Miniloma Vaasassa (ja ympäryskunnissa)

Käytiin reilu viikko sitten Vaasassa, kun oli koko perheen yhteistä kesälomaa sen verran. Vaasa valikoitui aika summanmutikassa. Minulle oli kertynyt Scandic friends -pisteitä sen verran, että jostain saataisiin ilmainen hotelliyö. Vaasassa sattui oleen palkintoyöpaikkoja jäljellä ja se on roikkunut pitkään haavelistallani. Sääli, että oli jo elokuu, sillä esim Laihian Nuukuurenmuseo ei ollut enää auki, yhyy. Mutta paljon oli muutakin mielenkiintoista ja aina on syytä jättää jotain ensi kerran varalle!

STUNDARSIN ULKOILMAMUSEO

Olin taas tehnyt pitkän listan jutuista, mitä siellä voisi tehdä ja nähdä. Ulkoilma/kotiseutumuseoita olisi riittänyt varmaan joka sormelle, joten kävi älytön tuuri, sillä ystäväni oli käynyt juuri muutamaa päivää aiemmin niistä yhdessä ja hehkutti, miten kivasti siellä oli lapsille leikittävää. Tattis! Sinne siis! Kyseessä oli Mustasaaressa oleva Stundarsin ulkoilmamuseo.

Ja kyllä vain, siellä oli kaikkien tyypillisten kalustettujen ulkoilmamuseorakennusten, joita saa vain ihastella köyden takaa, lisäksi tiloja, joissa lapset saivat leikkiä aivan vapaasti. Oli leikkikauppa, leikkinavetta ja leikkikeittiötupa ainakin. Lisäksi ulkona oli leikkijuttuja. Pihassa oli myös kotieläimiä.

Etenkin leikki-ikäinen lapsi viihtyi paremmin kuin hyvin, eikä häntä olisi täältä kovin helpolla pois saanutkaan, mutta isoveli piti huolen siitä, että museoon ei liian pitkäksi aikaa jääty homehtuun.

Ihan hirveästi en ehtinyt paikkaan aikuisnäkökulmasta tutustuun, sillä piti aika paljon juoda tuota leikkikahvetta, mutta tosi iso suositus Stundarsille etenkin siis lasten kanssa.

METEORIA

Matkalla Stundarsista Vaasaan nähtiin kyltti Meteoriasta ja mieleenkiinto heräsi heti. Niinpä tehtiin spontaani käännös ja käytiin katsomassa, että mikä homma.

Kyseessä oli Söderfjärdenin meteoriihi, mikä sijaitsi siis toden totta kraatterissa.

Viihdyttiin ihanan kotikutoisessa vierailukeskuksessa yllättävän pitkään. Aihe oli oikeasti todella mielenkiintoinen ja tämä tuli minulle sivistymättömälle ihmiselle jotenkin aivan puskista.

TROPICLANDIA

Vaasassa yövyttiin Scandic Waskiassa, mikä sijaitsee kylpylä ja vesipuisto Tropiclandian kyljessä. Pulikointi ei kuitenkaan kuulu hotellin hintaan, mutta muutaman euron alennusta sai.

Tropiclandia oli lapsena about parasta, mitä tiesin. Toki osasin odottaa, että tällä iällä kun on jo kaikenlaista nähnyt ja paikka ei ole enää mikään uudenkarhea, mikään ihan älyttömän huikea elämys se ei tulisi oleen. Enää en merihirviöliukumäestä laskenut eikä altaan vieressä ollut enää venettä, jonka aarrearkuun on liimattu vanhoja kolikoita, mutta olihan se nostalgista! Eikä se mikään pöllömpi paikka ole nykymittapuullakaan (toisin kuin paikalleen mädäntyvä tyhjennetty ja hylätty Wasalandia-parka). 

Meillä aikuisilla oli hirveän huono omatunto siitä, että tällä tavalla pandemian aikana johonkin kylpylään mennään, vaikka turvavälit piti ja kloorivedessä lilluttiin ja samaan aikaan muu Suomi lenteli pitkin Turkkeja ja Espanjoita.

Mutta niin siinä kävi, että ostettiin vielä toisellekin päivälle Tropiclandialiput ja kyllä kannatti, lapsi oppi sukeltamaan. Seuraava vaihe on opetella tekeen about sama veden pinnallakin.

MERENKURKUN SAARISTO

En ole koskaan päässyt Raippaluodon sillalle, joten se oli haavelistalla aika korkealla. Ihan vaan koska hei, Suomen pisin silta, kuulostaa niin hienolta. Ja olihan se! En ollut tajunnutkaan, miten korkea silta on! Ei se kuvissa niin korkealta näytä. 

Lapsiparoille oli jäänyt jostain sellainen harhakäsitys, että ajettaisiin vain sillan toiseen päähän ja palattaisiin takaisin ja mentäisiin Tropiclandiaan, joten vastustus oli melkoista, kun aloin selittään, että ei kun nyt vietetään koko päivä täällä saaristossa ja illalla sitten uimaan. Juu ei. Mutta yritettiin!

Käytiin tutustumassa sillan kupeessa olevan Maailmanperintöportin näyttelyyn.

Ja sitten ajettiin Svedjehamniin ja siellä sijaitsevaan Saltkaret-näkötorniin.

Tässä vaiheessa tuli toinen kriisi, kun jälkikasvu tajusi, että näkötornin juurelle ei suinkaan päässyt autolla, vaan se sijaitsi luontopolun varrella noin kilometrin päässä. Pakko myöntää, että alkoi lomafiilis oleen hyvin kaukana, jossain paljon kauempana kuin se näkötorni, sillä koko matka kuunneltiin armotonta kitinää. Onneksi tiesin, että torni lopulta hiljentäisi kitinän ja niinhän se teki. Se oli hieno, näköala oli hieno ja takaisin lompsittiin jo kevein askelin ja leppoisin fiiliksin, sillä eivät vielä tienneet, että pitää se lounaskin syödä ennen sinne uimaan menemistä. Lounas muuten syötiin Raippaluodossa (apua, kirjoitin ensin Reposaaressa, onneksi ehdin vaihtaan, ennen kuin kukaan pääsi huomauttaan. Postaus Reposaaresta muuten täällä, jos kiinnostaa, heh heh) vanhaan huoltoasemaan rempatussa pizzeriassa, jossa oli myös pienpanimo. Siitä ei nyt tarkempia speksejä ole antaa, mutta pizza oli hyvää. Ilmeisesti olutkin, jota tosin kuski ei tietenkään paikan päällä nauttinut.

Tornista näkyi upeasti maankohoamisen vaikutukset. Selitin innoissani lapsille, miten joskus vielä tästä pääsee kävellen Ruotsiin, mutta ei vielä meidän elinaikana. Mutta sitten muistin lisätä, että niin tosiaan, mikäli napajäätiköt eivät sula ja täytä merenkurkkua uudelleen. Näin se on. Koronat ja kaikki. Ei ole varmaa mikään muu kuin että juuri nyt ainakin maisema oli todella kaunis.

EDVININPOLKU

En tiedä, tohdinko aloittaa tätäkin kappaletta totuuden mukaisesti. Eli vaikka minä olen totaalisen hurahtanut veistospuistoihin, lapsia ei juuri voisi vähempää kiinnostaa ja sen kyllä huomaa. Noh. Onneksi Edvininpolku on ikään kuin kuntoilureitin varrella, ei niinkään puisto, vaan pururata, joten käskin veistoksista kiinnostumattoman henkilön ottaa retki ihan vaan kuntoilun kannalta. 

1,3 kilometrin matkalla on muistaakseni jotakuinkin parisataa Edvin Hevonkosken tekemää ITE-taideteosta eli siinä on kyllä patsas poikineen. 

Aiheita oli laidasta laitaan joulupukista Tarja Haloseen.

Mun mielestäni aivan huikea paikka ja ehdottomasti käymisen arvoinen, lapsilta ei kannata mielipidettä tähän kysyä. Muistan toki omasta lapsuudestani tällaisia EVVK-vaiheita. En ehkä niitä omiani, mutta sisarusteni kyllä. Joten pitkää pinnaa, kyllä se siitä sit taas.

LOPPUKANEETTI

Reissu oli kiva ja oli aivan älyttömän ihana päästä käymään jossakin. Itsekästä, mutta ihanaa. Paljon jäi vielä näkemättä, etenkään keskustassa ei käyty muuta kuin jätskillä ja minä yhdessä museossa ja lapset ja mies sillä välin leikkipuistossa. Vanhassa Vaasassa pyörähdettiin autolla, mutta raunioilla oli remontti, joten sinne ei päästy. Kyllä mä siis voisin uudestaankin tulla. Vaikka siten, että pääsisi sitten näkeen neuletuttujakin! Mutta kiitos uusimpien koronatilastojen, se ei varmaan ihan heti tule tapahtumaan.