Sivut

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Päivälehden museon uusi lapsiystävällinen näyttely

Käytiin tänään tsekkaamassa Päivälehden museon uusi lastennäyttely: viisi ihmeellistä aarretta - seikkailu oppikirjojen kuviin. Näyttelyssä tosiaan esitellään suomalaisten oppikirjojen ja lapsille suunnattujen tietokirjojen kuvituksia. Ja voi kyllä, itsekin muistan erityisen hyvin nimenomaan oman Aapisen ja ensimmäisten luokkien matikan kirjojen kuvituksia. Tämän näyttelyn kuvat olivat itselleni kaikki outoja, mutta voin kuvitella, miten erityisen ihana näyttely tämä on heille, jotka ovat näiden kuvien opastuksella asioita opiskelleet. Näyttely on suunnattu erityisesti esi- ja alakouluikäisille lapsille, mutta se soveltui aivan 100 % täydellisesti myös pienempien lasten ihanaksi leikkipaikaksi, vaikka näyttelyn varsinainen sanomasta ei hölkäsen pöläystä selvää ottaisikaan. Ja ilon kiljaisuja siellä päästelivät myös oletettavasti lukioikäisten teinien porukka, mikä meni leikkimään meidän jälkeen. Leikki kuuluu kaikille :)

Nyt ennen kun mennän kuviin, haluan huomauttaa, että alueelle ei olisi saanut mennä kengät jalassa. Minulle kävi inhimillinen väsyneen äidin erehdys. Lapset juoksivat narikalta houkuttelevan näköiseen näyttelytilaan ennen kuin ehdin kissaa sanoa ja kun kaakatin kauhean metelin kanssa perässä, jäi huomaamatta kehoitus jättää kengät pois. Tottakai pitäisi olla aivan päivänselvää, että tuollaisiin paikkoihin ei mennä kengät jalassa muutenkaan, mutta me nyt kuitenkin kerettiin juosta mesta läpi kengät jalassa ennen kuin ehdin sen verran hengähtää, että aivot alkoivat jälleen toimia. Riisuttiin kengät sen jälkeen, mutta uusia valokuvia en alkanut ilman kenkiä ottaa, vaan myönnän nyt tämän nolon moan koko kansan edessä. Ja voin kertoa, että ihmisenä, joka noudattaa sääntöjä, tämä asia vaivaa minua enemmän, kuin on ehkä edes normaalia. Kyllä, menen tästä nyt ruoskimaan itseäni, katsokaa te kuvat, upea paikka Helsingin keskustassa (Ludviginkatu 2-4) ja museo on tosiaan ILMAINEN.










Päivälehden museossa on ollut ennenkin aivan ihania näyttelyjä lapsille. Edellisestä visiitistä parin vuoden takaa voi lukea täältä. Silloin teemana oli Sakari Topeliuksen sadut.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Hei, taas sukat!

Kyllä sukatuttaa nyt! Oli ajatuksena neuloa box of socks -laatikkooni vain fingering-paksuisesta langasta tehtyjä sukkia, mutta kyllä sinne nyt yhdet vähän paksummatkin päätyivät. Nimittäin itse värjäämäni Gjestal Maijat. Harmikseni värjäsin vain 100 grammaa sillä kovin pitkävartisia sukkia niistä ei saanut ja mielestäni nämä ovat vähän nolon lyhyet olematta kuitenkaan varsinaisesti lyhytvartiset. No, elämä on.




Poseerauksen kanssa oli vähän ongelmia, sillä tuo pölli tosiaa pyöri ja siinä tasapainoillessa saattoi jalan asennot näyttää hyvinkin oudoilta, kuten vaikka tässä. Ja tietenkään harmaiden sukkien kuvaaminen harmaalla pellolla ei ehkä ollut se maailman parhain idea, mutta antaa mennä.


Muuten ovat ihan perussukat, mutta 2o 2n -resorivarressa vaihdoin alun jälkeen oikean ja nurjan paikat, jolloin tulee illuusio vielä erillisestä resorista. Se ei kauheen hyvin toiminut näin sekavärisessä langassa ja näin lyhyessä varressa, mutta oli pakko neuloa se heti johonkin, jotta muistan kikan jatkossakin. Idea tähän tuli Peltopeikon pingotukset -neulepodcastista, jossa vastaava oli tehty 1o kiertäen 1n -joustimeen ja näytti siis paljon paremmalta, kuin tämä minun. Mutta nyt tosiaan paremmin muistan tämän, kun se on kerran tehty, joten voin soveltaa sitä myöhemmin yksiväriseen ja pitkävartiseen sukkaan.


Langasta sen verran että jooh, itse värjätty on aina itse värjätty, eli tietenkin ihan sairaan kiva. Mutta jos tämä olisi ollut tehdasvalmisteisena hyllyssä, tuskin olisin ostanut.


Mutta pakko kuitenkin omaa värjäystäni kehaista, sillä jälki oli tosi tasaista, ei tullut lainkaan mitään kummallisia läikittymiä tai tyhjiä kohtia tai eriparisen näköisiä sukkia. Aloittelijan tuuria!

Ja voi vitsi miten pehmeältä ja ihanalta langalta tämä tuntui, kun värjäyksen jälkeen sen olin pessyt villanpesuaineella ja nyt sai neuloa pehmoista ja tuoksuvaa lankaa, ah.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Retki paaleista rakennettuun linnaan

Viime joulukuussa sain kuulla Laihian olkilinnasta ja aivan välittömästi iski järjetön tarve päästä käymään siellä. Lapsuudenkodistani on sinne n. 120 km matka ja oli haaveissa päräyttää joulun aikaan linnaa katsomaan sieltä käsin. Reissu jo melkein onnistui, mutta koin elämäni ehkä absurdeimmat oharit asiaan liittyen, joten Laihiaretkeä saatiin odotella näin pääsiäiseen saakka. Tavallisen pituisena viikonloppuna kun ei oikein jaksa ajella pitkien mummulareissuajojen päälle tämmöstä huviretkeä.


Pääsiäinen on toki mukavampi siinäkin mielessä, että valoisaa aikaa riittää, eli ei ole pakko aikatauluttaa retkeä sen perusteella, että on sen päivän ainoan valoisan tunnin aikana siellä perillä. Herättiin kun herättiin, syötiin aamupala ja lähdettiin ajeleen lakeuksille.


Linnan on rakentanut laihialainen kyläaktiivi Jouko Lehtinen vapaaehtoisten kanssa, tai siis kökkäporukalla, kuten sielläpäin on tapana sanoa. Ajatus on kaunis, linna on tehty lasten iloksi ja se on kaikille ilmainen. Onpa siellä rakennustarkastajakin käynyt, kun tottakai linnasta heti joku kanteli. Linna kuitenkin sai luvan jäädä, ja hyvä niin.






Kaikenlaista lisätietoa, uutisjuttuja ja kommentointidraamaa linnasta löytyy googlettamalla. Avainsanoina Laihian olkilinna, paalilinna, Huitun linna jne.


Samalla alueella oli muitakin rakennelmia ja kaiketi lisää tulossa. Napakelkka ilahdutti meidän lapsia paljon, vaikka jäätä ei enää ollutkaan eikä kelkka siis minnekään liikkunut. Oli kuitenkin niin komia pukki ettei liiallinen kitka haitannut lainkaan.




Alueella olisi ollut mahdollisuus myös paistella makkaraa, mutta meilläpä oli muut eväät mielessä. Lähiömutsia fanittavana halusin tietenkin, että mennään syömään Laihian kotipizzaan. Vegelankku, nam!


Hauskaa, että itse menin fanittamani bloggaajan vanhempien omistamaan pizzeriaan ja sitten törmään siellä oman blogini lukijaan! Mukavaa, kun tulit jutuille! :)

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Vuokko

Neuloin pikaisena välityönä uusimmasta Taito-lehdestä Vuokko-pipon, minkä on suunnitellut Muita Ihania -blogin Tiina! Koska minulla on iso pää, tein pipon paksummilla puikoilla ja siitä tuli siis todella löysää neulosta, yleensä kun neulon peltiä. Varsinkin kirjoneuleeni ovat aina peltiä. Tai olivat, nykyään osaan tehdä vähän löysempää, eli voin tehdä kirjoneuleena sukkiakin pelkkien tasokappaleiden sijaan. Löysyydestä johtuen menin myös todella paljon epämukavuusalueelleni jättäen kuvion langanjuoksut juuri niin pitkiksi kuin kuvio edellytti, sillä jos olisin näin löysässä kieputellut lankoja 3 silmukan välein, kuten normaalisti teen kirjoneuleessa, olisivat ne paistaneet piposta läpi kilometrin päähän. Kyllä oli melkosta kuulkaas, olen nimittäin aina ollut todella ehdoton sen kieputussääntöni kanssa! Sen verran lisäksi ohjetta muokkasin, että lisäsin lyhyen resorin reunaan. Muuten pipo olisi varmasti näyttänyt pannumyssyltä päässäni. Resorin jouduin lopulta taittaan pipon päälle, ettei kuvio jäisi liian ylös. Taidan jopa ommella sen siihen niin pysyy paremmin.






Langat: tumma harmaa: Drops cotton merino, vaalea harmaa: Hjertegarn extrafine merino cotton (saatu Lankamaailmasta). Molemmat jämäkeriä.
Puikot: 5 mm
Ohje: Tiina Arponen: Vuokko. Taito 2 / 2017 -lehdestä


Ihana neljän vuodenajan pipo, sillä nuo merinopuuvillat menee kesät talvet, tarpeen mukaan viileä, mutta tarpeen tullen lämmin.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Virvon varvon

Pikkunoitia, porrasjumppaa ja paljon suklaamunia.











Jäbä:
villahousut: tädin neulomat
mekko: äidin pieneksi jäänyt (köh) Marimekon paita
alla: oma Marimekon paita
esiliina: Ikea
huivi: kotivärjätty pukluharso
saappaat: Crocs

Kuopus:
villahousut: Johanna K Design
villapaita: äidin neuloma
myssy: sama homma
huivi: kuten myös!
mekko: Marimekon iloinen takki, kirpparilta 5,5 eurolla!!!
saappaat: Crocs

Maitotonkka kirppikseltä

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Rairuohoamppeli

Tunnustan: olen maailman surkein kasvattaan rairuohoa. Voi toki johtua vähän siitäkin, että en ole oikein ottanut selvää, että miten se tarkalleen ottaen kuuluisi tehdä. Tänä vuonna kokeilin paljon puhuttua vaipan sisälmyksiin istuttamista ja kyllähän se toimii. En tiedä, johtuuko surkeuteni siitä, että laitan mahdollisesti aivan liian vähän siemeniä, vaiko siitä, että enhän minä näitä muista kastella, kuin hyvin satunnaisesti. Oli miten oli, muutama ruohonkorsi kuitenkin saatiin tänäkin vuonna kohoaan purkista.



Istutin ruohot taaperoystävälliselle korkeudelle rakentaen rairuohoamppelihenkarihärvelin henkarista ja tyhjistä ksylitolipastillirasioista. Porasin kaksi reikää per rasia ja ompelin ruohon värisellä langalla henkariin kiinni. Purkit olisi tietysti voinut myös koristella, mutta me mentiin valkoisilla.






Pajunkissat on koristeltu ja kotiin ostettu järjetön määrä suklaamunia muita virpojia varten. Jes! Tästä lähtee!

Kastelukannu saatu / Plastex