Sivut

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Drive in -telttaretki metsään lasten kanssa

Ollaan telttailtu lasten kanssa tähän asti lähinnä Nuuksiossa, koska se on ns lähellä ja sinne pääsee myös bussilla. Se nyt kuitenkin on vain fakta, että niin kauan kun lapset eivät itse kanna rinkkoja, keikkuu telttaretken tavaramäärä mahdollisen ja mahdottomuuden rajamailla. Etenkin, jos juomavesi pitää kantaa myös kotoa ja jos ei ole aivan varmaa, jaksaako lapset patikoida itse vai pitääkö niitäkin kantaa. Nuuksiossa kun väkisinkin joutuu käveleen useamman kilometrin ennen leirintäpaikkaa (kansallispuistoissa kun saa pystyttää teltan vain merkityille alueille) ja juomavettä ei ole, ellei sitä keitä järvivedestä (se on ihan ok ja kestän asian mikrobiologiselta ja kemialliselta kannalta kyllä, mutta ihan paskaltahan se maistuu).

Makuupusseja ja -alustoja saa tottakai myös hyvin pieneen tilaan menevinä, jolloin ehkä olisikin mahdollista tunkea yhteen rinkkaan kolmen ihmisen tavarat, mutta etenkin kun omistetaan kattava valikoima kyseisiä tarvikkeita jo ajalta ennen lapsia ja kun ei kovin montaa kertaa vuodessa telttaretkillä käydä, niin ei ole välttämättä erityisen järkevää hankkia kaikkia tavaroita uudelleen, koska ne ovat kuitenkin aika hintavia.

Näistä syistä johtuen oli tänä kesänä hakusessa Drive in -metsäretkikohde, eli sellainen, johon olisi parkkipaikalta maksimissaan puolen kilometrin matka. No okei, ei tarvinnut varsinaisesti edes hakea, siskoni oli ehdottanut tätä alunperinkin jo monta vuotta sitten. Nimittäin Evon retkeilyalue Hämeenlinnassa/Padasjoella. Sinne siis lähdettiin. Meidän perhe ja mun isosisko.


Autolle oli matkaa pari sataa metriä, mutta jos telttapaikalle oltaisiin tuotu sokkona, olisi mennyt ihan täydestä, että oltaisiin muka kauempanakin sivistyksestä. Parkkipaikan läheltä sai myös puhdasta juomavettä. Sekä kaivosta pumppaamalla, että oikein talon seinässä olevasta hanasta.


Leiripaikoilla oli kaikki mukavuudet eli grillipaikat puuvarastoilla ja huusseilla. Puut piti itse sahata pienemmiksi ja kirvestellä klapeiksi, joten täysin kädettömänä ei pärjää.


Paikka oli selvästi kalastajien suosiossa, sillä niitä oli paljon! En ole missään aiemmin edes nähnyt ihmisiä vaeltelevan sillä tavalla kalastuskamojen kanssa. Järvestä löytyi kuitenkin uimarantakohta, jossa kalastaminen oli kielletty. Muualla en olisi uskaltanut paljaalla jalalla veteen astuakaan ja kalastajatkin ystävällisesti vielä koukuista pohjassa ja rantaheinissä varoittivat.





Retki sujui tavalliseen malliin. Esikoinen rakastaa sekä nuotion sytyttämistä että sammuttamista ja pienempi kikkailee omia taaperojuttujaan. Alueella meni sopivan lyhyitä kävelyreittejä lapsille. Pitkospuut ja sillat olivat kyllä aika huonossa kunnossa. Mustikoita oli metsä täynnä, melkein harmitti, että drive in -mallistamme huolimatta ei tullut otettua marjaämpäreitä ja poimureita mukaan. Eipä sillä, että autoon olisi edes mahtunut.




Molempina päivinä oli hellettä, joten yöllä tarkenemisesta ei ollut huolta. Makuupussit olivat mukana, mutta toimivat lähinnä peittoina, jos sitäkään, sillä oli tosiaan kuuma. Jos ei olisi ollut niin paljoa ötököitä, olisi ollut kiva kokeilla nukkua ihan vain riippumatossa.



Kiitos helteiden, sain itsekin heitettyä useamman vuoden vanhan talviturkkini.


Pakatessani tavaroita retkelle, juhlin ja ylistin omaa pari vuotta sitten kirjoittamaani postausta siitä, miten ja mitä pakata telttaretkelle lasten kanssa. Silti unohdin ottaa jonkinlaiset släbärit mukaan. Lapset kastelivat kenkänsä saman tien ja pienimmäinen viettikin ison osan retkestä sukkasillaan, paljain jaloin kun ei halunnut kulkea.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Ihana Puuhamaa

Yhteistyössä: Puuhamaa / pääsyliput saatu blogiyhteistyön myötä

Mun kesälomatoiveiden top3:ssa oli niin Muumimaailma kuin Puuhamaakin. Ja varmaan kyllä lastenkin toiveissa, ei sillä. No, Muumimaailmassa oltiin maanantaina ja tänään oli vuorossa Puuhamaa. Lomasuorittaminen on parasta, niin oudolta kuin se joidenkin korviin kuulostaakin. No, ihmiset ovat erilaisia.


Kirjoitin Puuhamaasta viime kesänäkin (postaus täällä) ja yritän nyt vältellä kirjoittamasta täysin identtistä. Huomasin nimittäin videoidessani instagramin my storya, että löpötin ihan samat asiat, kuin vuosi sitten (olen tallentanut tämmöiset tarinat, koska lapset tykkää katsella niitä jälkikäteen ja tänään ovat veivanneet sekä uutta että vanhaa). Ja vaikka nauroin, että lapset halusivat tehdä kaikki asiat precis samassa järjestyksessä, kuin vuosi sitten, niin en tosiaan tainnut itse olla yhtään sen omalaatuisempi.


Hankalapa sitä on olla hehkuttamatta samoja asioita vuodesta toiseen. Sitä, miten jättimäisen iso puisto on kyseessä ja miten paljon siellä on kaikkea! Ja ilmainen parkkipaikkaa, jossa voi käydä kesken päivän, vuokrattavat kärryt, loputon määrä pöytäryhmiä, joista osa jopa katoksen alla, sekä grillit omia eväitä varten.


Leikkipuistotyyppiset jutut ovat täällä ihan älyttömiä. Siis aivan mahtavia kiipeilytelineitä ja ratoja. Keinuja ja liukumäkiä (ja hiekkalaatikotkin pikkuisille). Ja sen lisäksi vielä erilliset jättiliukumäet, liikennekaupungit, pomppupatjat, -linnat, trampoliinit ja systeemit.


Hellepäivän pelasti sekä varjoisille paikoille asetellut penkit, että vesipullojen täyttö -pisteet ja tietenkin vesipuisto.


Vesipuistossa oltiin vain tuossa pikkulasten altaassa, sillä lapset eivät vielä uskaltaneet hurjempiin vesiliukumäkiin. Ja en tiedä, olisiko niissä jotain pituusrajojakin ollut. Nämä lapset kun eivät ole erityisen pitkiä. Mutta mukavasti virkisti tämäkin pulahdus ja kyllähän siellä altaassa pitkä tovi viihdyttiinkin.



Esikoinen viihtyi tosi pitkään myös liikennekaupungissa, kuopus hengasi sillä aikaa leluveneitä uittamassa ja patoja rakentamassa. Vesileikeissä mekko kastui kaulaan asti, mutta +27 asteen aurinkoinen keli kyllä kuivatti nopeasti.




Vaikka puistossa oli tosi paljon väkeä, se on niin valtavan kokoinen ja täynnä tekemistä, että jonoja ei ollut missään nimeksikään. Tuosta vaan pääsi souteleen, joutsenpolkuveneeseen ja erilaisille autoradoille.





Puuhamaavierailu kannattaakin ottaa treenin kannalta, sillä kiipeämistä, polkemista ja kärryjen siirtämistä paikasta toiseen tosiaan riittää. Monet laitteet toimivat nimenomaan lihasvoimin ja pienet lapset eivät niitä kaikkia itse saa liikkeelle.





Oltiin puistossa koko aukioloaika aamukymmenestä iltaseitsemään. Päiväunia ei vedetty, vaan viimeiseen asti löytyi jostain vielä varavirtaa. Lopulta pienimmäinen sammui aivan totaalisesti ja kannoin velttona roikkuvaa mini-ihmistä autoon miettien ihan oikeasti, että onko kyse pelkästä väsymyksestä vai saiko hän jonkin rasituslämpöhalvauksen kaikesta veden juomisesta ja kunnolla syömisestä huolimatta. Väsynyt hän vain oli. Yllättäen. Otti vähän mikrolepoa autossa ja eteisen lattialla, jotta jaksoi sitten nukkumaanmenon hetkellä vetää taas perinteisen shown.

----

Juuri oli puhetta henkilökohtaisella Facebooksivullani, että jotkut ovat olleet epätietoisia Puuhamaan läheisestä sijainnista Pääkaupunkiseutuun nähden. Puuhamaa on siis tosiaan Tervakoskella, Janakkalassa. Siinä Riihimäen ja Hämeenlinnan välissä Tampereen motarin varrella. 

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Ihana Muumimaailma

Meidän lapset ovat tunnetusti hyvin energisiä ja kaikki paikat, missä saa mahdollisimman paljon kiipeillä, juosta ja pomppia, ovat hyviä. Mutta jotkut osaavat rakentaa niin ihanan ja rauhallisen kokonaisuuden pelkästään satuun hyppäämisen taialla, että trampoliineja ja hilavitkuttimia ei tarvita. Joskus vielä jaksoin ihmetellä, miksi Muumimaailmassa kaikista yli 2-vuotiaista menee sama hinta. Nykyään en, sillä olen ymmärtänyt, että paikasta saa ihan yhtä lailla irti niin taapero kuin aikuinenkin. Muumimaailman taika on juurikin sen rentous. Voi halata muumeja, köllötellä riippumatoissa, uitella veneitä, katsoa teatteriesityksiä, kuunnella Nuuskamuikkusen huuliharpun soittoa ja keitellä noidan mökillä räkäsoppaa. Ei ole tarvetta juosta hikipäissään, voi keskittyä pieniin asioihin ja yksityiskohtiin. Toki muumitalossa hellepäivänä hiki tulee, se on aivan varmaa. Mutta omasta asenteestahan se kiinni on, onko se hiki sitten tuskanhikeä vai ei.




Auto jätettiin perinteisesti Muumiparkkiin, josta bussikuljetus ja kävelymatka paikan päälle. Vähän säätämistähän se on verrattuna drive in -paikkoihin, mutta yllättävän hyvin lapsetkin sietää ja ymmärtää, että Muumimaailman nyt vaan mennään tällä tavalla. Olin vähän huolissani ajan riittävyydestä, kun ei päästy aamulla riittävän ajoissa liikenteeseen ollaksemme paikalla heti kun portit aukeaa, mutta olin unohtanut, että täällä ei ihan koko aukioloaikaa välttämättä mene (toisin kuin esim Puuhamaassa). 4,5 tuntia riitti oikein hyvin ja jäi vielä 1,5 tuntia valomerkkiin. Ei syöty puistossa (muuta kuin paljon popcorneja), vaan poikettiin kotimatkalla vetään kustannustehokkaasti lihapullamätöt Raision Ikeassa (jossa oli vantaalaiseen meininkiin verraten aivan olematon jono ravintolassa).
















Meidän kuopus oli nyt Muumimaailmassa ensimmäistä kertaa, esikoinen kolmatta (ja minä viidettä kertaa). Postausta vuodelta 2014 täällä ja vuodelta 2015 täällä.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Pehmeetä touhua Suomen käsityön museossa

Jyväskylässä neulefestareiden yhteydessä kävin myös Suomen käsityön museossa, sillä vaihtuvana näyttelynä oleva "Pehmeetä touhua" edustaa ihan mun lempijuttuja eli ITE-taidetta ja kaikkea mahdollista kreisiä taidehommaa, mitä on tehty langasta tai kankaasta tai vastaavasta.



Kuka oikeasti voisi olla rakastamatta 60 pientä ristipistoteosta ruotsalaisista paikkakunnista (Magnus Östling)?


Oma lempparini oli ehdottomasti tämä, missä kootaan Ikean huonekaluja.


Tällaiset teokset ovat kyllä todella inspiroivia. Ihana esimerkki siitä, että todellakin voi tehdä langoista kaikenlaista vähän kreisiäkin, ilman että sen tarvitsee olla joku tosi tarpeellinen käytettävä juttu ja ilman, että tarvitsee olla ns oikea taiteilija vakavan taiteen äärellä. En minä taiteesta sinänsä mitään ymmärrä edes, mutta tykkään katsella kauniita ja inspiroivia asioita. Kaikella ei tarvitse olla sen suurempaa ja syvällisempää merkitystä ainakaan minulle. Toki siis näilläkin töillä varmasti on ja saakin olla syvällinen sanoma, mutta mulle henkilökohtaisesti sillä ei ole merkitystä, rakastan näitä ihan vain tällaisinakin ja haaveilen siitä, että jos joskus pääsen eläkeikään asti, niin alan sitten vähän kreisiksi ITE-taiteilijaksi.



Ja olipa hauska törmätä taas vanhaan tuttuun Jokkemaahaan eli Johanna Sepän virkkaustöihin! Nää on niin upeita, arvostan!


Perusnäyttelynkin kiersin ja on hauska huomata itse niin pitkään käsityöskenessä mukana olleena, miten moni asia on jo päätynyt museoon, minkä trendikkyyden muistaa vielä kuin eilisen. Kuten esimerkiksi LP-levyistä sulatetut kulhot ja Makeedesignin pussukat. Siinä sitten ääneen mietin, kun olin aikaa neulefestareilla viettänyt neulepodcastaajienkin parissa, että mahtaakohan siellä pyöriä kymmenen vuoden kuluttua Neuletubettajien videoita. Mistäs sitä tietää. Juuri nimittäin luin juttua Vantaan kaupunginmuseon kaljakelluntakumiveneen arkistoinnista.