Sivut

perjantai 23. joulukuuta 2016

23

Tänäkin vuonna on käsityöihmistä hemmoteltu lukuisilla blogijoulukalentereilla ja joulukalenteriyhteisneulonnoilla ja oli, tai siis on vieläkin meneillään, neulepodcastaajien joulukalenteri ja vaikka mitä. Onhan siinä urakkaa, jos kaiken yrittää ehtiä katsoon, neuloon ja sisäistään, mutta minua ei ainakaan runsaus haittaa, ne postaukset kun mielellään kaivaa esiin sitten seuraavana syksynäkin vielä.

Muita Ihania -blogin joulukalenterissa oli alkukuusta kahteen osaan jaettu taaperon sukkien ohje (luukuissa 1 ja 8) ja itse tietenkin rieumuissani siitä, että meilläkin on taapero, laitoin sukat puikoille. Ohjeesta poiketen neuloin ne vain kahdella värillä, sillä minun sport-vahvuisten jämäsukkalankojen pussi on se kaikista pienin. Kivat ovat kuitenkin kaksivärisenäkin!


Lanka: Novita Nalle (valkoinen) ja Kaupunkilanka Rotvalli (harmaa, saatu bloginäkyvyyttä vastaan. Tässä tosiaan siitä jämät, varsinaisen työn esittelen joulun jälkeen)

Puikot: 3 mm



Vähän vain meinaavat olla liukkaat laminaatilla. Ei kuitenkaan syytä huoleen, tämä neiti ei mitään sukkia suostu sisällä käyttään ja kengässä jarrupohjista olisi vain haittaa.

***

Sweet Things -blogissa oli adventtisukkayhteisneulonta, jossa siis kirjoneulesukkien ohje oli pilkottu neljään osaan, jotka sitten ilmestyivät jokaisena adventtisunnuntaina. Tämä oli tosi kiva, sillä kun oli viikko aikaa aina yhden vihjeen parissa, ei tullut sitä kamalaa stressintunnetta siitä, kun jää jatkuvasti jälkeen (verrattuna siis joulukalenterisukkiin, joissa joka päivä tulee pieni pätkä ohjetta).

Nämä neuloin Novita 7 veljeksestä, ja käytin vähän sukan osasta riippuen 3,5 mm tai 4 mm puikkoja.


Tein ohjeen mukaan, vaikka ne eivät siis tule omaan jalkaani mahtuun. Vielä on vähän auki näiden sukkien kohtalo, että päätyvätkö jollekin lahjaksi, vaiko hyväntekeväisyyteen.


Neuloin myös joulukalenterihuivia, mutta sen esittelen sitten erikseen myöhemmin. Viimeinen vihje tuli vasta tänään ja sitten se pitää toki vielä pingottaa ja kuvata ja vaikka mitä.

Mutta kiitos Tiinalle ja Annikalle näistä jouluneuleohjeista, oli tosi kiva osallistua ja ihanat sukat tulivat molemmista! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti