Sivut

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

7

Projektipussukka ja Kaupunkilangan Keskustori -kerien arvontaan osallistui kertakaikkiaan huima määrä ihmisiä.  Nyt on tullut aika arpoa onnellinen voittaja. Kysyin, mikä joulujuttuni on jäänyt erityisesti mieleen ja iso osa mainitse viime vuonna virkkaamani pitsivalopallot. Silloin virkkasin niitä kolme ja oli ajatuksena tehdä sitten myöhemmin lisää. No, se myöhemmin oli tietenkin vasta vuoden kuluttua, vaikka koko kesänkin ne kolme palloa killuivat katosta.

Sitä minä kyllä kovasti ihmettelin, että miksi ihmeessä käsityölehdet eivät ole tarttuneet tähän pallobuumiin, koska nämä olivat niin kova hitti jo viime vuonna, että taatusti olisi ollut kysyntää uusille pitsipallo-ohjeille. Itse en tietenkään jaksa alkaa omaa versiota suunnitteleen, kun netistä löytyy valmiskin, mutta jos olisin ihminen jolla on lehti ja palkkalistoilla ammattisuunnittelijoita, niin kyllä olisi valopalloa tarjolla! No, kaippa heräävät tähän asiaan sitten vasta parin vuoden päästä. Ihana-lehdessä kuulemma oli yksi, mutta sekin aika kaukana pitsistä.


Nyt siis palloja on kahdeksan ja pallojono ylettyy lattiasta kattoon. Kaksi kutakin väriä: valkoinen, harmaa, mintunvihreä ja vaalea violetti. Violetti oli jotain random puuvillalankaa, muut Suomen langan Liina tai Molla kalalankaa. Tärkkäsin pallot sokerilla joten ne painavat nyt lopulta kuin tykin kuulat!


Violetti ei meinannut kovettua millään, meni varmaan viikko sokeriliemen kuivumiseen. Olin jo ehtinyt poksauttaa ilmapallot näiden sisältä pois ennen kuin tajusin, että violetti oli vielä vähän pehmeä. Niinpä se sitten lopulta kovettui pikkuisen epäsymmetrisen muotoiseksi tasaisen pallon sijaan, mutta ei voi mitään.


Kaunis pallojono näistä tuli ja tosiaan värit on mätsätty keittiön tapettiin, joten saavat olla paikoillaan ympäri vuoden.


Paljon oli mainittu myös Polaroid-kuusta, tänä vuonna kuvia oli kertynyt jo sen verran paljon, että saatiin oikein kuusimetsä. Pikkukuusessa on kuopuksen kuvia ja keskikokoisessa jäbän. Iso kuusi on sitten yleinen. Tajusin, että yhdessäkään kuusikuvasta ei ole miehen kuvaa!!! Asia on pakko korjata tänä jouluna!


Ja se arvonnan voittajan, randomlukugeneraattori arpoi voittajaksi:


Onnea Pauliina! Ja kiitos kaikille osallistuneille, vastauksia oli kiva lukea :) Kiitos! Ja Pauliina, laitan sulle sähköpostia tänään jossain vaiheessa, ellet itse ehdi ensin! Mun mailiosoite löytyy tuolta sivupalkista.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Santalahden luontopolku Kotkassa

Kotkareissullamme päästiin toiseenkin luontokohteeseen, kuin vain aiemmin postaamalleni Langinkoskelle. Mieskin tuli itsenäisyyspäiväksi Kotkaan ja näin ollen karautettiin autolla Santalahteen, ja kävelimme siellä luontopolun. Ei ollut mitään ennakko-oletuksia, muuta kuin että merimaisemista on ainakin osittain kyse. Koska nyt on ollut lämpötila joka toinen päivä reilusti plussalla ja joka toinen reilusti miinuksella, tiedettiin heti, kun astuimme ulos, että on aivan liian vaarallista liikkua kantorepun kanssa. Niinpä roudasimme rattaita luontopolulla, joka oli kaikkea muuta, kuin esteetön. Meitä se ei kuitenkaan haitannut ja rataskyytiläinenkin otti asian lungisti, mitä nyt vain oltiin varmoja, että moisen höykyytyksen jälkeen hänelle on puhjennut vähintään neljä uutta hammasta. Voin kuvitella miten ohikulkijat varmasti ovat mumisseet, että kaikkialle sitä täytyykin rattaiden kanssa lähteä, mutta nyt tehtiin näin. Eikä siis todellakaan koko matkaa kannettu (tai siis mähän en edes kantanut, vaan mun sisko ja mies), välillä pääsi ihan normaalisti kärrytteleen.


Esikoinen luotti peilijäisissä alamäissä perinteiseen pyllymäkityyliin.



Kahden pyörän taktiikalla pitkospuita.





Luontopolku oli kyllä upea. Jo ennen kuin koko merta oltiin edes nähty, olin jo aivan haltioissani, maisemat olivat upeita ja näkemisen arvoiset jutut olivat hyvin merkattuja.


Pirunpeltokuva omistettu kaikille heille, jotka ovat joskus käyneet Lauhanvuoren Kivijadalla. He ehkä ymmärtävät, miksi nauroin niin, että kaaduin perseelleni jäätikölle.


Ja sitten se meri, upea! Kertakaikkiaan upea! Kaikki nuo isot kivet ja vedessä hitaasti liikkuvat jääpyörylät.





Mietittiin mitä kaikkia upeita luontokohteita Suomessa ollaankaan tämän vuoden aikana kierretty. Miten paljon niin kauniita paikkoja!







Kiviportaat!



Kotkaan voisi todellakin lähteä viikon lomalle ja silti tekisi tiukkaa ehtiä kaikki. Odotetaan jo kesää ja reissuja lähisaariin! Nyt kuitenkin taas Vantaalla. 

6

Itsenäisyyspäivä. Olen pantannut tätä aihetta tätä päivää varten jo pitkään. Eli villasukkakeräys juhlavuotena syntyville -kampanja. Facebookissa siis on ryhmä tuolla nimellä ja siellä on tarkoituksena neuloa sinivalkoiset villasukat kaikille ensi vuonna (eli Suomi 100 v -vuonna) syntyville vauvoille. Ajatus kuulosti heti tosi kivalta ja pienen pieniä sukkia on ihana tehdä ja ideoida, tässä kun on täysin vapaat kädet, kunhan ne ovat sukat, sinivalkoiset, ja vastasyntyneen kokoa. Sivuston tiedostoissa on listattu keräyspisteet joihin sukkia voi viedä, sekä postiosoitteita, joihin voi lähettää. Sieltä löytyy myös aivan kaikki muutkin ohjeet ja tarvittava tieto esimerkiksi eläintalouksissa neuloville.


Ihan ensin ajattelin, että neulon viidet sukat. Ostin yhden 50 gramman kerän Gjestalin Maijaa ja käytin valmiiksi löytyvää valkoista Nallea. Ja vielä vaaleansinisen Maijan jämät.

Neuloin ihanat valepalmikkovartiset valkoiset sukat sinisellä rusetilla ja muutamat broken seed stitch -sukat ja parit muutkin. Vein sukat keräyspisteeseen ja olin tyytyväinen. Ainakin useamman viikon.



Sitten alkoi näkyvä uutisvirrassa huolestuttavia viestejä, että vuosi lähenee loppua eikä vielä olla saatu kerättyä edes tammikuun tarpeiksi sukkia. Kaivoin äkkiä lisää sinivalkoisia jämiä ja neuloin muutamat todella söpöt merinovillasukat.


Ja koska mulla oli vielä ideoita, kaivoin esiin sinistä ja valkoista myös seiskaveikkalaatikosta.



Lähetin kasan Kemiin, koska siellä ei ollut vielä ensimmäistäkään sukkaparia rekisteröitynä. Olin tyytyväinen. Ainakin pari päivää.


Sitten kävi ilmi että itse asiassa Pääkaupunkiseudullakaan ei ole vielä kuin muutaman ensimmäisen viikon tarve ja taas mentiin. Ostin tällä kertaa Novitan Nalle Gardenia ja neuloin siitä kasan putkisukkia (ovat kuulemma hyviä!). Niitä en enää jaksanut kuvata, koska tähän tuli jo muutenkin ihan liikaa kuvia. Mutta ohjeesta poiketen tein kierteet toisessa sukassa eri suuntaan kuin toisessa.


Mutta, pointti tuli ehkä selväksi, eli sinivalkoisia vauvasukkia kaivataan kipeästi. Minä tosin uskon ja toivon, että ihmisillä on satoja sukkia vielä jemmassa kotonaan ja kun he heräävät ajatukseen viedä ne keräyspisteisiin, pompsahtaa saldot kertalaakista suuremmiksi. Toivon. Sillä on tämä sen verran kiva juttu kuitenkin, että olisi kiva jos toteutuu! Speksit tosiaan löytyvät julkisesta FB-ryhmästä. Siellä myös valtavasti kuvia inspiraatioksi. Ja keräysvastaavien päivittämä taulukko sukkakertymän tilanteesta. Onneksi todella monet paikallislehdetkin ovat tästä viime aikoina kirjoittaneet, joten eiköhän se tästä. Linnanjuhlia katsoessa muuten ehtii oikein hyvin neuloon yhden parin vastasyntyneen sukkia, ellei enemmänkin. Ihan vain vinkiksi.

maanantai 5. joulukuuta 2016

5

Pilli ja Pulla menivät marjaan. Tilasin Verson puodista ensin punaista nurinkurin-kangasta tyttären mekkoa varten ja kun olin ommellut sen valmiiksi, tajusin haluavani sinisestä vastaavasta pojalle paidan. Ja ei kun uutta tilausta vetään.

Hassulta näyttävät näin vierekkäin, pieni mekko ja vähän isompi paita. Puolukka ja mustikka.


Ja hillittyjä poseerauskuvia oli tietenkin taas turha kuvitella saavansa. Vaatteet ovat livenä paljon kivemman näköisiä, kuin tässä.



Mutta söpöjä ovat! Ja hyvin onnistuivat ompelut, vaikka edellisen mekon kanssa meinasikin loppua usko ja toivo. Ihan jotain peruskaavoja vain, mekkoon vähän leikkasin vapaalla kädellä muotoa helmaan.


Neuleaiheinen kuosi miellyttää tietenkin erityisesti äidin silmää.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

On Lankoski ja sitten on Langinkoski

Terveisiä taas Kotkasta! Tulin lasten kanssa käymään siskoni luona ja kauniin pakkaspäivän kunniaksi lähdettiin retkelle Langinkoskelle. Nimi kuulosti jotenkin todella tutulta ja olin melko vakuuttunut että kotopuolessa on saman niminen koski. Onneksi kuitenkin tarkistin, sillä ei ollut, melkein sama vain. Joka tapauksessa vähän hämmentävää. Varsinkin kun tämä Kymijoen suisto on aivan eri kokoluokkaa. Mutta tosiaan, nyt ei oltu retkellä Lankoskella, hehe. Ja googlettamalla selvisi, että niitäkin on useita.


Itse en ollut jostain syystä ottanut lainkaan etukäteen selvää, millaisesta kohteesta on kyse. Sen vain tiesin, että se on nähtävyys, sillä olen nähnyt paikasta esitteitä muissa Kotkan kohteissa.


Siellähän tosiaan siis on kosken lisäksi kaikenlaisia historiallisia rakennuksia (mm keisarillinen kalastusmaja) ja suistoalueella oli ilahduttavan paljon rakennuksiin mätsääviä punakaiteisia siltoja. Siis todellakin paljon.



Koski itsessään oli upea. Sen pauhaava ääni kuului jo kauan ennen kuin vettä näkyi horisontissa. Rakastan koskia. Ne ovat upeita, mutta pelottavia. Kevättulvien aikaan vähän liiankin pelottavia, mutta näin pakkaspäivänä joulukuussa vain ja ainoastaan upeita. Oli siellä onneksi aidattu niitä reittejä. Ja paljon penkkejä, joissa istua ja ihailla maisemaa. Ei huomattu mitään nuotio/grillipaikkaa, mutta eipä meillä kyllä mitään eväitä täällä edes ollut. Kesäisin alueella on kahvila.

Vähän täytyi kyllä nolona katsoa karttaa että miten hemmetissä täällä voi ylipäätään olla koski, jos kerta Kotkansaari on saari meressä. Kyllä sitä taas vähän tunsi itsensä tyhmäksi. Matkailu avartaa, onneksi! Ja nyt siis tiedän.



Aiemmin olen tosiaan käynyt Kotkassa lähinnä vain syksyisin ruska-aikaan ja todennut Kotkan olevan kaikkine puistoineen upea syksykohde. Pakko sanoa, että toimii kyllä talvellakin. Ja onneksi meillä on täällä nyt yöpaikka niin varmasti nähdään vielä Kotkan kevät ja kesäkin. Eiköhän täällä nähtävää riitä.






Lapset olivat taas aivan pähkinöinä metsäretkestä, vaikka tämmöinen valmisreittiretki taas olikin.