Sivut

maanantai 5. joulukuuta 2016

5

Pilli ja Pulla menivät marjaan. Tilasin Verson puodista ensin punaista nurinkurin-kangasta tyttären mekkoa varten ja kun olin ommellut sen valmiiksi, tajusin haluavani sinisestä vastaavasta pojalle paidan. Ja ei kun uutta tilausta vetään.

Hassulta näyttävät näin vierekkäin, pieni mekko ja vähän isompi paita. Puolukka ja mustikka.


Ja hillittyjä poseerauskuvia oli tietenkin taas turha kuvitella saavansa. Vaatteet ovat livenä paljon kivemman näköisiä, kuin tässä.



Mutta söpöjä ovat! Ja hyvin onnistuivat ompelut, vaikka edellisen mekon kanssa meinasikin loppua usko ja toivo. Ihan jotain peruskaavoja vain, mekkoon vähän leikkasin vapaalla kädellä muotoa helmaan.


Neuleaiheinen kuosi miellyttää tietenkin erityisesti äidin silmää.

4 kommenttia:

  1. Pirteät vaatteet, kivat. Kurkkasin puotiin ja eikös juuri mieleiset olleet loppuunmyytyjä! Muutkin on siis tykänneet. Loppuunmyydyt oli kuitenkin esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne myydään aina hetkessä loppuun, mutta niitä tulee yleensä lisää. Jos jotain mielii saada, pitää seurata somesta, milloin uudet erät päivittyy kauppaan, ja toimia heti!

      Poista
  2. Kuosi on todella kiva! Kivat vaatteet sisaruksilla.

    VastaaPoista