Sivut

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Junamajoitus Tuurin asema

Kesälomiimme kuuluu vuosittain käynti Oulun seudulla miehen lähisukua moikkaamassa ja samalla reissulla paluumatkalla minun lapsuuden kodissa eli lasten mummulassa käynti. Kesti vuosia ennen kuin keksittiin helpottaa ajomatkaa ottamalla autopaketti yöjunaan toiseen suuntaan ja vasta viime vuonna älyttiin keksiä vaihtelua siihen paluumatkaankin ja silloin täräytettiin Oulusta Haaparannan kautta Uumajaan ja sieltä laivalla Vaasaan, mikä on sitten jo melkein perillä.

Tälle vuodelle mies oli bongannut junamajoituksen Tuurin asemalta ja ihme ja kumma siellä oli sopivasti vielä yksi neljän hengen huone vapaana suunnittelemallemme ajankohdalle. Mahtavaa! Saatiin siis matkaa vähän katkaistua yöpymällä paikassa, mikä oli melkein kuin meidän junia rakastavalle perheelle tehty!


Myönnän, että minulla oli ennakkoluuloni. Vaikka näin kuvat ja luin tekstit kotisivuilta, pelkäsin silti kyseessä olevan helvetin kuuma ja tunkkainen koppi (traumoja siitä viime kesän Uumajakeikasta, kun hotellissa ei ollut ilmastointia ja ulkona sellainen viimekesäinen tappohelle) täynnä hometäpliä ja hämähäkinseittejä eikä mahdollisen tulipalon sattuessa pääse helposti ulos (kaikkea sitä näin vanhemmiten alkaa pohtiin). Vessat olisivat mallia ulkohuusi ja suihku ehkä jokin pressuviritelmä Keskisen Vesan parkkipaikalla.


Olin niiiiiiiiiiiiiiiiin väärässä. Niin väärässä!


Kun saavuimme paikalle, näimme aseman takapihalla valtavasti pyykkinaruja, joissa oli kuivumassa lakanoita ja pyyhkeitä. Siitä tuli heti älyttömän hyvä fiilis. Huoneiden liinavaatteet siis tuoksuivat juurikin ulkona kuivatetulle eli ihan parhaalta!

Meidät bongattiin heti pihasta ja kun viralliset osiot (eli maksu) oltiin suoritettu, saatiin avaimet huoneeseemme ja opastus junan tiloihin. Henkilökunta oli tosi mukavaa ja otti lapset hienosti huomioon. Onneksemme muuten melkein kaikki muutkin vieraat olivat ainakin sinä yönä lapsiperheitä sillä meitä ahdisti, että pilataan muiden elämys kun ei saada ilosta ja riemusta juoksevaa jälkikasvuamme kuriin. Ulkona oli tilaa temmeltää ja kerrankin lapset jopa uskoivat, että illalla ei sitten enää tömistellä sisällä eikä huudeta, puuh. Tätä ei olla tälle kesälle vielä uskottu kotona, telttaretkellä, liikkuvassa yöjunassa, kylässä eikä hotellissa, mutta junamajoitus Tuurin asemassa oli oma taikansa selvästi.


Junassa on 7 huonetta, joista yksi on omalla ulko-ovella, kylppärillä ja ilmastoinnilla varustettu ja loput käytävän varrella yhteisillä vessoilla ja suihkuilla, lämmityksen ja tuulettimen (ja avattavan ikkunan) varassa. Keittiö eli "ravintolavaunu" oli kaikkien yhteiskäytössä sisältäen jääkaapin, kahvinkeittimen, mikron yms. Juna ei ollut lainkaan tunkkainen pätsi, tosin meille sattui mukavan viileä kesäpäivä. Avattavissa ikkunoissa oli hyönteisverkot, joten perheen ötökkäkammoisetkin saivat nukkua yönsä rauhassa ikkunat raollaan.



Junavaunut on kytketty kunnan vesi- ja viemäriverkostoon eli tämän paikallaan pysyvän junan hanoista tuli normaalia eli juomakelpoista vettä ja vessat oli rempattu alkuperäistä suuremmiksi ja olivat täysin normaaleja vesivessoja ei siis niitä pelottavaa ääntä pitäviä junan vessoja tai vielä pahempaa, tälle junatyypille ominaisia reikä raiteille -pönttöjä. Junassa oli myös ihan tuikitavallinen normaali suihkukoppi.


Sisätilat oli rempattu hienosti, mutta sisustuksessa näkyi silti myös vanhaa junaa.




Juna lepäili lyhyen puskaraiteen päällä, mutta viereisellä raiteella kulki ihan oikeat junat. Huolestuneille tiedoksi, että lapset ymmärsivät eron ja leikkivät vain siinä puskaraidepätkällä.


Meille niin eksoottisia kiskobusseja bongattiin hartaudella.


Meillä oli tosiaan neljän hengen huone, jossa oli kaksi kerrossänkyä. Yläsängyt olivat alasänkyjä vähän kapeampia, mikä oli tosi kiva juttu tilankäytön kannalta ja meillä nimenomaan lapset nukkuivat niissä yläpedeissä. Huone oli yllättävän tilava ottaen huomioon, että nyt tosiaan oltiin yhdessä junavaunuun tehdyistä huoneista.




Pihassa oli pöytiä ja grilli sekä pientä tekemistä lapsille. Ulkona sitä melkeinpä kaikki vierailijat taisivat iltaansa viettääkin.


Viihdyttiin ihan tosi hyvin ja oltiin ihan todella innoissamme koko perhe. Hyvä bonus oli toki myös se, että Veljekset Keskinen oli siinä ihan pienen metsikön takana muutaman sadan metrin päässä eli ihan lähellä, mutta kuitenkin täysin erillään ja poissa silmistä tästä ihanasta ja tunnelmallisesta junaidyllistä.


Nuorena sitä valitsi majapaikat mahdollisimman halvan hinnan perusteella (eli hostellien dormit), lasten saamisen jälkeen helppouden perusteella (eli ketjuhotellit). Saas nähdä, joko alkaa koittaan aika, jolloin mennään ns elämys edellä. No, ehkä ainakin jos kyse on museojunasta.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Virkattu hiusdonitsi

Virkkasin tässä kesällä itselleni hiusdonitsin Tuula Maarian ohjeen innoittamana. En näin pienen oloista juttua ajatellut blogiin edes laittaa, mutta siitä on tullut paljon kyselyitä aina, kun se vilahtaa instagramissa, joten ehkä sille on sitten kysyntää!


Virkkasin tämän siis pylväillä puuvillaisista jämälangoista raidoittaen (mitat virkattuun osioon ja kuminauhan pituuteen otin ohjeesta, joten en niitä tähän toista).


Lisäksi virkkasin reunojen yhdistämisen jälkeen vielä piparireunapitsiä, mikä on kuin piste iin päälle tähän!


Aika painava tämä kyllä on, että pään päälle hiukset sillä sitoessaan tuntuu vähän, kuin kannattelisi kirjaa pään päällä, kuin paremmatkin prinsessat.


En olisi uskonut ikinä enää 90-luvun jälkeen hiusdonitseihin palaavani, mutta jännästi nämä kuitenkin nyt taas miellyttävät silmää, kun niitä on riittävän pitkään ihmisillä nähnyt. Olen siis myös ommellut muutaman, hups. Virkattuun versioon en ehkä yksivärisenä olisi lämmennyt, mutta kun näin tällaisen raidallisen version, tykästyin.


Ja saatan ehkä virkata vielä toisenkin,

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Museot Oulussa

Ollaan viimeiset 15 vuotta käyty Oulussa noin 1-2 kertaa vuodessa ja aikataulut ovat olleet aina melko tiukkoja eikä esimerkiksi lasten kanssa olla ehditty käydä Oulun museoissa lainkaan (pois lukien yliopiston eläinmuseo muutama vuosi sitten, jolloin se vielä oli olemassa)! Tänä vuonna kesäreissun suhteen ymmärrettiin varata enemmän aikaa ja kyläilyjen ja sukulointien lomassa ehdittiin tehdä myös kaikenlaista muuta ja käymään esimerkiksi museoissa (ja kävelyillä, pyöräilyllä, leikkipuistoissa jne).

Eniten luksusta oli, että pysyttiin aikuiset ottaan myös omaa aikaa ja käytin omaani siihen, että kävin ihan yksin Oulun taidemuseossa, jossa en ollut käynyt koskaan aiemmin.


Itseäni kiinnosti eniten näyttely, jossa oli teemana hiukset nykytaiteessa ja tykkäsin siitä tosi paljon.


Olisi tänne voinut lastenkin kanssa mennä. Alakerrassa oli keppihevosjuttuja ja hiusnäyttelyssäkin oli lapsille puuhajuttuja, mutta olen aika varma, että yksin sain tästä enemmän irti, sillä tähän halusin ihan oikeasti keskittyä.



Hevosaiheisen näyttelyn kiersin tosi nopsaan, sillä hepat eivät ole mua koskaan kiinnostaneet, eivätkä pollet tehneet vaikutusta nytkään. Tottakai kannattaa usein tsekata myös aiheet, jotka lähtökohtaisesti ei kiinnosta, sillä joskus käy niin, että ennakkoluuloista huolimatta näyttely tekee suuren vaikutuksen.

Tähän väliin muutama kuva sähköavusteisesta laatikkopyörästä, mikä vuokrattiin yksi aamupäivä hotellilta. Sillä olisi taittanut museomatkatkin kätevästi.




Koko perheen voimin käytiin Pohjois-Pohjanmaan museossa, missä olen käynyt aikana ennen lapsia useasti, mutta edellisestä vierailusta on silti varmasti ainakin 10 vuotta.


Minusta se on tosi hieno ja kiva museo ja etenkin nyt oli lapsille ihan ässä näyttely. Siellä on perusnäyttelynä lapsille Koiramäki, mutta siellä ei saa tekijänoikeussyistä kuvata. Me ei kuitenkaan saatu lapsia sinne houkuteltua, koska viereisessä näyttelytilassa oli lapsille suunnattu Kakaravaara.


Mulla ei ollut odotukset erityisen korkealla, koska ollaan lasten kanssa käyty Helsingissä lastenkaupungissa ja Kansallismuseon vintillä ja oletin, että tämä on aika vastaava, mutta suppeampi. En tiedä, miksi oletin näin, mutta kivaahan se vain on yllättyä positiivisesti. Näyttely oli nimittäin tosi ihana!


Samoja juttujahan siellä toki oli. Kauppaleikkiä, koululeikkiä, nukkekoteja, roolivaatteita yms. Mutta ne oli silti jotenkin parempia. Tori/kauppaleikkiin oli pärekoreja ostoskoreina, joissa vanhat lompakot, joissa vanhoja leikkirahoja. Kassakone toimi ihan oikeasti, eikä ollut (vielä) rikki. Tavaroita oli niin paljon, että leikkijöitä olisi mahtunut vaikka kuinka paljon, mutta olimme näyttelytilassa suurimmilta osin ihan keskenämme.


Kalastuspöntön kalat tarttuivat onkiin hyvin ja kaloja oli paljon.


Lapset saivat askarrella itselleen kruunut, joihin sai laittaa ihania jalokivitarroja. Tytär innostui tästä tosi paljon. Lisäksi kun pienelle prinsessaleikkijälle oli tarjolla hameet, puuhkat, laukut, hanskat, korut ja kaikki peilipöytineen ja valtaistuimineen.


koruja oli valtavasti ja joka lähtöön. Oltaisiin viihdytty täällä ihan oikeasti vaikka koko päivä, mutta kaivattiin välillä raitista ilmaa ja poistuttiin läheiseen leikkipuistoon. Museon muita näyttelytiloja ei ehditty kunnolla kiertää. Hetki vietettiin aikaa Oulun pienoismallin kanssa ja ihan liian nopsaan kiersin esikoisen kanssa muita kerroksia, kunnes palattiin taas leikkimään.


Kakaravaara-näyttelyssä oli tosiaan aivan valtavasti leluja ja leikittävää ja kokeiltavaa. Näyttelyä on pidennetty ja uusimman tiedon mukaan se on 29.9.2019 asti, joten nyt äkkiä käymään, niin ehtii vielä!


Täydennettiin Oulun museot -kierros viimeisenä reissupäivänämme käymällä Turkansaaren ulkomuseossa. Mies on käynyt siellä lapsena, minä en koskaan. Tähänkään en ollut ladannut suuremmin odotuksia, sillä "samanlaisiahan nämä kaikki ulkomuseot ovat". No eivät olleet. Täällä oli eläimiä ja paljon tekemistä lapsille. Itse rakennuksia oli paljon rempassa, työn alla tai vasta uudistettuina (esim ihan pränikkä pärekatto). Pakkohan niitä joskus on restauroida, ymmärtäähän sen, mutta tunnelma ei tietenkään ole ihan sama rakennustyömaalla.


Olen tosi onnellinen siitä, että päätettiin käydä täälläkin.









Vähän ihmettelin, että Oulussa ei ole enempää museoita, mutta näiden vierailujen jälkeen ymmärrän, että laatu korvaa määrän.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Olohuoneen uusi matto

Virkkasin tässä kesän aikana olkkariin maton. Siitä huolimatta, että tiesin miten sen kanssa käy ja siitä syystä meillä ei ole ollut moneen vuoteen mattoa olohuoneessa. Koska lasten leikit levittäytyvät tottakai usein olohuoneenkin puolelle ja tiellähän ne semmoiset matot on, jos on rakenteilla about mitä tahansa junaradasta legoviritelmiin. Niinpä matot lentävät kaaressa nurkkaan ja tämäkin matto on ollut survottuna sohvan alle tai poljettuna parvekkeen oven eteen pölyä keräämään. Turhaan virkkasin, mutta kun halusin. Oli niin hieno malli!


Malli on Molla Millsin Katialle suunnittelema "laatikko rug" ja vingutin ohjeen Visalla Katian verkkosivuilta. Ohjeen mukaan tähän tulisi vielä korostevärillä pienet pitsit päihin, mutta ne on nyt toistaiseksi tekemättä ja katselen josko tekisin myöhemmin vaiko en. Langat, tai siis kuteet, tähän ostin Lankamaailmasta. Jotain Lankavan ontelokuteita olivat molemmat. Luonnonvalkoinen puuvillaa ja vihreä jotain keinokuitua, jonka väri on aivan mahtava, enkä edes saa tähän nyt kuviin toistuun sävyä niin upeana kuin mitä oikeasti on.


Tein tarkoituksella löysempää jälkeä, kuin ohjeessa. Eli otin paljon isomman koukun. Halusin matosta ison ja löperön pienen ja peltisen sijaan ja löysän virkkaaminen on ranneystävällisempää kuin tiukan. Tarvitsen käsiäni kuitenkin myös leipätyössäni, niin ei viitsi rasitusvammaa hankkia kotona.


Matto tuntuu tarvitsevan vähän stailausta ympärilleen, mutta meillä lapsiperhekaaoksessa se on vähän turhaa. Niinpä maton kohtalo on vielä vähän auki, että rullaanko varastoon vai annanko pyöriä ryönäkasan keskellä, päällä tai seassa.


Mutta kun jaksoin silittää valkoiset verhot ikkunalle ja sain Muumityynyn (jossa myös vihreää) valmiiksi, onhan tää toisaalta ihan kiva näin, jos vaan saa olla paikoillaan.


Maton virkkaaminen oli tosi kivaa, kyllästyminen iski vasta noin kymmenen kerrosta ennen finaalia. Niiden tekemiseen menikin sitten aika hyvä tovi. Sellaista se on.