Sivut

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Wetterhoffin bloggaajabrunssi

Sain kutsun viettään inspiroivaa kevätpäivää Hämeenlinnaan Wetterhoffille brunssin ja työpajojen merkeissä. Viime vuonna vastaavassa tilaisuudessa juoksin pää kolmantena jalkana työpajasta toiseen ja olin jo etukäteen päättänyt ottaa tällä kertaa vähän rauhallisemmin. No, kohtalo puuttui peliin ja edellisiltana jouduttiin koko perhe kaistaa vaihtavan rekan kuolleeseen kulmaan ja sen myötä pyörittiin ja kynnettiin sen rekan töytäisemänä (kiitos vain rekkakuski tästä) Kehä kolmosen reunakaiteita auto paskaksi ja kolaria sekä ambulanssiajelua (kellekään meistä ei onneksi, ihme ja kumma, silti sattunut mitään, vaikka hitto vieköön, että läheltä piti) pohdittiin ja puitiin lasten kanssa sen verran myöhälle yöhön, että aamukuuden herätys ja onnettomuudesta vielä tärisevä mieli, niin ei jaksanut työpajoilla juurikaan keskittyä. Missään nimessä en kuitenkaan halunnut jättää Wetterin keikkaa väliin, joten sinnehän lähdin (mutta en siis autolla, haha), kuten olin suunnitellutkin lähteväni.




Hämeenlinnassa odotti notkuva brunssipöytä ja liuta käsityö- ja/tai lifestylebloggaajia ja tietenkin aivan ihana Wetterhoffin talo.



Oltiin Mehukekkerit-Veeran kanssa pukeuduttu samaan kuosiin. Mun mekkoon näyttää menneen kolminkertainen määrä kangasta verrattuna Veeran mekkoon. Just siksi on kiva, kun nykyään on niin kivoja kankaita, saa sitten jokainen tehtyä itsellensä sopivan.


Ja Täti punainen muistutti onneksi yhteiskuvien ottamisesta, ne kun aina unohtuu!


Meille oli järjestetty aivan mahtavat työpajat! Käpypitsi vaikutti aika pelottavalta nyhräämiseltä, mutta ehdottomasti pointsit siitä, että olisi ollut mahdollisuus oppia itselleen uusi tekniikka.


Ihana-lehden työpajalla sai leikata farkuista kuvioita, joita ommella saamaamme kangasreppuun.


Ja tehdä lehden uusimman numeron ohjeella origamikorvakorut.


Itse menin sieltä helpoimman kautta ja kalligrafiatyöpajalla kirjoitin ei-niin-kalligrafisesti.


Oisko hyvä blogin nimi? Hupsistarallaa ja lapset. Olisi, mutta en ole vaihtamassa kuitenkaan. (Kuvan otti Veera)


Ja tosiaan, hupsistarallaa. Nyt saatte taas nautiskella siitä, kun meikäläinen epäonnistui. Meille oli järjestetty aivan mahtavan huikea paja Koruverstas Klovan toimesta, jossa sai tehdä itselleen langanohjaimen (tai sormuksen, jos ei neulo). Siis sairaan hyvä idea!


Minä yritin. Minä ihan oikeasti yritin, mutta ei siitä kertakaikkiaan tullut yhtään mitään. Lopulta koko  metallilanka katkesi ja minulta katkesi samalla hermot. Ei tullut langanohjainta minulle, mutta onneksi olen aivan kingi neuloon kirjoneuletta ilmankin. No hard feelings. Tässä alla kuitenkin Veeran taidonnäyte. Hän varmasti esittelee sitä blogissaan myöhemmin itsekin.


Oli kyllä tosi mukava päivä ja mukava oli nähdä taas muita bloggaajia, vanhoja ja uusiakin tuttuja. Kotona laitoin Gobblerinalta saamani korvakorut korviin ja luin Ihana-lehteä ja inspiroiduin siitä tosi paljon! Olen aika harvakseltaan ostanut Ihana-lehteä, mutta tämä uusin numero kyllä kolahti ja lujaa. Katsotaan, saanko jotain aikaiseksi lehden inspiroimana.


Wetterhoffin myymälä oli uudistunut sitten viime näkemän ja eihän sieltä tietenkään ilman lankaostoksia kotiin päässyt, kun niin oli houkuttelevia keriä. Kannattaa poiketa, jos Hämeenlinnassa käy.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Keittiörättivaraston uusiminen

Tiskirätti. En tykkää käyttää sitä sanaa, koska eihän näillä todellakaan mitään tiskata, vaan siivotaan pöytiä. Olen vuosia käyttänyt vain itse neulottuja ja virkattuja rättejä keittiössä ja ovat kyllä olleet todella hyviä. Mutta koska lasten myötä pöytiä täytyy pyyhkiä useita kertoja päivässä, entisen elämän kerran viikossa sijaan, ovat ne melkeinpä kaikki kulutettu jo aivan totaalisen loppuun. Ne ovat jo niin tiivistyneitä ja huopuneita (vaikka eivät villaa olekaan), että eivät kuivu käytännössä lainkaan käytön välissä ja pitää joka päivä vaihtaa puhdas tilalle. Pyörivät siis jatkuvasti 60 asteen pesuissa ja hinkataan pöytiä. Yllättävän kauan ovat kuitenkin kestäneet, mutta nyt on aika uusia varastoja. Koska lähes kaikki värilliset jämät käytin lelukoriin, kaivelin tylsän väristen bambu- ja puuvillalankojen varastoista materiaalia. Eipä näissäkään paljoa ollut niin isoja nöttöjä, että kokonaisen rätin saisi, joten pakko se varmaan on lankakaupassa taas käydä (ai kamala).


Ohjeena käytin (Palasia arjestamme neuleyoutubekanavan innoittamana) Prinsessajuttu-blogin ohjeita. Onnistuin tekeen kaikista kolmesta omaan makuuni aivan liian suuren rätin. En ymmärrä, miten se on edes mahdollista, koska ei todellakaan pitänyt muista tehdä enää niin isoa, kuin mikä ensimmäisestä tuli. Mutta eiköhän näiden kanssa elä.




Nyt on kyllä tosi tylsän näköinen rättipurkki, kun jäi vain mustavalkoharmaata ja sinistä, kaikki muut olivat jo roskiskunnossa.


Seuraavat teen taas neuloen. Pitää muistaa ottaa riitävän suuret puikot, jotta ei mene liian tiheäksi.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Curious Cumulus

Curious Cumulus on tämän Roon kankaan nimi. Ostin kangaspalan lapsimessuilta samalla kun ostin yhden heidän mekkonsakin tyttärelle. Kangas muuttui eilen T-paidaksi ja pipoksi.


Harmi kun minun kangaspalaani oli osunut ne synkemmät pilvet keskelle, joten piposta tuli aika synkkä, mutta onneksi valkoinen taustaväri raikastaa tosi paljon.


Molemmat kaavat ovat Paapiin kaavakirja lapsille -opuksesta, jota rakastan kaavakirjana tosi paljon. Peruskaavat selkeällä kaava-arkilla, joka ei ole lehtien kaava-arkkien tapaan tungettu täyteen.

Paita on Osma, ilman hihtamppeja, koossa 92 ja pipo on kokoa XS.



Ensimmäistä kertaa ikinä ompelin tällaisen tuplaresorin ja se onnistui tosi hyvin (paitsi niskan puolelta ei ole ihan näin siisti).



Lappuhaalari on pojan vanha ja en kyllä yhtään tiedä mitä olen ajatellut sen aikoinaan hankkiessani, voisiko turhempaa vaatekappaletta enää olla! No, ainakin pääsi vielä kerran kuvausrekvisiitaksi ja eihän sitä tiedä, jos intoutuu kesällä pukeen lapselle sen uloskin. Oli se pojallakin muistaakseni tasan kaksi kertaa käytössä, haha.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Katariinan meripuisto

Katariinan meripuisto Kotkassa on kohde, jota ollaan säästelty talven yli ja mentiin nyt vasta keväällä. En kyllä lainkaan epäile, etteikö olisi hieno talvellakin, mutta paremminhan kaikki toiminnot lumettomana aikana oikeuksiinsa pääsee, ja vähemmän irtoaa naama päästä merituulen vuoksi.

Aivan jättimäinen puisto- ja virkistysalue on rakennettu vanhan öljysataman paikalle, kävin täällä viimeksi esikoisen ollessa parivuotias ja paljon on tullut kaikkea lisää tässäkin ajassa ja ilmeisesti rakentaminen jatkuu edelleen.


Itäisen Suomenlahden majakoiden pienoismallit ja mietiskelylabyrintti olivat tuttuja jo parin vuoden takaa.





Sen sijaan Muumileikkipuisto oli ilmestynyt viime vierailun jälkeen. Puistossa oli toinenkin leikkialue, joten täällähän viihtyisi vaikka pari päivää putkeen.


Lasten monipuolisten leikkialueiden lisäksi löytyi kuntolaitteita aikuisille ja skeittialue ja hitsi sentään, ihan kaikkea, mitä nyt vaan voi ikinä keksiä. Sekametelisoppamaisuudestaan huolimatta alue  ei kuitenkaan näyttänyt kovin sekavalta, sillä se on niin valtava!



On paljon tilaa harrastaa, mutta myös hiljentyä. Virallisella tuhkansirottelupaikalla, Ankkuriluodolla, oli äitienpäivänä jonkun verran kukkia ja kynttilöitä. Harmi, että en tiennyt etukäteen paikan tarkoitusta, olisi voinut vähän hartaammalla tunnelmalla sillan ylittää.



Mun ja Kotkassa asuvan siskoni yhteinen ystäväpariskunta oli viikonloppureissulla Kotkassa ja minä, mies ja lapset ajeltiin päiväreissulle sunnuntaina ja vietettiin yhdessä kevätpäivä täällä Katariinan puistossa. Sillä mikä parasta, siellä oli todella monta grillipaikkaa pöytineen ja suomalaiseen makuun siis oma grilli joka pöydälle, ettei tarvitse vieraiden ihmisten kanssa alkaa samalla ritilällä makkaroitaan paistaan. Omat puut/hiilet pitää olla, mutta muuten grillit olivat vapaassa käytössä, mitä nyt tietenkin lokit yrittivät napata osuutensa suoraan ritilältä.




Äitienpäivän kunniaksi jälkiruuat olivat totisesti kohdillaan (ei pääruuissakaan toki mitään vikaa ollut). Hiilloksen päällä sihisi lettupannu ja popcornkattila (rasvapalo, check) ja Soile oli ostanut aivan mielettömän herkullisen vaahtokakun!



Totisesti Terhi-tädin parempi äitienpäivä.

Kotkaa on nyt käsitelty tässä blogissa sen verran paljon, että se sai oman tunnisteensa. Kaikki Kotka-postaukset löytyvät siis nyt Kotka-tunnisteen alta.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Vesirinkeleitä kasvavia puita Kotkan Tervaleppälehdossa

Terveisiä Kotkasta! Ollaan käyty siellä tämänkin vuoden puolella jo ties kuinka monta kertaa, mutta mitään uutta tarjottavaa blogiin ei ole tullut sitten joulukuun. Nyt kuitenkin olisi retkikohde, mitä on säästelty varta vasten keväisempiä päiviä varten. Mennään kuitenkin ensin pikaiselle piipahdukselle Tervaleppälehtoon.



Mahdollisimman luonnonvaraisena säilytettävä paikka, josta ei saa kerätä luonnonkasveja mukaansa eikä taittaa oksia. Lähdettiin reitille sillä oletuksella, että polulta ei poistuta. Juuri kun olin tämän asian saanut lapsille mäkätettyä, nähtiin lauma lintubongaajia massiivisine kameraputkineen ja kolmijalkoineen, missäpä muualla kuin polun ulkopuolella. Äkkiä ohitse lapsia hyssytellen, ettei hätistetä lintuja. Hyvin nopeasti kuitenkin huomattiin, että lintuja riittää, samoin oravia.



Kovasti näytti oravilla ruokaakin piisaavan ja alettiin pikku hiljaa bongaan, että hei, täällähän roikkuu vesirinkeleitä puiden oksilla!


Sitten alkoi puissa roikkuun tyhjiä talipallotelineitä ja lintulautoja, todella paljon. Ah miten luonnonmukaista. Yritin napsia valokuvia alueelta siten, että talipallot ja vesirinkelit eivät näy, nyt jälkikäteen harmittaa, että miksi en kuvannut nimenomaan niitä.



Lintujen bongaamisesta harrastuksena en oikeastaan tiedä yhtään mitään. Mutta tällaisena peruspertsa luontoturistina kyllä minua vähän häiritsi se, että suojellussa metsässä roikkuu ihmisten tuomaa kamaa puista. Onko ne tuotu vain siksi, että lintuja ja oravia olisi helpompi kuvata vai mikä tässä on ideana?



Itsekin asun jollain asteella suojellun metsän lähellä, jonne järjestetään linturetkiä ja muuta, siellä en ole kuitenkaan koskaan törmännyt tällaiseen. Lintujen ruokintapaikka talipalloineen ja lintulautoineen kyllä on, metsästä irrallaan sopivan matkan päässä. Lintubongaajia sielläkin toisinaan näkee, mutta mikäli naapureihin on uskominen, myös koiran kokoisia rottia. En tosiaan tiedä lainkaan, että mikä on käytäntö tämmöisissä, mutta pakko myöntää, että hämmennyin tästä tervaleppälehtotapauksesta, vaikka kai se ihan normaalia toimintaa on.


Kieltämättä kivahan se oli itsekin oravia ja lintuja kuvata kun kerrankin pääsi lähelle. Vesirinkelit näyttivät maistuvan näille talviturkistaan luopuville veijareille.


Ja matalan kynnyksen luontokohteena tuo oli kyllä tosi kiva. Pieni paikka, ikimetsän tunnelma ja paljon lintujen laulua ja todella kesyjä oravia kintuissa pyörimässä. Kiva paikka lastenkin kanssa siis bongailla villieläimiä, vähän eri meininki kuin päälle hyökkäävien valkoposkihanhien tai eväät varastavien lokkien kanssa. Rauhallista ja kaunista ja voin vain kuvitella, miten ihana tämä on täydessä kesän vehreydessään (tai ruska-aikaan). Alue sijaitsee Katariinan meripuiston yhteydessä, josta lisää myöhemmin. On Kotka kyllä aivan uskomattoman hieno kaupunki!