Sivut

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Jättisaippuakuplat

Veikkaan, että aika monella muullakin, kuin vain meillä, on kokemuksia kaikenlaisista jättisaippuakuplavälineistä ja -aineista, jotka eivät vaan kertakaikkiaan toimi ja sitten menee hermot. Tavalliset saippuakuplat on toki ihania nekin, mutta kyllähän jättikupla on aina jättikupla.

Internet on pullollaan reseptejä, mutta lisään kuitenkin omani joukkoon. Tämä on Terhi-tädin överimpi jättisaippuakuplamönjä, jossa on pelattu todellakin varman päälle. Varmasti pienemmilläkin glyseroli/tiskiaine/siirappimäärillä (tai isommalla vesimäärällä) toimisi, ainakin jos googleen on luottaminen, mutta mä tein tällä tavalla:

50 ml glyserolia (lähinnä koska mulla oli sitä 100 ml:n pullo ja siitä oli helppo löräyttää puolet sotkematta mitta-astioita siihen)
50 ml Fairya (ostin tätä varten Fairya, vaikka käsitiskiin käytetään normaalisti kotimaista ja hajusteetonta, mutta luotin kuplakäytössä klassikkoon)
5 dl vettä (koska astiaamme ei mahtunut enempää)
reipas loraus siirappia (koska en jaksanut keitellä vettä ja sokeria)

Vähemmän insinööreille tiedoksi, että 50 ml = 0,5 dl.
Ja glyserolia voi ostaa apteekista.


Meillä on Lidlistä ostetut jättikuplanarukepit, mutta sellaiset voi toki tehdä itsekin, jos jaksaa. Meidän paikallisesta Lidlistä nämä loppuivat eilen. Osa naapureista nimittäin ehti hakea omat meidän kuplasession jälkeen, kaikille ei ollut riittänyt.

Kahden kepin välissä on siis narut. Muodostuneen narulenkin yläosa on lyhyempi, alaosa pidempi ja alhaalla roikkuu painona prikka. Googletin, että huokoinen ja paksu naru toimii parhaiten, eli vaikka paksua puuvillanyöriä mieluummin, kuin muovinarua.


Kaiva astialle kuoppa hiekkaan, jotta ilakoivat lapset eivät vahingossa potkaise sitä kumoon.


Narut dipataan liemeen ja nostetaan ylös. Kun keppejä loitontaa varovasti toisistaan, alkaa kupla muodostua ja kun kepit tuo varovasti yhteen, kupla irtoaa. Parhaimmillaan yhdellä dippauksella saa monta jättikuplaa tai sitten voi tehdä megalomaanisen isoa kuplamakkaraa.




Maltti on valttia ja lapsilla saattaa herkästi mennä hermot liian hätäisine liikkeineen. Siinä vaiheessa onkin hyvä luovuttaa kepakot äidille ja muille pihan aikuisille ja keskittyä ihaileen vierestä (ja rikkoa kaikki kuplat, yhyy)



Kuplien rikkominen toki onkin ihan suotavaa, ennen kuin tämmöiset kuutiometrin kokoiset glyserolipommit läsähtää naapurimummojen vastapestyihin ikkunoihin. Lisäksi en suosittele missään nimessä harjoittaan jättikuplailua asfaltilla, ainakaan omassa pihassa, ettei aiheuta liukastumisvaaraa. Ja en ota minkäänlaista vastuuta siitä, että miten liemi tämä lähtee vaatteista pesussa.

Mutta noin niinku muuten, niin ihan parasta kesätekemistä nämä jättikuplat! 

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kodin ulkopuolella harrastamassa kaavojen piirtelyä ja vaatteita Roon kankaasta.

Keväällä eräs kaverini kysyi mukaansa piirtään kaavoja tai oleen muuten vain poissa kotoa pariksi tunniksi varaamaansa neuvotteluhuoneeseen. Tarjous kuulosti hyvältä ja lähdin mukaan.  Sainkin piirrettyä monet kaavat ja leikattua kankaat, joista olen jo aiemmin ehtinyt esitellä osan.

Oli kyllä aivan sairaan hyvä idea tuo muualla kaavojen piirtely, sillä kotona se on haastavaa pienten lasten pyöriessä kintuissa ja tuntuu, että lattia on aina likainen ja pöytä täynnä roinaa.


Huom hieno saksikotelo, jonka tein puoli minuuttia ennen lähtöä talouspaperirullan hylsystä ja muutamasta niitistä.


Siinä suklaata naposteltaessa ja kaavojen ja kankaiden kanssa touhutessa koin valtavan ompeluinnostuksen. Innostus kyllä laski kuin lehmän häntä sitten kun aikatauluni eivät enää sopineet näihin neukkarisessioihin. Nyt sain kuitenkin viimein ommeltua viimeisenkin tuolloin leikkaamani vaatekappaleen, nimittäin tyttärelle t-paita tän kevään Ottobre-lehden kaavalla.


Kangas on Story of Roolta, ostin sen lapsimessuilta. Rakastan Roon kuoseja ja molemmilla lapsilla onkin niitä ollut sekä valmisvaatteina että itse ompeleminani.




Paidan jälkeen kangasta jäi vielä juuri ja juuri legginssien verran, ne lopulta valmistuivat paljon ennen paitaa ja ovat olleet jo ahkerasti käytössä. Äkkiseltään en kovin kummoista kuvaa niistä löytänyt, mutta tässä nyt ainakin vilahtaa. Tällä hetkellä housut matkaavat lapsen mukana Virossa Haapsalussa.


Nyt kun sain paidan ommeltua (ennen kuin jää pieneksi), sain itseltäni luvan ostaa lisää kangasta. Niinpä kävin viime viikolla Helsingin Kuusessa, Ommel-festarit kun jäivät osaltani väliin päällekkäisten menojen vuoksi.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Makrameesulkakorvikset

Satuin näkeen Kaarnaknotting-insatilillä aivan mielettömän hienot makrameekorvikset. Olin vähän törkeä ja tein samantyyppiset itse, koska no, minkä sitä kässämuija itselleen voi. Ihan siinä samalla instagramista hashtagia macrameefeathers klikkaamalla kun tuli heti tyrkylle videotakin, miten näitä tehdään.


Itse käytin tähän Suomen langan moppilankaa, sillä arvelin sen olevan paksuutensa ja vähäkierteisyytensä vuoksi just sopivaa. Värivalikoimaa ei kaapeistani sen kummemmin löytynyt, joten näistä tuli nyt valkoiset. Vähänkö olis hienot, jos tekisi tuon loppupään eri sävyllä, semmoset dipatun näköiset!


Laitoin keskilangaksi kahtia taitetun langanpätkän ja taitteeseen tuon korvakorukoukun. Sitten solmin siihen makrameesolmuin langanpätkiä siten, että joka toiseen tuli solmu eripäin. 


Lopuksi avasin kaikkien lankojen kierteet täikammalla. Kyllä, täikammalla. Syksyllä kun päiväkodissa oli täitä, mutta meille asti eivät onneksi hypänneet, mutta kammat toki ostin ja lasteni päitä hysteeristi tarkistin. Tulipa sillekin muutakin käyttöä. No, jos rehellisiä ollaan, niin yksi täikampa mulla on myös töissä pukkarissa, sillä saa hyvin kammattua otsatukan ennen kuin lähtee lounaalle. Mutta se siitä.


Lopuksi leikkasin makrameetyöni toivottuun muotoonsa. Eihän nämä niin hienot ole, kuin esikuvansa, mutta ajaa asiansa. 


Ovat nyt siinä kuin valkohäntäpeuran peräpeilit.


Pitääpä vielä tutkia lankakaappia sillä silmällä, jos saisi vielä toisetkin jostain matskusta tehtyä.

Housujen paikkausta, osa 2

Huhtikuussa aloitin lapsen housujen paikkaamista käsittelevän postauksen sanoin: "Uskomatonta, että poika ehti melkein kuuden vuoden ikään, ennen kuin piti alkaa paikkaan housuja". Nyt aloitan tämän sanoin:

Uskomatonta, että jo parin kuukauden päästä saan taas paikata kolmet housut, joista kahdet ovat kuopuksen.


Ensin repesivät pojalta housut polvesta, sitten pienemmältä. Molemmat housut olivat jo tosi pitkään olleet ahkerassa käytössä, joten en varsinaisesti yllättynyt, että näin kävi. Nuo vaalean harmaat ovat itse asiassa jo jäämässä pieneksi, mutta paikkasin silti vielä rymykäyttöä ajatellen. Mutta sitten kun tytär kaatui asfaltille aika uusien Metsolan leggareiden kanssa, kyllä minä parahdin melkein ääneen. Siitä huolimatta, että meillä kaikki vaatteet ovat käyttövaatteita ja kaikilla vaatteilla voi ja saa leikkiä ulkona ja mennä päiväkotiin.



Ja ihan yhdenvertaisina ne paikattavien kasassa kaikki olivatkin sulassa sovussa, Metsolat, Hillat ja Citymarketit.


Edellisen postauksen paikkaukset tein vain siihen lahkeeseen, kummassa reikä oli. Nyt tein paikan myös ehjään lahkeeseen. Olihan siitä tuplamäärä työtä, mutta kieltämättä ovat kivan näköisiä näin symmetrisinä.


Edellisessä postauksessa oli muistaakseni puhetta kommenttiosastolla myös siitä, miten sain pujoteltua kapeat lahkeet ompelukoneen paininjalan alle. Mainitsin, että ainakin pojan koon 122 legginssit menivät sinne hyvin, mutta todistettavaksi menee pienemmätkin, sillä paikkasin sulavasti myös kokoa 92 ja 98. Pakko myöntää, että kangasta joutui venytteleen, joten ei noista pienistä housuista ihan niin siistejä tulleet, kuin isommista. Mutta eiköhän ne ihan nätisti sitten päälle puettuna asetu.


Mä siis leikkasin tilkuista tuommosia pylpyröitä ihan vapaalla kädellä (tosin kaksinkertaisesta kankaasta, jotta samaan housuun tulevat saman kokoiset ja näköiset molempiin polviin), nuppineuloitin paikoilleen ja tikkasin suoraan kiinni housuihin tiheällä siksakilla.


Kieltämättä nyt aleshoppailuja tehdessäni jo vähän mietin, että onkohan näissäkin housuissa sitten kohta reikä. Mutta lapset ovat lapsia ja saavat sellaisia myös olla. Tärkeintä on, että vaatteille saadaan mahdollisimman pitkä käyttöikä, eikä tarvisi turhaan heittää pois. Minusta ainakin nämä ovat ihan käyttistä paikattuinakin.

Ratikkamuseo

Olen postannut ratikkamuseosta neljä vuotta sitten viimeksi, joten uusintakierros ei varmaankaan haittaa. Itse asiassa me ei olla tässä välissä kertaakaan siellä käyty, mitä kyllä itsekin ihmettelen suuresti! Kyseessä kun kuitenkin on ilmainen museo, missä saa tehdä ja kokeilla, eli ihan täydellinen menomesta lasten kanssa.


Esikoinen muistuttelee museon olemassaolosta aina, jos satutaan liikkumaan Töölön suunnilla. Kerran oltaisiin mentykin, mutta museo oli juuri silloin poikkeuksellisesti suljettuna. Onneksi tällä kerttaa tärppäsi ja ilman etukäteissuunnittelua päästiin poikkeen museolla leikkimässä.

Ratikkamuseo on muuten siinä mielessä melko poikkeuksellinen, että se on auki myös maanantaisin!


Museossa on tosiaan kolme raitiovaunua, joihin saa mennä sisälle. Ihan parasta! Tällä kertaa ehdittiin myös katsella videopätkät ja tutkia vitriinien esineistöä.


Lipunleimauslaite oli epäkunnossa, mutta onneksi henkilökunta vinkkasi, että raitiovaunun sisällä olevassa lipunmyyjän kopissa on reijittäjä! Ja koska museossa ei ollut sillä hetkellä muita vierailijoita, ei tarvinnut juurikaan tapella aktiviteeteista, sillä saivat olla vuorotellen kuskina ja lipunmyyjänä mielin määrin.



Pikkukuskit polkivat tööttäyskelloa niin, että aloin jo hermostuneena katseleen ympärilleni, että ollaanko häiriöksi. Henkilökunta ei kuitenkaan suonut meitä kohti pahaa silmää, joten annettiin mennä.



Museokierroksemme parasta antia oli kuitenkin se, kun paikalle pelmahti toinenkin seurue. Siinä oli about meidän pojan ikäinen lapsi isovanhempineen ja kävi ilmi, että toinen heistä oli vanha ratikkakuski. Voi veljet, hän opasti meidänkin lapsille joka ikisen vivun ja vääntimen, mitä niistä tapahtuu. Itse kun ihan perstuntumalla olin ensin heittänyt vähän sinne päin, mitä ne mahdollisesti ehkä ovat. Tuli siis hyvin perusteellinen ratikkaesittely ja lisäksi kuultiin monen monta tarinaa aiheeseen liittyen. Itsekin siinä sitten maalaisena korvat höröllä aivan haltioissani kuuntelin.


Siitä siis sadepäivälle tekemistä, tai hellettä karkuun yhtä hyvin.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Neulegraffititempaus Myyrmäessä

Myyrmäessä Myrtsin skedahallin yläkerrassa toimiva Chloe's Café:n pitäjä on startannut projektin, jossa olisi tarkoitus koristella puita ja/tai pylväitä Myyrmäenraitilta neulegraffitein. Myyrmäkihän on tunnettu katutaiteestaan, joten tämähän on aivan mahtava idea! Itse tietenkin änkesin heti mukaan avuksi ideoimaan tätä, vaikka minulla ei oikeasti olisi yhtään aikaa. Teen siis sen, mitä parhaiten osaan ja pystyn, eli jaan infoa teille muillekin! Olisi tosin pitänyt tehdä tämä jo pari viikkoa sitten, mutta toivon mukaan parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Lisäksi toki olen virkannut läjän isoäidinneliöitä jämäraitalangoista.


Ensiksi varoitus, eli aikataulu on nyt todella tiukka. Deadline kolkuttelee jo ensi viikolla. Mutta jos siis ehdit vielä virkata tai neuloa itse tai lahjoittaa kirpparilta hankittuja tai omissa varastoissa lojuvia sopivia kappaleita (mallitilkut, pitsiliinat, isoäidinneliöt...), ole ihana ja vie ne Chloe's Cafén keräyskoriin 21.6.2018 mennessä. Jokainen tällainen henkilö saa kuulemma ilmaisen kahvin tai teen palkaksi.


Projektin Facebook-tapahtuma löytyy täältä: Yarn bombing in Myyrmäki. Sieltä löytyy lisätietoa myös siitä, miten nämä sinne raitille sitten päätyvät. Itse en vielä tiedä, pääsenkö H-hetkellä paikalle.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Virkattu kameranhihna

Mulla on ollut kamerassa vuosikausia virkattu hihna. Nyt piti taas irroittaa edellinen pyykättäväksi (vaalean harmaa väri ei pysy kovin pitkään freesin värisenä hikisessä niskassa), joten ajattelin samaan vahinkoon virkata vähän vaihtelua kesäksi.


Siinä on jätskitötteröitä! Ohje on tämän kesän Molla Mills for Lankava -mallistosta (ilmaiset ohjeet Lankavan sivuilla), mikä on muuten koko mallisto aivan huikean hieno ja haluisin virkata ne kaikki! Kalalangasta virkattuna tämä malli olisi avainnauha, mutta otin paksumman langan, niin siitä tuli just passeli kamerahihna, kun muokkasin tarkoituksiini sopivammat aloitus- ja lopetuspäät.


No, koska omani ei ole siitä kalalangasta, vaan Novitan Cotton Softista, tämä myöskin venyy aika tavalla kameran ja makrolinssin painaessa, kuin synti (kevyemmän putken linssinsuojus putosi suohon Kehäratareilillä, joten en viitsi käyttää ennen kuin olen löytänyt jostain uuden suojan). Saas nähdä, miten tämän kanssa lopulta käy, mutta ainakin tämä on päheä asuste neulefestareille!


Mutta ihana se on! Kuten myös meidän makuuhuoneen uusi väri seinissä, Tikkurilan Tiffany. Maalattiin viime viikolla.



Harmittaa vähän nämä huonot kuvat, mutta kun kamera on kuvattana, niin ei sitä voi sillä samalla kameralla silloin kuvata.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Kolmas vuosi museokortin kanssa

Niin se vaan hurahti kolmaskin vuosi museokortin kanssa täyteen, enkä edes hetkeä miettinyt, otanko vielä neljännenkin vuoden, sillä tottakai otin. Siinä missä vuosi sitten vielä pähkäilin, että kannattaako tuo, kun työtkin taas alkaa perhevapaiden jälkeen, että tuleekohan käytyä. Kyllä tuli käytyä! Perinteiseen tapaan listaan nyt, missä vuoden aikana korttiani vingutin. (Viime vuoden lista täällä ja sitä edeltävän vuoden lista täällä)

Lusto - Suomen metsämuseo (Punkaharju)
Olavinlinna (Savonlinna)
Riihisaari (Savonliina)
Muumimuseo (Tampere)
Sukellusvene Vesikko (Helsinki)
Suomen Kansallismuseo (Helsinki)
Talomuseo Glims (Espoo)
Merikeskus Vellamo (Kotka)
Ateneum (Helsinki)
Merikeskus Vellamo (Kotka)
Kiasma (Helsinki)
HAM (Helsinki)
Taidehalli (Helsinkin)
Suomen Kansallismuseo (Helsinki)
Suomen ilmailumuseo (Vantaa)

Näiden pääsymaksut ilman korttia olisivat maksaneet yhteensä tasan 140 euroa. Joten plussalla ollaan kortin kanssa ja roimasti. Hyötyjä ei liene turha tässä erikseen taas mainita, mutta kuten näkyy, Kotkan Vellamossa on tullut taas käytyä parikin kertaa, koska lapset rakastavat sitä paikkaa ja Kansallismuseossakin olen käynyt katsomassa yhtä näyttelyä kerrallaan, ilman korttia kun olisi pakottava tarve tietenkin kiertää koko rahan edestä ja mieluiten vielä ilmaispäivänä, jolloin paikka on aivan tupaten täynnä väkeä muutenkin. Nyt saa mennä rauhassa silloin kun huvittaa ja katsella vain sen verran, kun mielekkäältä sillä hetkellä tuntuu. Tärkeä ominaisuus etenkin lasten kanssa, mutta paljon olen hyödyntänyt korttia ihan vain omalle ajalleni. Esimerkiksi Kiasmassa, Ateneumissa, HAMissa ja Taidehallissa kävin ilman lapsia.










Tänä kautena ollaan luuhattu jotenkin erityisen paljon myös museoissa, jotka eivät kuulu museokortin piiriin tai ovat muuten vain ilmaisia. Näistä äkkiseltään tulee mieleen ainakin Oulun yliopiston eläinmuseo ja kasvitieteellinen puutarha, Pikku Kakkosen juhlanäyttely Annantalolla, Lennusadam Tallinnassa, Pienoisrautatiemuseo Kouvolassa, Pelle Peloton -näyttely Päivälehden museossa, Palomuseo sekä vantaalaiset Artsi ja Vantaan kaupunginmuseo. Varmasti myös Lasten kaupungissa ollaan käyty, vaikka joka kerralta ei kuvatodisteita olekaan.








Onhan näitä! Joten museokorttia tai ei, me ainakin tykätään käydä museoissa.