Sivut

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Tietomaa

Terveisiä suorastaan paahteisesta Oulusta! Oltiin suunniteltu erinäisiä ulkoaktiviteetteja (mm Nallikarissa uiminen) mitä tehtäisiin Oulussa iltaisin, kun päivät treffataan miehen ja lasten lähisukulaisia. Niin nyt kuitenkin kävi, että täällä on niin järkyttävä helle, että ei kertakaikkiaan pystytä oleen ulkona. Eilen oltiin ehkä 10 minuuttia leikkipuistossa ja sekin oli liikaa. Niinpä hakeuduttiin sisätiloihin ja otettiin kohteeksi Tiedekeskus Tietomaa. Kovin viileätä ei sielläkään kyllä ollut ja osa aktiviteeteista oli niin liikunnallisia, että nestehukalta ja hikinääntymiseltä ei sielläkään säästytty, mutta sentään auringonpistokselta ja ihon palamiselta vältyttiin.


Meillä oli vielä tuoreessa muistissa Heureka Vantaalla, kun kävimme siellä toukokuussa Kehäratareilimme yhteydessä. Jonkun verran oli samoja juttuja, mutta ei kuitenkaan liikaa. Ja kyllähän sitä fakiirin pedillä kelpaa köllötellä useammankin kerran, ei sillä. Väkisinkin tuli kuitenkin vertailtua ja ennakkoasenteenihan tietenkin oli, että tottakai Heureka on se isoin ja paras Suomessa. Pakko kuitenkin myöntää, vaikka vantaalainen olenkin, mutta sentään entinen oululainen, että taisin tykätä Tietomaasta aavistuksen verran enemmän. Näissä vertailuissahan tottakai vaikuttaa ihan älyttömän paljon se, millaiset vaihtuvat näyttelyt sattuu oleen vierailun aikana ja tällä kertaa Tietomaa taisi vetää vähän pidemmän korren, sillä Heurekan vaihtuvat näyttelyt olivat tänä keväänä vähän tylsiä lapsille (tosin ulkoalueesta kyllä plussaa Heurekan suuntaan).


Meillä oli tosi kivaa Tietomaassa toki siitäkin syystä, että oltiin siellä kolme viimeistä tuntia ennen sulkemista ja ulkona tosiaan (liiankin) hieno ilma, joten ihmiset varmaan mieluummin meni sinne Nallikariin kuin tiedekeskukseen. Näin ollen meidän ei tarvinnut jonotella päästäksemme kokeileen juttuja, vaan kaikkeen sai mennä tappelematta vuoroista muuta kuin oman perheen kesken.



Aluksi tuntui, että oli taas kerran virhe lähteä yhtään minnekään kun lapset vaan huusivat ja kitisivät ja juoksivat paikasta toiseen keskittymättä yhtään mihinkään kahta sekuntia pidempään. Siinä vaiheessa olisikin ollut helppo luovuttaa, mutta onneksi kokemusta näistä tilanteista on jo kertynyt ja kun sitkeästi vain yritettiin, niin lapset lopulta malttoivat tosi hyvin, kun vaan ensin olivat saaneet kauhean metelin kanssa "juosten kusta" tiedekeskuksen kertaalleen läpi. Uusi kierros uusilla hermoilla ja lapset malttoivat jopa kokeilla, miten varovasti ja hiljaa pystyivät hiipiin radan pelästyttämättä virtuaalisia nukkuvia eläimiä.

Taikahiekkalaatikolla vähän harmitti, kun lapioita oli vain yksi, mutta maan muovaaminen onnistui käsinkin ja rakennettiin hienoja vuoristoja, saaria ja jokiuomia.


Saatoin kiljahtaa riemusta päästessäni tekeen yksinkertaisia sähkökytkentöjä. Ylimmän kerroksen jutut olivat muutenkin tosi hauskoja. Oli mäkihyppysimulaattori, ahterilla pumpattavaa koripalloa, tanssimattoa ja ihan kaikkea mahdollista, missä hiki virtasi kun oma hyvin harvoin esiin nouseva kilpailuvietti nosti päätään ja piti päästä aina parempiin suorituksiin.



Musiikkihommat olivat kivoja myös. Sopivan kivoja niin taaperoikäiselle kuin aikuisillekin. Ei nimittäin ollut meidän 2-vuotias suinkaan perheen ainoa, joka halusi lyödä rumpua mahdollisimman monta kertaa 10 sekunnin aikana.


Meillä oli kyllä hurjan hauskaa ja helposti olisi vierähtänyt enemmänkin aikaa. Nytkin jäi leffa katsomatta ja muutama simulaattori vielä kokeilematta.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Viime hetken hellehattu

Kun lämpötilat ulkona nousee jo reippaasti kolmenkymmenen asteen yläpuolelle ja lapsi haluaa käyttää hattujen ja lakkien sijaan kaksinkertaista trikoopipoa, ei auta kuin ommella erilainen hellehattu, jos vaikka se kelpaisi vaihteen vuoksi. Ja onnisti, neiti suostui laittaan uuden hellehattunsa päähänsä.


Kaavat ja ompeluohje on Kätevästi kaikkea kaunista -blogista. Ompelin isointa kokoa eli tämä mahtuu niin pitkään kun vaan suinkin suostuu käyttään. Lipassa on kaksinkertainen tukikangas. Itse kangas on batiikkivärjäämääni vanha lakana, jota oli jäljellä just sopivan verran tähän hattuun.


Lieri suojaa kasvoja auringolta ja takalippa niskaa. Pääosa on ohut ja viileä ja suojaa auringonpistokselta. Eli täydellinen hellehattu.




Vauvaikäisen tyttären kanssa mulla meni aikoinaan hermot lierilakkien kanssa, koska en nähnyt kasvoja sivusta ja tyyppi söi pikkukiviä kaksin käsin isojen lierien suojassa. Onneksi melkein 3-vuotiaan kanssa ei todellakaan ole enää samaa ongelmaa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Drive in -telttaretki metsään lasten kanssa

Ollaan telttailtu lasten kanssa tähän asti lähinnä Nuuksiossa, koska se on ns lähellä ja sinne pääsee myös bussilla. Se nyt kuitenkin on vain fakta, että niin kauan kun lapset eivät itse kanna rinkkoja, keikkuu telttaretken tavaramäärä mahdollisen ja mahdottomuuden rajamailla. Etenkin, jos juomavesi pitää kantaa myös kotoa ja jos ei ole aivan varmaa, jaksaako lapset patikoida itse vai pitääkö niitäkin kantaa. Nuuksiossa kun väkisinkin joutuu käveleen useamman kilometrin ennen leirintäpaikkaa (kansallispuistoissa kun saa pystyttää teltan vain merkityille alueille) ja juomavettä ei ole, ellei sitä keitä järvivedestä (se on ihan ok ja kestän asian mikrobiologiselta ja kemialliselta kannalta kyllä, mutta ihan paskaltahan se maistuu).

Makuupusseja ja -alustoja saa tottakai myös hyvin pieneen tilaan menevinä, jolloin ehkä olisikin mahdollista tunkea yhteen rinkkaan kolmen ihmisen tavarat, mutta etenkin kun omistetaan kattava valikoima kyseisiä tarvikkeita jo ajalta ennen lapsia ja kun ei kovin montaa kertaa vuodessa telttaretkillä käydä, niin ei ole välttämättä erityisen järkevää hankkia kaikkia tavaroita uudelleen, koska ne ovat kuitenkin aika hintavia.

Näistä syistä johtuen oli tänä kesänä hakusessa Drive in -metsäretkikohde, eli sellainen, johon olisi parkkipaikalta maksimissaan puolen kilometrin matka. No okei, ei tarvinnut varsinaisesti edes hakea, siskoni oli ehdottanut tätä alunperinkin jo monta vuotta sitten. Nimittäin Evon retkeilyalue Hämeenlinnassa/Padasjoella. Sinne siis lähdettiin. Meidän perhe ja mun isosisko.


Autolle oli matkaa pari sataa metriä, mutta jos telttapaikalle oltaisiin tuotu sokkona, olisi mennyt ihan täydestä, että oltaisiin muka kauempanakin sivistyksestä. Parkkipaikan läheltä sai myös puhdasta juomavettä. Sekä kaivosta pumppaamalla, että oikein talon seinässä olevasta hanasta.


Leiripaikoilla oli kaikki mukavuudet eli grillipaikat puuvarastoilla ja huusseilla. Puut piti itse sahata pienemmiksi ja kirvestellä klapeiksi, joten täysin kädettömänä ei pärjää.


Paikka oli selvästi kalastajien suosiossa, sillä niitä oli paljon! En ole missään aiemmin edes nähnyt ihmisiä vaeltelevan sillä tavalla kalastuskamojen kanssa. Järvestä löytyi kuitenkin uimarantakohta, jossa kalastaminen oli kielletty. Muualla en olisi uskaltanut paljaalla jalalla veteen astuakaan ja kalastajatkin ystävällisesti vielä koukuista pohjassa ja rantaheinissä varoittivat.





Retki sujui tavalliseen malliin. Esikoinen rakastaa sekä nuotion sytyttämistä että sammuttamista ja pienempi kikkailee omia taaperojuttujaan. Alueella meni sopivan lyhyitä kävelyreittejä lapsille. Pitkospuut ja sillat olivat kyllä aika huonossa kunnossa. Mustikoita oli metsä täynnä, melkein harmitti, että drive in -mallistamme huolimatta ei tullut otettua marjaämpäreitä ja poimureita mukaan. Eipä sillä, että autoon olisi edes mahtunut.




Molempina päivinä oli hellettä, joten yöllä tarkenemisesta ei ollut huolta. Makuupussit olivat mukana, mutta toimivat lähinnä peittoina, jos sitäkään, sillä oli tosiaan kuuma. Jos ei olisi ollut niin paljoa ötököitä, olisi ollut kiva kokeilla nukkua ihan vain riippumatossa.



Kiitos helteiden, sain itsekin heitettyä useamman vuoden vanhan talviturkkini.


Pakatessani tavaroita retkelle, juhlin ja ylistin omaa pari vuotta sitten kirjoittamaani postausta siitä, miten ja mitä pakata telttaretkelle lasten kanssa. Silti unohdin ottaa jonkinlaiset släbärit mukaan. Lapset kastelivat kenkänsä saman tien ja pienimmäinen viettikin ison osan retkestä sukkasillaan, paljain jaloin kun ei halunnut kulkea.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Ihana Puuhamaa

Yhteistyössä: Puuhamaa / pääsyliput saatu blogiyhteistyön myötä

Mun kesälomatoiveiden top3:ssa oli niin Muumimaailma kuin Puuhamaakin. Ja varmaan kyllä lastenkin toiveissa, ei sillä. No, Muumimaailmassa oltiin maanantaina ja tänään oli vuorossa Puuhamaa. Lomasuorittaminen on parasta, niin oudolta kuin se joidenkin korviin kuulostaakin. No, ihmiset ovat erilaisia.


Kirjoitin Puuhamaasta viime kesänäkin (postaus täällä) ja yritän nyt vältellä kirjoittamasta täysin identtistä. Huomasin nimittäin videoidessani instagramin my storya, että löpötin ihan samat asiat, kuin vuosi sitten (olen tallentanut tämmöiset tarinat, koska lapset tykkää katsella niitä jälkikäteen ja tänään ovat veivanneet sekä uutta että vanhaa). Ja vaikka nauroin, että lapset halusivat tehdä kaikki asiat precis samassa järjestyksessä, kuin vuosi sitten, niin en tosiaan tainnut itse olla yhtään sen omalaatuisempi.


Hankalapa sitä on olla hehkuttamatta samoja asioita vuodesta toiseen. Sitä, miten jättimäisen iso puisto on kyseessä ja miten paljon siellä on kaikkea! Ja ilmainen parkkipaikkaa, jossa voi käydä kesken päivän, vuokrattavat kärryt, loputon määrä pöytäryhmiä, joista osa jopa katoksen alla, sekä grillit omia eväitä varten.


Leikkipuistotyyppiset jutut ovat täällä ihan älyttömiä. Siis aivan mahtavia kiipeilytelineitä ja ratoja. Keinuja ja liukumäkiä (ja hiekkalaatikotkin pikkuisille). Ja sen lisäksi vielä erilliset jättiliukumäet, liikennekaupungit, pomppupatjat, -linnat, trampoliinit ja systeemit.


Hellepäivän pelasti sekä varjoisille paikoille asetellut penkit, että vesipullojen täyttö -pisteet ja tietenkin vesipuisto.


Vesipuistossa oltiin vain tuossa pikkulasten altaassa, sillä lapset eivät vielä uskaltaneet hurjempiin vesiliukumäkiin. Ja en tiedä, olisiko niissä jotain pituusrajojakin ollut. Nämä lapset kun eivät ole erityisen pitkiä. Mutta mukavasti virkisti tämäkin pulahdus ja kyllähän siellä altaassa pitkä tovi viihdyttiinkin.



Esikoinen viihtyi tosi pitkään myös liikennekaupungissa, kuopus hengasi sillä aikaa leluveneitä uittamassa ja patoja rakentamassa. Vesileikeissä mekko kastui kaulaan asti, mutta +27 asteen aurinkoinen keli kyllä kuivatti nopeasti.




Vaikka puistossa oli tosi paljon väkeä, se on niin valtavan kokoinen ja täynnä tekemistä, että jonoja ei ollut missään nimeksikään. Tuosta vaan pääsi souteleen, joutsenpolkuveneeseen ja erilaisille autoradoille.





Puuhamaavierailu kannattaakin ottaa treenin kannalta, sillä kiipeämistä, polkemista ja kärryjen siirtämistä paikasta toiseen tosiaan riittää. Monet laitteet toimivat nimenomaan lihasvoimin ja pienet lapset eivät niitä kaikkia itse saa liikkeelle.





Oltiin puistossa koko aukioloaika aamukymmenestä iltaseitsemään. Päiväunia ei vedetty, vaan viimeiseen asti löytyi jostain vielä varavirtaa. Lopulta pienimmäinen sammui aivan totaalisesti ja kannoin velttona roikkuvaa mini-ihmistä autoon miettien ihan oikeasti, että onko kyse pelkästä väsymyksestä vai saiko hän jonkin rasituslämpöhalvauksen kaikesta veden juomisesta ja kunnolla syömisestä huolimatta. Väsynyt hän vain oli. Yllättäen. Otti vähän mikrolepoa autossa ja eteisen lattialla, jotta jaksoi sitten nukkumaanmenon hetkellä vetää taas perinteisen shown.

----

Juuri oli puhetta henkilökohtaisella Facebooksivullani, että jotkut ovat olleet epätietoisia Puuhamaan läheisestä sijainnista Pääkaupunkiseutuun nähden. Puuhamaa on siis tosiaan Tervakoskella, Janakkalassa. Siinä Riihimäen ja Hämeenlinnan välissä Tampereen motarin varrella. 

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Ihana Muumimaailma

Meidän lapset ovat tunnetusti hyvin energisiä ja kaikki paikat, missä saa mahdollisimman paljon kiipeillä, juosta ja pomppia, ovat hyviä. Mutta jotkut osaavat rakentaa niin ihanan ja rauhallisen kokonaisuuden pelkästään satuun hyppäämisen taialla, että trampoliineja ja hilavitkuttimia ei tarvita. Joskus vielä jaksoin ihmetellä, miksi Muumimaailmassa kaikista yli 2-vuotiaista menee sama hinta. Nykyään en, sillä olen ymmärtänyt, että paikasta saa ihan yhtä lailla irti niin taapero kuin aikuinenkin. Muumimaailman taika on juurikin sen rentous. Voi halata muumeja, köllötellä riippumatoissa, uitella veneitä, katsoa teatteriesityksiä, kuunnella Nuuskamuikkusen huuliharpun soittoa ja keitellä noidan mökillä räkäsoppaa. Ei ole tarvetta juosta hikipäissään, voi keskittyä pieniin asioihin ja yksityiskohtiin. Toki muumitalossa hellepäivänä hiki tulee, se on aivan varmaa. Mutta omasta asenteestahan se kiinni on, onko se hiki sitten tuskanhikeä vai ei.




Auto jätettiin perinteisesti Muumiparkkiin, josta bussikuljetus ja kävelymatka paikan päälle. Vähän säätämistähän se on verrattuna drive in -paikkoihin, mutta yllättävän hyvin lapsetkin sietää ja ymmärtää, että Muumimaailman nyt vaan mennään tällä tavalla. Olin vähän huolissani ajan riittävyydestä, kun ei päästy aamulla riittävän ajoissa liikenteeseen ollaksemme paikalla heti kun portit aukeaa, mutta olin unohtanut, että täällä ei ihan koko aukioloaikaa välttämättä mene (toisin kuin esim Puuhamaassa). 4,5 tuntia riitti oikein hyvin ja jäi vielä 1,5 tuntia valomerkkiin. Ei syöty puistossa (muuta kuin paljon popcorneja), vaan poikettiin kotimatkalla vetään kustannustehokkaasti lihapullamätöt Raision Ikeassa (jossa oli vantaalaiseen meininkiin verraten aivan olematon jono ravintolassa).
















Meidän kuopus oli nyt Muumimaailmassa ensimmäistä kertaa, esikoinen kolmatta (ja minä viidettä kertaa). Postausta vuodelta 2014 täällä ja vuodelta 2015 täällä.