuissa vihreillä pyykkipinnoilla :)

    -ihanasonja-

    VastaaPoista
  26. Pikkuvauva aikana harsoa käytin sellasena suojana...eli pari kuukautta. Suojaa kivasti vähän kaikelta, ötökkäsuoja ei suojaa ainakaan valolta. Design suojiakin on, mut jotenkin muutaman kuukauden takia tuli valittua jokin riepu neljänkympin kankaan sijaan. Nättejäkin klipsejä on, et ei oo pakko pyykkipoikailla. Joskus vaan ei oo ihan hirveesti aikaa ja intoa satsata siihen miltä joku/kaikki näyttää, jos aikoo ovesta ulos kyetä. Ja mun mielestä kannattaa kyetä.

    Aika näyttää miten blogi muuttuu ja mihin suuntaan kasvaa.

    Vauva-elämä on helposti 24/7 ja joskus on haateellista puhua/blogata jostain muusta. Vauvan ja lapsien myötä oon alkanut ymmärtää sitä, miten jotkut inttikundit ei osaa puhua muusta kun armeijasta.

    Muakin kiinnostaa paljon enempi mitä kaikkia ihanuuksia oot tehnyt kuin mitä ostanut. Ostosten tuoma ilo on niin hetkellistä vaan verrattuna aikaansaannosten tuomaan iloon.

    Tiuhti

    Tiuhti

    VastaaPoista
  27. Mää pittiin vaunuissa suojaa kiinni semmosilla suihkuverhonripustus -renkuloilla. Niitä saa erilaisissa väreissäkin, voi valita ommaa silmää miellyttävän :)En tiiä passaako kaikkiin vaunuihin, mutta meijän vaunuissa ainaki pysy hyvin.

    VastaaPoista
  28. harso sen takia koska eihän se lapsi siellä sisällä saa henkee jos siihe jonkun peiton laittaa etee.. ja jos sataa lunta/vettä ni se on siin mieleski kannattavaa käyttää. + jos paistaa aurinko ja lapsi yrittää saada unta ni se peittää pahimman auringon

    VastaaPoista
  29. Tuo eläinpeitto vaikuttaa lupaavalta ♥. Ja blogi voi muuttua ihmisen mukana, joten turha kenenkään pyytää vaatimuksia siitä, mistä ei saa postata :D Mutta niin, en mäkään haluaisi nähdä vauvan syöttö-kuvia tms. Ihan kaikkea ei blogissa tarvitse jakaa... Mutta onneksi lupasitkin olla laittamatta sellaisia kuvia! ;)

    VastaaPoista
  30. Pöö, mun ipanani on pian kaksivuotias (ja verrattain normaali lajinsa edustaja), enkä ole ikipäivänä pitänyt rättiä, harsoa tai muutakaan kankaanpalaa vaunujen peittona. :D Mun mielestäni pysytään sisällä, jos on niin kylmä, ettei lapsiparka voi ilman tuollaisia hengittää. (Joo, meidän ipana nukkui ja nukkuu päiväunensa sisällä ja on silti ihan terve. IHME!) Auringonpaisteelta, tuulelta, viimalta, sateelta, kissoilta, koirilta ja sammakoilta on suojauduttu joko kääntämällä kärryjen työntösuuntaa tai ihan vain luottamalla siihen, ettei lapsi koe karmeaa tukehtumis-, hukkumis- tahi minkään muunkaanlaista kuolemaa, jos sen kasvoille jotain osuu. :P

    Mutta joo. Mä tykkäisin, jos et ihan yhtä mammabloggariksi (ts. tylsäksi) kävisi kuin monet muut (ts. esim. minä), mutta mielelläni ihastelisin norsismaisia vauvajuttuja ja -paskarteluja. Ja koska olen mammabloggari, ei mulla mitään mammabloggausta vastaankaan ole. ;) Kukin tyylillään, mutta kyllä se vauva mun mielestä saa näkyä ja kuulua (mielellään ei kuitenkaan haista) blogissakin.

    Ei mulla muuta. Kiitos, anteeksi ja moi!

    VastaaPoista
  31. Minäkin tulin vielä lisäämään että minä luen blogiasi siksi koska sinulla on mahtava tyyli kirjoittaa oli asia mikä tahansa.
    Ei kannata etukäteen vannoa mitään "mä-en-sitten-muutu"-juttuja. Toivoisin että jatkat samalla tyylillä edelleen kertoen kaikista sinuun liittyvistä asioista. Se vauva nyt vaan tulee olemaan aika iso osa sun elämää.

    VastaaPoista
  32. Joo hei vannomatta paras, tässä kahden pienen lapsen äitinä huomaa tekevänsä kaikenlaista, joka entisessä elämässä ois tuntunut oudolta. Sulla on mahtava tyyli kirjoittaa, uskon että juttusi ovat hyviä oli aiheena mikä tahansa.

    Ja mä en haluais olla sellainen äiti, joka kirjottaa just jotain tollasta esikoistaan odottavalle (silleen niinku varoitaan tyyliin blaah), että sorry siitä. Jokainen tyylillään.

    Niin ja vielä siitä kusirätistä: mun esikoinen nukkui paremmin rätin kanssa ja p2 kanssa ei sit onnistunut, kun esikoinen aina repi rätin pois. Suihkuverhon nipsuilla kiinnitettyjä versioita kivalla kankaalla olen nähnyt myös.

    T. Hanna-Nanna

    VastaaPoista
  33. Mira: Kiitos paljon :)

    Anonyymi: Joo eiköhän ne hengissä pysy ilman sitä rättiäkin :) Hui sentään, mä en ole onneksi vielä pamauttanut mahaani ovenpieliin :D Toisaalta, ei se ihan vielä oikeesti mitenkään valtava ole. Mutta kohta varmaan joo.

    Saariston kasvatti: Se onkin jo aika spookya jos minä aiheutan muille vauvakuumetta :D :D

    Lara: Mä olen ihan varma että jos harso pitäisi olla, sellainen olisi vaunuissa valmiina mukana jollain nätillä vetoketjukiinnityksellä, eihän sellaista nyt voida olettaa että tyypit kulkee ihmisten ilmoilla pyykkipojat väpättäen! :D Kiroileva siili toimii aina :)

    Sinisukka: On joo :D Ja Valpuri on ihanaa! Kiitoksia :)

    Oo: Kylvyn jälkeen näppis on taas kuin uusi :) Ulkonäöllisesti siis ;D

    Anonyymi: Toivon itsekin että riittäis aikaa ja inspistä kirjoitella vauvan jälkeenkin :) Kiitos kauniista sanoista :)

    Anonyymi: Toi on kyllä hienompi kuin harso mutta aika helskatin ruma siitäkin huolimatta :D

    Ihanasonja: En ole laittamassa teräskangasta, ymmärrän että kankaan pitää olla ohut ja hengittävä, pointti olikin siinä että tarviiko sellaista kangasta oikeesti mihinkään. Voi olla että tosiaan tarvii, silloin on vaan pakko myöntää tappionsa.

    Tiuhti: Siksi ajattelinkin ajatella harsoviritelmän korvikkeen etukäteen enkä vasta sitten kun olen väsynyt ja perse kipeä enkä jaksa laittaa muuta kuin sen kusirievun :D Toistaiseksi vielä vauva-asioiden ostelu on mulle tavattoman uutta ja ihmeellistä. Siksi kai niistä tulee blogattuakin. Mutta en tietenkään ajatellut joka potkuhousua erikseen esitellä.

    Anonyymi: Suihkuverhorenkula vois jo olla astetta parempi, silti edelleen mietin että jos sellainen harso oikeasti kuuluisi olla, olisi vaunuissa varmasti jokin kiinteä kiinnitysmekanismi olemassa.

    Anonyymi: Kukaan ei ole laittamassa peittoa vaan mietin sitä että tarviiko siinä ylipäätään olla mitään riepua. Vaunuissa voi vaihtaa työntösuuntaa tuulen ja tuiskeen suunnan mukaan ellei nyt ihan joka suunnasta myrskyä, silloin varmaan jäisin sisälle anyway. Hyvä tässä päteä kun ei ole minkäänlaista kokemusta vauvoista eikä vaunuista, anteeksi :P

    J: En mä sitä ottanutkaan vaatimuksena vaan huumorilla ja käytin kommenttia aasinsiltana Marimekko-ostoksiin. Syöttökuvia ei ole tulossa, sen voin luvata. Kaikki muu voikin sitten olla vähän häilyvää :D

    Tii: MAHTAVAA!!! Juuri näin!

    Kaisuliina: En mä vanno etten mä muutu, koska muutun aivan varmasti. Mutta eiköhän perusmeininki pysy samana kuitenkin :)

    Hanna-Nanna: Joo ei kannata liikoja alkaa vannomaan :D

    VastaaPoista
  34. jos et laita yhtäkään ekaa syöttökuvaa esim fb, tarjoon kaljan!!

    ja se suoja on hyvä, meillä on kurtis mut ei sitä jaksa aatella et harso ois rumempi. aika käytännölliseksi elämä heittää.

    VastaaPoista
  35. Kiitti kun toit esiin tän kusirättiprobleeman! Mä en ollut kiinnittänyt asiaan aiemmin mitään suurempa huomiota, joten olisin varmaan päätynyt pakon edessä käyttämään harsovaippa+pyykkipoika-yhdistelmää. Nyt ainakin on viikon verran tullut taivaalta lunta sen verran reippaassa tuulessa, että jos sama meno jatkuu lopputalven, niin voisin kuvitella haluavani suojata vaunujen sisäosan ja vauvan vastaavilta tuiskuilta.

    Nämä kommentit luettuani tekaisin oman Kurtis Baby Peacea apinoivan vaunusuojan omaa silmää miellyttävästä kankaasta ja purjerenkaista. Vielä pitäis hankkia ne suihkuverhorenkaat tms., joilla systeemin saa vaunuihin. Niin että iso kiitos tästä postauksesta ja kommenttiraidasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt kusirättiasiaa (tai siis niiden rumuutta) jo ennen kuin olin keksinyt että voisi itsekin ruveta lisääntyy :D Mäkin ajattelin jotain tollasta Kurtis-tyyppistä kehitellä, tai ehkä oon laiska ja ostan suoraan sellaisen. Koska kyllä sitä varmaan joskus tarvii. Mutta ei helkkari vieköön silloin jos ei oikeesti ole HC-sää.

      Poista
  36. Jäin sit niin koukkuun tähän blogiin! ;-)

    VastaaPoista