Sivut

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Satakieli joulukalenterihuivi

Osallistuin Heidi Alanderin suunnitteleman joulukalenterimysteerihuivin, Satakielen, neulontaan ja sain kun sainkin sen aivan ajallaan neulottua, vaikka usko meinasi joinain päivinä loppuakin. Ohjetta tuli lisää joka toinen päivä, mikä oli mukavaa, sillä ei niin herkästi tosiaan tullut paniikkia, jos joka päivä ei ehtinytkään neuloa. En ole perinteisesti kovin huivi-ihminen, mutta tämä ihastutti siinä mielessä, että on varmasti sopiva, toisin kuin monet joulukalenterisukat, joiden kanssa pitää aina säätää ja laskea, jotta saa itselleen sopivat.


Minulla oli onnekseni kaapissa valmiiksi riittävästi sopivia lankoja, joten en joutunut ostaan huivia varten mitään (jee!). Ja kerrankin oli myös riittävän suuret puikot, jotta huivista tuli oikeasti kookas. Tiukka käsialani kun yleensä pääsee joka kerta yllättään.


tummansininen: Drops baby merino
harmaa: Drops baby merino
keltainen: Hjertegarn Ciao Trunte
beige: Kaupunkilanka Rautatie (saatu)
ja efektivärinä vaaleanpunainen: Kässäkerho Pom Pom Donegal Sock

Puikot: 5 mm


Nämä värit eivät ole sellaiset, jotka olisin valinnut, jos huivia varten olisin uudet langat kaupasta hakenut. Mutta ne mätsäävät kivasti ompelemaani mekkoon. Harvoin sitä kuitenkaan hiihtelee ulkona pelkän mekon ja villahuivin kanssa, niin virkkasin vielä viime yönä mätsäävän myssynkin, niin sopii sitten takin kanssa.

Myssy on Novitan 7 veljestä (joka sekin löytyi valmiiksi varastoistani), 5 mm koukulla. Ohje muokattu omasta "Metsien kätkemä -fanimyssystä".



Oli kyllä tosi kiva joulukalenterineule!

20 kommenttia:

  1. Ja kaunishan siitä tuli. Todella hyvin mätsääkin tuohon ihanaan mekkoosi!
    Mukavia joulun pyhiä!

    VastaaPoista
  2. On ihana! Ja ihana hattukin! Hyvät värit vaikka et kaupasta niitä olisi hankkinutkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tosiaan tulee tosi kiva nimenomaan silloin, kun värit eivät ole pitkään ja tarkkaan harkitut :D

      Poista
  3. Hieno huivi ja todella kivat kuvat.

    VastaaPoista
  4. Onpa todella nätti huivi! Sopii hyvin mekkoosi ja muutenkin.

    VastaaPoista
  5. Tulipa kiva! Mulla on vielä vikaa vihjettä vajaa valmis, kun tiedän että saan pingotettua vasta kotona kunhan reissusta palataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pingotin reissun päällä, onneksi täällä oli siihen mahdollisuus :)

      Poista
  6. ihanan syksyiset maisemat, luulin et vaan ihan täällä etelässä ei oo lunta mutta ei kai sit kaikkialla muuallakaan oo. jouluja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei, ei ole lunta näilläkään korkeuksilla. Itse asiassa silloin marraskuussakin, kun pääkaupunkiseudulla oli ihan kunnolla lunta, täällä mummulassa sitä ei ollut nimeksikään.

      Poista
  7. Ihanat lapaset! Keskityn olennaiseen. Tää huivi on kyllä kanssa tosi kaunis, harkitsen vakavasti samanmoisen neulomista itsellenikin. Vaatii vaan vakavaa stashien kaivelua, en pysty antamaan lupaa itselleni huivilankojen ostamiseen. Nimimerkillä: Titityyn aleen kompastunut-83

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapaset ovat ihanat ja tosi lämpöiset :) Mullakin oli vähän langanostolakkomeininkiä jouluun saakka ainakin, onneksi ei ole akuuttia tarvetta ostaa nytkään, varastoja löytyy vielä :D

      Poista
  8. Koko asukokonaisuus kintaita myöten on kyllä just eikä melkeen! Tykkään huivin värimaailmasta tosi paljon :)

    VastaaPoista
  9. Tämä on kyllä nii ihana!😊

    VastaaPoista