Sivut

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Viime hetken lahjaidea: rusettipanta

Mennään tänään juhliin 2-vuotiasta pikkuneitiä ja eilen kävin paikallisessa lelukaupassa ja marketissa etsimässä sopivaa lahjaa, mutta en kertakaikkiaan löytänyt MITÄÄN kivaa sellaisesta hintaluokasta, mikä olisi sopiva kaverisynttäreille. Olin jo menemässä kirjakaupan suuntaan kunnes keksin, että voisinhan mä äkkiä jotain neuloakin. Vaikka tosi söpöt villasukat! No, sitten oma 2-vuotias pikkuneitimme sairastui ja ilta meni taas vaihteeksi päivystyksessä. Kun viimein sain lasten mentyä nukkumaan puikot käteeni puoli yhdeltätoista illalla, tajusin, että en mitenkään ehdi neuloa enää mitään tosi söpöjä sukkia. Joo ei.

Usein ärsyttää se, miten ihmiset, jotka eivät itse paljoa, jos ollenkaan, neulo, kuvittelevat, että tämmöinen neuleharrastaja tekee tosi nopeasti mitä vaan. Ei, se itse neulomisliike ei välttämättä tapahdu yhtään sen nopeammin, kuin harvoin neulovaltakaan. Me vaan ollaan sen verran pimeitä, että ollaan valmiita uhraan neulomiselle ehkä vähän liiankin paljon aikaa vuorokaudesta, koska se on niin kivaa. Tällä kertaa sorruin kuitenkin itsekin luuleen, että äkkiäkös minä nyt yhden rusettipannan neulon. Max kahden tunnin homma (hah!). Ainut tähän projektiin soveltuva lanka, jonka varastoistani löysin, oli tietenkin fingering-paksuista (Drops baby merino), eikä mitään itsestään neuloutuvaa megapaksua höttöä. Ja aina oikein -neule on hidastempoista, vaikka se venyykin mahdottomasti. Siinä vaiheessa kun olin neulonut sen "max kaksi tuntia", en ollut vielä edes puolivälissä. Oli pakko mennä nukkuun.

Aamulla jatkoin projektia, enkä ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että ehdin saada pannan valmiiksi ennen kuin pitää jo lähteä synttäreille. Valmista kuitenkin onneksi lopulta tuli.



Jäi vielä tunti aikaa ennen synttäreille lähtöä! Tosin tämä mallina toiminut oma 2-vuotiaamme jää toki kotiin sairastaan isin kanssa.


Tällaisen pannan ohje löytyy ainakin Naurava Nappi -blogista. Itse sovelsin ajan puutteen vuoksi ja tein rusetin yksinkertaisena, mutta kaksinkertaisella langalla sen sijaan, että olisin neulonut siitä kaksinkertaisen kappaleen yksinkertaisella langalla. Muuten taisin tehdä samalla tavalla, mitä nyt vaan silmukkamäärät olivat eriäviä käsialaerojen vuoksi.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Puikkomaisterin pipokirja

Kirja saatu kustantajalta (Moreeni)

Nyt jo perinteeksi muodostunut joka syksyinen Puikkomaisterin (Tiina Kaarela) uusi kirja on taas täällä. Viime vuonna ihailtiin lapaskirjaa, sitä edellisenä sukkakirjaa ja nyt pukkaa pipoa. Perinteeksi on näemmä muodostunut myös se, että mun arvostelukappaleeni hävisi postissa (tai ehkä palautuu lähettäjälle, tiedäpä sitä sitten). Tämä kävi siis myös sen Virkkuri 4:n kanssa, vaikka eri kustantamoista kyse. Yhteisenä tekijänä vain tittidii, Posti. Mutta joo, nyt vihdoin ja viimein olen kirjan saanut hyppysiini ja eihän sitä taaskaan voi muuta todeta, kuin vau! Tiesin jo kokemuksesta (ja kansikuvasta), että omaperäistä, upeeta settiä on luvassa ja pettyä ei tarvinnut.


Minusta taitaa olla kuoriutunut iän myötä vähän tylsimys, koska valitsin kuviin niitä kaikista vähiten räväköitä malleja. Kirjasta löytyy siis myös hillittyä. Alkuteksteissä Puikkomaisteri mainitsee, että hänellä on ollut vaikeuksia saada pipoista oikean kokoisia, niinpä hän suunntteli osaan pipoista aloituksen siten, että ensin neulotaan poikittain pipon suu ja siitä sitten jatketaan ylöspäin. Mahtavaa! Sillä minulla on juurikin sama ongelma. Aion ehdottomasti kokeilla jotain tällä tyylillä tehtyä pipoa. Todennäköisesti tätä alapuolella olevassa kuvassa näkyvää Veeraa, mikä on nimetty neulesuunnittelija Veera Välimäen mukaan.


Pakko mainita, että pipojen lisäksi inspiraatiota tarjoavat myös mallien vaatteet! En löytänyt tästä alapuolen kuvasta tarkempia tietoja tuosta paidasta, mutta keltaisen kankaan tunnistin heti, olen sitä himoinnut itsekin, mutta pelännyt miten se sopisi esimerkiksi mekon kokoisena asiana minulle, mutta hei, voi ommella vaikka vain pelkät hihansuut! Pikkuisen meni nyt sivuraiteille tämä neulekirjan esittely...


Mallien vaatteista oli kyllä kerrottu yleisesti ottaen paljon ja hyvin. Meiju knits on lainannut kuvauksiin villapaitoja ja -takkeja.


Epäsymmetrisen Paula-pipon (kuva alla) haluaisin myös neuloa, sillä sen tarina on hulvaton ja voisin hyvin kuvitella, että niin kävisi myös minulle. Pipo on nimittäin saanut alkunsa siitä, että Tiina oli kyllästynyt jonkin huivin neulomiseen heti alkumetreillä ja sen ympärysmitta oli ollut juuri sopiva pipoksi, joten hän oli tehnyt siitä pipon. Sitä käyttäessä oli kyselty ohjetta, joten sellainen tuli nyt kirjaan. Aivan mahtavaa!


Kirjan tekstejä ja tarinoita on mukava lukea, tykkään, että on muutakin, kuin pelkät ohjeet. Ja tässäkään ei siis tosiaan perussilmukoita kerrata, vaan oletetaan, että semmoiset jo osaa, kun tähän opukseen tarttuu. Haastetta löytyy, mutta onneksi myös jokunen vähän simppelimmän oloinen. Vaikka enhän minä mikään pelkuri ole, kai sitä ohjeen kanssa pystyy ihan mihin vaan!


Taidan pari iltaa vielä ihan vain selailla, ihailla ja lukea ja sitten vasta alkaa vakavasti harkitseen pipon puikoille ottamista.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Talomuseo Glims

Tihkusateista päivää vietimme tänään Espoossa. Se onkin aina eksoottista, sillä jostain syystä tuo naapurikaupunki on paikka, jossa harvoin tulee käytyä. Itse asiassa kävin kyllä Espoossa viimeksi viikko sitten taaperon kanssa keskellä yötä, Jorvin sairaalan lasten päivystyksessä. Siitä muistuikin mieleeni Jorvin vieressä oleva Talomuseo Glims ja nyt sitten päätimme käydä siellä.


Glimsiä on moni meille suositellutkin, mutta jostain syystä nyt vasta saatiin tartuttua vihjeeseen. Talomuseo on nimenä kyllä aika hämäävä, kuvittelin, että siellä olisi taloja ja asuntoja eri vuosikymmeniltä (vähän kuin Helsingin Työväenasuntomuseossa, josta bloggasin vuosi sitten), mutta se olikin enemmän kotiseutumuseotyyppinen, eli periaatteessa vain yksi asuinrakennus ja sitten piha täynnä riihiä, aittoja, navettoja, talleja yms.


Koiramäestä ja Eemeleistä tutut esineet ja jutut eivät lapsia enää juurikaan hätkäyttäneet, nyt kun ollaan lyhyen ajan sisällä ihmetelty vastaavaa esineistöä niin Ähtärin kotieläintilalla, kuin Suomen kansallismuseon vintillä. Näistä molemmissa välineitä sai myös kokeilla, täällä Glimsissä pääosin ei saanut. Jyviä sai myllätä ja lehmän kelloja kilkutella, mutta suurin osa tavaroista oli vain katseltavissa, ei koskettavissa. 5-vuotiaan museokriitikon mielestä siis ihan Scheisse museo. Itse tykkäsin kyllä. Olin kyllä aika yllättynyt lapsen kommentista, sillä ollaan me ennenkin käyty museoissa, joissa ei ole ollut käytännössä mitään toiminnallista esillä, mutta lapsi on ollut silti aivan innoissaan. Tässä saattoi nyt vähän painaa pettymys siitä, että poika luuli pääsevänsä taas Lelumuseoon, Espoosta kun oli kyse.







En ole varma, että olisiko täällä ollut kesällä enemmänkin eläimiä, laitumia kun oli alueella sen verran paljon. Nyt kuitenkin bongattiin vain kanoja ja kukko. Mutta niissäkin riitti kyllä katseltavaa.


Alueen kahvilasta ostettiin retkipullat.






Me vingutimme museokorttejamme, mutta normaalitapauksessa aikuisten lippu on 4 euroa ja alaikäiset ilmaiseksi. Itse voisin ehdottomasti mennä toistekin (varsinkin, jos siellä on joskus enemmänkin kotieläimiä), mutta esikoista joutunee hetken suostutteleen. 

torstai 7. syyskuuta 2017

Lelupeitto

Vauvanpeitot, ne on ihania! Mies ja lapset saivat uuden sukulaisen ja minähän laitoin puikot ja koukut heilumaan. Toukokuussa bloggasinkin näistä paloista ja kerroin, miten niitä olen piirrellyt. Ja osa onkin sitten ihan vain googleteltu. Peiton toteutin samalla idealla kuin Eläinsatupeitot aikoinaan (esim tämä ja tämä), mutta kuvioina on erilaisia vauvojen/taaperoiden leluja (sekä tutti).


Langat on tällä kertaa kaikki jämiä. Novitan 7 veljestä. Lankaa kului yhteensä 400 grammaa.



Pitkään kipuilin, että voinko tehdä vauvanpeiton seiskaveikasta, mutta päätin lopulta voivani. Muuten olisi koko peitto saattanut jäädä tekemättä, sillä olisin joutunut ostaan aivan älyttömästi lankaa voidakseni tehdä edes näin "monella" värillä ja sehän olisi painanut aika paljon hoitovapaalaisen kukkaron päälle. Peittoja tarvitsee kyllä joka lähtöön, niin tämä nyt ei vaan sitten ole se, johon laskea vauva nakuna.


Neuloin tämän tosiaan toukokuussa ja sitten neulefestareilla kuuntelin sivukorvalla, kun joku isoon ääneen haukkui ja mäkätti kun oli saanut vauvalle lahjaksi seiskaveikasta tehdyn peiton ja selväksi tuli, että mokomaa peittoa ei tulla käyttään ja parempi, kun semmoisia ei edes tehtäisi, saatika annettaisi lahjaksi. Itse olin juuri viimeistellyt tämän omasta mielestäni aivan sairaan hienon peiton ja siinä sit mietin, että voiko tämmöstä nyt sitten antaa lahjaksi. Mun oli äärimmäisen vaikea samaistua siihen motkotukseen, sillä vaikka itsekin neulon lapsille pääsääntöisesti merinovillasta, niin olen minä omallekin vauvalle yhden peiton Novitan Isoveljestä neulonut enkä näe mitään syytä, miten lankavalinta voisi mennä niin totaalisen metsään etteikö peittoa voisi sen vuoksi käyttää. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi vaikka joku väri tai kuvio, mikä on omasta mielestä aivan järkyttävän hirvittävä, mutta että kun ainut vika oli langassa, en ihan ymmärrä.


Toivon mukaan tämän vauvan vanhemmat eivät edusta samanlaista koulukuntaa, mutta jos edustavat, niin laittakoon sitten kirpparille, eiköhän se jollekin kelpaa. Mulle ainakin olisi kelvannut!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Yksi trikoopipo, mikä sai oman postauksensa

Syksy tuli ja yhtäkkiä kaikki taaperon pipot näyttivät liian kesäisiltä ja pastellisilta. Korkkasin Tyyne-Esteriltä joulusesonkia varten ostamani punaisen ruututrikoon ja ompelin siitä tyttären punaiseen takkiin mätsäävän pipon. Kaava on Paapiin kaavakirjasta ja tein kokoa S, sillä aiemmat XS-kokoiset alkoivat jo oleen nafteja. Iso tästä tuli, mutta ei ehkä kuitenkaan liian iso.



Pelkäsin tonttulakkifiboja, mutta onneksi joululaulut eivät vielä alkaneet soida päässä, vaan pipo sopi täydellisesti siihen, että haettiin torilta pieni satsi kotimaisia omenoita ja fiilisteltiin syksyä.




Syksy on parasta!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Luksusliukuvärimerinovillapaita taaperolle

Neuloin tyttärelle merinovillapaidan, jonka kanssa lähti vähän mopo käsistä. Mallina on Andrea Mowryn So faded pint size ja tarkoitukseni oli neuloa se Rva Silmusolmun pastellisävyisestä minivyyhtisetistä.



No, 2-vuotiaan paitaan oli arvioitu langan menekiksi hintun yli 100 g, joten pelkäsin että minit ei yksistään riitä. Ihan järjetön himo ja tarve oli kuitenkin paitaa päästä neuloon ja tuntui, että mikä tahansa yksivärinen tai raidallinen lisukeväri pilaisi kokonaisuuden, joten oli pakko saada HETI NYT VÄLITTÖMÄSTI jotain mätsäävää specklelankaa. Niinpä marssin Snurreen. Ja voi perhana kuulkaas, kun kertakaikkiaan mikään muu merinovillainen lanka ei minien kanssa mätsännyt niin hyvin, kuin Hedgehog fibers, joten ostin sitten sen. Päässäni soi oma ääneni selittämässä, miten en ole  todellakaan mikään lankahifistelijä, mutta...


Mutta niin, pitäähän se paita semmoinen olla, ettei koko ajan ketuta sitä katsella, jos joku lanka ei sovi kokonaisuuteen. Niinpä kerin siiliviyyhdin ja aloin hommiin.




Neuloin yläosan siilistä, sitten feidasin pinkkiin ja pinkistä siniseen minivyyhtiin. Kokonaisuus oli tosi kaunis ja aloin epäileen, että noinkohan se keltainen ja vihreä tähän paitaan enää sopii ja se violettikin on käytännössä justiinsa saman sävyinen, kuin se iesuksen kallis siililanka.



Omista varastoistani kaivelin sitten vielä melko yksivärisen Handun minin, jolla feidasin lopun ja tein helma- ja hiharesorit. Siitä tuli täydellinen!



Lopulta paitaan meni hintun alle 100 grammaa lankaa, joten olisin saanut neulottua tämän pelkästä minivyyhtisetistäkin. Neuloin 4 mm puikoilla, koska käsialani on tiukka ja en halunnut tästä peltipaitaa. 2-vuotiaan koko on minun mielestäni kyllä sekä helmoista että hihoista aavistuksen verran liian lyhyt. Yhtään tässä ei ole kasvunvaraa, mutta ei se mitään, otetaan tehokäyttöön siksi aikaa, kun vielä mahtuu. Ja toki kastelu voi sitten tuoda vielä lisää mittaa. Poikkeuksellisesti kuvasin nimittäin neuleen ennen kastelua ja pingoitusta, koska nyt sattui oleen sopiva hetki kuvata taaperon ollessa molemmat korvat todella tulehtuneina kotosalla. Aika vauhdikasta menoa oli siitä huolimatta.



Todennäköisesti neulon samalla ohjeella vielä myöhemminkin. Helppohan tämä olisi ollut ilman ohjettakin tehdä, mutta onneksi maksoin siitä kuitenkin, opin nimittäin uuden tekniikan tehdä pääntie, joka on niskasta korkeampi kuin kaulalta, ilman lyhennettyjä kerroksia (joiden neulomisesta en niin välitä).

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Barbapapasynttärit

Niin vain meidän vauva on jo 2-vuotias. Koko viikonloppu on juhlittu, ensin sukulaisten ja sitten ystäväpariskunnan kanssa. Itselläni on vielä pahoja sopeutusvaikeuksia elämänrytmin kanssa töihinpaluun jäljiltä ja tuntuu, että mitään ei kertakaikkiaan ehdi eikä jaksa. Niinpä synttärivalmistelutkin jäivät viime tinkaan, mikä harmittaa, sillä esikoisen 2-vuotissynttäreihin aloitin askartelut jo varmaan kuukautta etukäteen. Pallottelin teemaa Barbapapan ja Pipsa Possun välillä ja tällä kertaa valittiin se Barbapapa. Vaikka teema jäi aika löyhäksi ja askartelut olivat todella kotikutoisia, tein sentään ensimmäistä kertaa ikinä sokerimassakuorrutuskakun, joten ihan ei siitä kuitenkaan menty, mistä aita on matalin.



Kyllähän minä sen tiedän, ettei tämmöisillä teemoilla sun muilla ole yhtään mitään merkitystä, vaan tärkeintä on saada rakkaita ihmisiä paikalle juhlistamaan merkkipäivää. Kaikki sisarukseni (perheineen) pääsivät paikalle, samoin vanhempani pitkän matkan takaa.








Olen jo monesti monessa paikassa todennut, että vauvat ovat ihania, mutta 2-vuotiaat ne vasta ihania ovatkin, ja sanon sen nyt vielä tässäkin.




Barbapapavillapaita on esikoisen vanha ja aikoinaan isosiskoni neuloma.