Sivut

torstai 30. huhtikuuta 2015

Vappuasun olemattomuudesta

Päiväkodista ei ollut kuulunut yhtään mitään että onko heillä jotain vappujuhlintaa vai ei. Lähinnä siis että onko tarvetta naamiaisasulle. Viime vuonna lapsen ollessa eri päiväkodissa, naamiaispuvulle oli käyttöä, joskin silloin en aloittelevana äitinä vielä moista perinnettä ymmärtänyt etukäteen aavistaa ja puvun keksiminen jäi vähän viime tinkaan joskin suoriuduin siitä kyllä hienosti. Eilen sitten kysyttiin päiväkodista että no miten on sen puvun kanssa. Heillä juhlivat pienten ryhmät yhdessä popcorn-kulhon äärellä ja pukuja ei ole hypetetty koska pienet saattaa pelätä isompien lasten pukuja mutta toki jonkin hatun tai naamarin voi laittaa ja selittivät vielä mulle miten näin pienet ehtii juhlia vappua kyllä vielä monen monena vuotena (whatever...). Pukua ei siis ollut eikä tarvita mutta halusin kuitenkin jotain yrittää. Kotoa löytyi valmiiksi Ikean kärpässienihattu ja ompelin sille pariksi punavalkoisesta pallotrikoosta paidan (minun vanha paita pääsi saksittavaksi). Asuun olisi täydellisesti sopineet Mainion viivalegginssit mutta ei hitto, en löytänyt niitä MISTÄÄN!!! Siis mistään! Ja kun lapsi aamulla ilmoittikin ettei halua laittaa sienihattua niin se oli sitten siinä. Ei sen kummempaa vappuasua tänä vuonna. (Toki hattu lähti mukaan päiväkotiin jos inspiraatio iskee siellä.)





Kaapo-foliopallo on kuitenkin hitti vaikka vastaheräänneenä ei aina niin naurata poseerata.

Hyvää vappua! :) Minä lähden tästä myöhäiseen aamuvuoroon ihmetteleen miten tästäkin työpäivästä selvitä hengissä (raskausvaivat...). Sitten enää kaksi viikkoa ennen kesälomaa!

4 kommenttia:

  1. Ihana pieni!

    Meillä viime vuonna ostettiin Lidlistä länkkäityypin asu mutta tosipaikan tullen iskikin kadutus maksimus. Lopulta oli kuitenkin pukenut länkkärit päälle päiväkodissa :D

    Tänä vuonna luotimme Spidermaniin. Ihan kuten kaikkina muinakin päivinä :D

    Hauskaa vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tääkin sitten päiväkodissa pitänyt sienihattuaan :D

      Poista