Sivut

perjantai 13. syyskuuta 2019

Himmelisukat

Vuosi sitten osallistuin Marttojen sukkasuunnittelukilpailuun ihan vaan huvin vuoksi. En voittanut, mutta sittemmin kysyttiin, saako sukkamallin julkaista kirjassa. No tottakai saa! Parasta oli vielä se, että joku muu kirjoitti ohjeen mun neuloman sukan perusteella, joten mun ei tarvinnut edes itse tehdä inhoamaani asiaa, eli ohjeen kirjoittamista. Kirja on nyt julkaistu ja se kantaa nimeä "Marttojen parhaat villasukat". Posti hukkasi tottakai oman palkintokirjani, joten kahden viikon turhan odottelun jälkeen kyllästyin ja kävin ostamassa omani ihan kaupasta. Mulla on ollut nyt ihan älyttömän huono tuuri tämmösissä, mutta onneksi tämä ei suinkaan ole isoin murhe elämässäni, niin olkoot.


Mun sukat on tosiaan himmeliaiheiset, jotka alunperin suunnittelin blogini joulukalenteria varten, mutta kun teema sopi siihen Marttojen kilpailuun, lähetinkin ne sinne ja tein joulukalenteria varten himmelityynyn (johon tosin en reiluuden nimissä julkaissut kaaviota, vaikka ei täysin sama olekaan, kuin tässä).


Pelkästään himmelisukan ohjeen takia ei kirjaa suinkaan tarvitse ostaa, vaan yllärinä tämä ohje julkaistiin myös Marttojen lehdessä (4/2019) ja siitä löytyy digiversio täältä:

https://issuu.com/martat-lehti/docs/martat_4_2019_issue?e=16926548/72023580

ohje on sivulla 33. Siinä lukee virheellisesti mun nimenä Terttu. Jep, Terttu. Kirjassa onneksi on oikein.


Mutta mikä parasta, ihmiset ovat ottaaneet Himmelisukat tosi hyvin vastaan ja instagramista löytyy jo valmiitakin sukkia hashtageilla himmelisukat, himmelisukka ja marttasukat yms. VAU!


Ja vaikka ohjeessa lukee isolla, että ranskalainen kantapää ja nauhakavennus, niin muistakaa toki, että sukan kantapään ja kärjen saa tehdä just sillä tyylillä, mikä itselleen parhaiten jalkaan sopii tai on mukavin tehdä. Varren kuvio on se juttu tässä. Itse teen about kaikki sukat ranskalaisella kantapäällä ja leveällä nauhakavennuksella, mutta se ei tietenkään tarkoita, että kenenkään muun tarvitsisi.

Nyt on hyvä hetki aloittaa himmelisukat vaikka jouluksi! 

maanantai 9. syyskuuta 2019

Neulekekkerit

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta / Tammi

Olen odottanut Veera Jussilan Neulekekkerit -kirjaa kuin kuuta nousevaa ja viimein se on käsissäni. Läheisen bloggaajakollegan esikoiskirja kiinnostaa tosi paljon ja olikin hauska huomata, miten paljon kirja muistutti Mehukekkerit-blogia. Vaikka tottakaihan se muistuttaa! Veera on ottanut nimittäin itse kirjansa kuvat, joten ne ovat tutun ihania, harkittuja, herkkiä ja informatiivisia. Lisäksi osa kirjan lapsimalleista on blogista tuttuja.


Kirjaan oli saatu kuvia vähän joka vuodenajalta, mikä oli minusta tosi ihanaa. Näki, että kirjaa ei ole kuvattu yhden viikonlopun kestävällä puristuksella, vaan sitä on tehty pitkään ja hartaasti. Rakastan näitä sivuja, missä on useampia kuvia, joista osa ei liity varsinaisesti neuleisiin mitenkään. Tosi kiva kokonaisuus!


Kirja keskittyy tosiaan lasten neuleisiin. Kannessa luvataan kokojan 1-12 -vuotiaille. Kaikki neuleet on neulottu saumattomasti.

Kirjassa on huiveja, pipoja, paitoja ja neuletakkeja, lapasia, housuja, sukkia sekä mekkoja ja kesäasusteita. Lisäksi ohjeita materiaaleista, mitoituksesta, valmiin työn huoltamisesta ja paikkaamisesta. Hyvin kattava perusopus siis.

Ohjeet vaikuttavat simppeleiltä ja tämä kirja sopiikin todella hyvin myös aloittelijoille. Peruspaitaohjeesta on helppo soveltaa itse taitojen karttuessa, katsoo vaikka pelkät aloitussilmukat tästä. Voisin hyvin kuvitella, että jos itse aloittelevana neulojana olisin saanut tämän käsiini ja olisi samaan aikaan ollut itsellä tai lähipiirissä lapsia, neuloisin kirjan kannesta kanteen. Nyt kuitenkin taidot ovat sen verran karttuneet, että perusopus ei samalla tavalla palvele, mutta kertakaikkiaan rakastan näitä kuvia ja tunnelmia, joten kirja todellakin on tullut hyllyyni jäädäkseen. Varsinkin kun kyseessä on kässäkirjojen maailmasta minulle se tutuin kirjailija, joten tunnen aidosti onnea hänen puolestaan, tämä kirja on upea ja siitä on varmasti ollut aivan valtava työ!


Kirjan ohjeista itseäni eniten kiinnostaa parittomat lapaset, sillä kyllä, ei tarvitsisi sitten aamuisin etsiä ihan niin kauaa lapsille parillisia lapasia, kun nappaisi vaan jotkut kaksi, jos niitä olisikin yhteensä kolme tai vaikka viisi toisiinsa sopivaa.


Lisäksi Kätkö-neulehuppari näyttää tosi ihanalta!


Nyt syyskuussa on kirjan ohjeista menossa yhteisneulonta. Sen säännöistä ja arvontapalkinnoista löytää lisää Veeran somekanavilta (esim blogi tai insta)


Onnea vielä Veera tästä kirjasta! Se on ihana!

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Pussilakanasta verhojen kautta housuiksi

Kesäkuussa ilmestyi Hellinin kaavakirja, josta bloggasinkin silloin ja hehkutin laajaa kokoskaalaa ja tätä päivää olevia kaavoja. Siitä asti on kutkutellut mielessä Lotte-Culottet, mutta en ole löytänyt sopivaa kangasta tai sitten vaan raaskinut sellaista ostaa. Eräs kaunis päivä muistui mieleeni Finlaysonin musta optinen omena -kangas, mikä oli alunperin pussilakana, mutta ompelin siitä verhot joskus 8 vuotta sitten ja viimeiset 5 vuotta ainakin se on lojunut kaapin perällä unohtuneena. Nyt se sai vielä uuden elämän ja sitten kun culotte-innostus joskus taantuu, saa näistä varmasti vielä kehiteltyä jotain.


Kaavat sain piirrettyä tuttuun tapaan voipaperille eikä tarvinnut edes ihan mahdottoman paljoa teippailla. Joskus voisi tosiaan investoida ihan oikeaan kaavapaperiin, mutta toisaalta, jos en ole tähän päivään mennessäkään tarvinnut, niin mahdankohan tarvita jatkossakaan.


Housuissa on sivutaskut, vaikka en usko niitä juuriakaan tarvitsevani, ompelin ne silti kun kankaasta sopivasti jäi taskupussin mentävät palaset.


Sovittaessani housuja ennen vyötärökaitaleen lisäämistä pelästyin, että nämä ovat aivan liian matalavyötäröiset. Näin isoa kokoa on toki varmasti hankala kaavoittaa, kun isot ihmiset saattaa olla isoja vähän kukin mistäkin, mutta meikäläisen takapuoli ei meinannut kokonaisuudessaan tällä peittyä, joten hätäratkaisuna taittelin vyötärökaitaleeseen vain tosi tosi ohuen kuminauhakujan, enkä esim taittanut sitä kahtia. En kyllä tainnut ohjeesta edes lukea, miten se olisi pitänyt tehdä siinä vaiheessa enää kun totesin, että vaara työmiehen hymyyn on olemassa.


Nyt näistä tuli kuitenkin oikein hyvät ja vyötärö on sopivalla korkeudella. Vähän vaatii totuttelua joustamattomasta kankaasta tehtyjen housujen kanssa eläminen. Vaikka ovatkin löysät lökäpöksyt, varomattomat äkkiliikkeet saattavat silti saada saumat ritisemään. 


Ihanat vilpoisat kesäpöksyt ja talvella sukkahousujen kanssa menevät edelleen aivan varmasti.


 Kirja, josta kaavan leikkasin, oli tosiaan:

Vappu Kärkkäinen, Hannamari Asplund, Ava Hällström: Girl trip. Kaavat elämään - Patterns for Freestylers.

lauantai 7. syyskuuta 2019

Kolmas Oslo

Hyvää syksyä kaikille! Aika rientää niin kamalan nopeasti, mutta täällä ollaan taas! Ja tässä on TAAS yksi Oslo-pipo (Petite Knit: the Oslo Hat)


Neuloin viime syksynä yhden ja talvella toisen ja nyt oli kolmannen vuoro, kun hurahdin totaalisesti tämän syksyn Novitan värikartan keltaruskeisiin sävyihin. Tämä pipo tässä on Novitan Nordic Wool -lankaa. Otsalle ommeltu merkki on Tampereen käsityömessuilta (Mira Anniina Design) ja ompelin sen ihan vaan ompelukoneella ilman mitään nahkaneulaa ja hyvin meni.


Pipojen neulominen on kyllä pirun hankalaa. Vaikka tämäkin oli tosiaan kolmas pipo samalla ohjeella, purkamatta ei selvitty nytkään. Mutta lopulta siitä tuli kyllä oikein hyvä.


Leveys naisen koon mukaan (vaikka mulla on miesten kokoinen pää, mutta tuolla ohjeella tulee muuten ihan liian iso, vaikka neulekäsialani on tiukka), pituus miehen koon mukaan ja kavennukset tein joka kerros toisin kuin ohjeessa.


Ai että, syksy, lempivuodenaikani.


Ja kyllä, minulla on nykyään silmälasit.

lauantai 24. elokuuta 2019

Soldotna 2

Niinhän siinä tosiaan kävi, että neuloin toisenkin Soldotna-paidan (Caitlin Hunter). Tästä tein pidemmän eli ns normaalin paidan pituisen ja helman tein kokonaan yksivärisenä. Edellisen paidan vatsa- ja helmakuvion kanssa meinasi loppua elämänhalut kesken.


Olen käyttänyt ja pessyt heinäkuussa valmistunutta aiempaa Soldotnaani todella paljon ja koska tein sen niistä langoista, mitä sattui oleen, osasin tätä paitaa varten ostaa lankaa, mikä edellisessä on osoittautunut parhaiten kestäväksi. Eli tässä paidassa kaikki värit ovat Schachenmayrin Cataniaa. Neuloin paidan 3,75 mm puikoilla (resorit 3 mm).


Edellisen paidan kuvissa harmittelin itsekseni huonoa rintaliivivalintaa ja tällä kertaa puin vähän tukevammat, mutta vika ei tainnut ollakaan rinuleissa, vaan siinä, että kuvio loppuu epäedulliseen kohtaan. No, ei voi mitään, mutta tähän lienee hyvä jatkossa kiinnittää huomiota, että joko tarpeeksi lyhyt tai reilusti pitkä kuvio kaarrokkeeseen.


Paidan puin tänään mekon pariksi, minkä olen ommellut kirpparilta löytyneestä pussilakanasta muistaakseni jo vuonna 2008. Silloin siitä tuli aivan liian iso, mutta jännästi on nykyään aikalailla sopiva. Sekä paita että mekon helma ehti rypistyä ennen kuvaamista, sillä kuvat on otettu Porvoossa.


Oltiin Porvoossa geokätköilemässä ja kierrettiin Porvoo GeoTour, mikä on toteutettu yhteistyönä kaupungin kanssa eli kätköratkaisut olivat vähän enemmän vaivaa nähdympiä, kuin perus pakasterasiat. Oli kyllä kiva, suosittelen, jos geokätköilyä harrastaa ja on mahdollisuus mennä Porvooseen retkelle. Samalla tuli tutustutta kaupungissa vähän muuallekin, kuin vanhan kaupungin jokirantaan ja Brunbergin myymälään (missä toki käytiin nytkin, heh).


Olen ihan rakastunut näihin puuvillakirjoneulepaitoihini. Ensin sitä ajattelisi, että paksusta puuvillasta tehdyt paidat ei olisi mitenkään erityisen mukavia, mutta vaikka nämä tottakai ovat painavia, on ne myös todella viileitä, sillä kun riittävän löysähkö neuloo, tästä kyllä tuulee läpi iholle. Näin paksulle villapaidalle olisi harvoin mulla käyttöä, varsinkaan lyhythihaisena.


Ihanaa, lempivuodenaikani syksy alkaa ihan kohta ja mulla on näin kiva paita!



Kyllä mä jonkun paidan vielä tässä lähiaikoina aion ottaa puikoille, mutta ehkä välillä jotain muuta mallia. Kaksi Soldotnaa saa riittää tähän hätään.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Merimonstereita, morsiamia ja jäänmurtaja Kotkassa

Viikonloppuna lapset olivat yökylässä siskoni luona Kotkassa ja sunnuntaina heitä sieltä hakiessamme kävimme jälleen kerran Merikeskus Vellamossa eli tuttavallisemmin Velliksessä. Ollaan oikeasti käyty siellä niin älyttömän monta kertaa, että melkein meinasi jossain vaiheessa alkaa itseäni jo kyllästyttään, mutta onneksi nyt oli tullut sitten viime käynnin uusia näyttelyitä ja kesäkausi kun vielä oli, päästiin käymään myös jäänmurtaja Tarmossa. Lapset ovat käyneet siellä jo aiemmin, mutta itselleni kerta oli ensimmäinen.


Jäänmurtaja kelluu merikeskuksen vieressä, sinne on erillinen pääsymaksu, mutta senkin saa kuitattua Museokortilla. Vaikka olen nähnyt aluksen siinä monta kertaa, yllätyin silti, miten iso se oli, kun pääsi kiertään kannelle ja sisätiloihin. Mikään esteetön kohde tämä ei ole, portaat ovat todella jyrkkiä. En haluaisi todellakaan tietää, millaista tuolla on ollut kulkea silloin, kun se on ollut merillä. Kohde oli tosi mielenkiintoinen ja lapsetkin jaksoivat innostua, etenkin kun se kuulemma näytti vähän Titanicilta. Ja kyllä, hyvällä mielikuvituksella joo vähän näyttääkin.


Monenlaisia ajatuksia heräsi mieleen kierroksen aikana (kierrettiin ihan vain omatoimisesti ilman opastusta), päällimmäisenä ihan vaan kiitollisuus omasta työpaikastani, mikä ei ole jäänmurtaja-aluksella. Ihan tosi hienoa, että tällainen on laitettu museokohteeksi ja yllätyin tosiaan positiivisesti! Liian vilkkaalla mielikuvituksella paikka voisi olla jopa pelottava. Etenkin lapsille. Mutta ehkä enemmän kutkuttavalla tavalla, kuin oikeasti karmivalla.



Merikeskuksessa on Tarmon lisäksi Suomen merimuseo sekä Kymenlaakson museo. Näistä jälkimmäisessä oli nyt Tahdon!-näyttely, missä esiteltiin hääpukuja ja rakkaustarinoita ym hääasiaa. Parasta melkein 4-vuotaiaan tyttären mielestä oli tietenkin se, että siellä oli pukuja niin aikuisille kuin lapsille sovitettavaksi. En olisi halunnut antaa laittaa huntuja päähän täikammon vuoksi, mutta hellyin, kun tajusin, miten isosta onnen hetkestä oli kyse. Tehtiin sitten kotona perusteellinen prinsessan kampaushetki varmistaakseni mielenrauhan, ettei tullut tuliaisia mukaan. 


Fiilisteltiin pitkä tovi ja lopulta yksi hunnuista löytyi jo omastakin päästäni.

Minusta oli tosi mahtavaa, että häänäyttelyyn oli laitettu tällainen mahdollisuus. Yhtään aikuista en nähnyt heittäytyvän pukuleikkeihin, mutta toivottavasti heitäkin maailmasta löytyy. Itse en niihin mekkoihin tietenkään olisi mahtunut.


Mutta se paras osuus nyt vielä viimeisenä! Eli merimuseon puolella oleva Merimonsterit-näyttely! Vanhojen merikarttojen (ajalta, jolloin maa oli litteä) monsterit oli herätetty eloon ja niistä oli tehty ihana ja jännä leikkiin kutsuva näyttely!


Sekoiltiin mustekalan lonkeroissa, möyrittiin verimerimakkaran sisuksissa, juostiin jättiläismerikäärmeen ympäri ja liu'uttiin kaltevaa merikarttamattoista lattiaa pitkin. Valaistus oli hieno, äänimaailma hieno ja kaikki monsterit aivan kertakaikkisen ihania.


Näiden pehmomonstereiden lisäksi näyttelyssä oli myös esillä vanhoja navigointilaitteita ja purkkeihin säilöttyjä toinen toistaan kummallisemman näköisiä mereneläviä. Lisäksi "sukelluskellossa" sai tutkia joko muinaisia merihirviöitä (ja merkitä havainnot lokikirjaan) tai nykyisten merien hirviöitä eli roskia ja muovia. Aika huikeeta, että tämäkin pointti oli tuotu luontevasti esiin.


Täällä olisi viihtynyt vaikka miten pitkään ja kieltämättä aika pitkään me oltiinkin. Näyttely on onneksi tammikuulle 2021 asti, joten ehditään varmasti käymään vielä kerta jos toinenkin.




Suosittelen edelleen lämpimästi Kotkaa retkikohteeksi, siellä on upeita puistoja ja paljon kaikkea muutakin puuhattavaa ja se on kuitenkin yllättävän lähellä Pääkaupunkiseutua (omalla autolla ja bussilla pääsee tosi näppärästi) ja minusta aivan liian aliarvostettu vierailukohde. Kotka-aiheiset postaukseni löytyvät tämän linkin takaa.

lauantai 3. elokuuta 2019

Sateenkaariyksisarvisprinsessan röyhelövillatakki

Ostin viime kesän neulefestareilta lankaa neuloakseni tyttärelleni villahaalarin, sillä olin innoissani löytäessäni sport-vahvuista tällaista käsinvärjättyä merinoa, mitä siihen maailman aikaan oli tarjolla lähinnä vain ohuena. Aloitinkin neuleen about heti sieltä kotiuduttani ja nyt vuosi jälkeenpäin piti todeta, että motivaatio loppui vähän kesken ja lahkeiden sijaan neuloinkin helmaresorin.


Ohjetta ei ollut, aloin neuloon ihan perus ylhäältä aloitettua kaarrokkeelista villatakkia, mihin sitten soveltaisin lahkeet perään. Neuloin ja sovitin ja purin, neuloin ja sovitin ja purin jne sitä mukaa kun tein. Pääntiellä on resorin sijaan muutama kerros aina oikein -neulosta.


Lankoja ostaessani en vielä ollut ajatellut tehdä mitään frillaröyhelöasiaa ja kun sellaisen sitten kuitenkin halusin, päätin tehdä resorit muusta langasta, jotta varsinainen lanka ei lopu kesken. Ja koska kyseessä oli monivärinen lanka, halusin joka resorin olevan eri väriä.


Lanka on tosiaan Primrose Yarn Co:n Meera sävyssä heart shaped box ja ostin sen Ilon ständiltä.

Resorit on Dropsin baby merinoa.

Takin neuloin 3,75 mm puikoilla, resorit 3 mm.


Helmaresori on tosiaan violetti, hihoissa vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Helmaan ompelin myös yksisarvismerkin (ostettu Ommelkuplasta), jotta tämä aivan varmasti on riittävästi tyttäreni tyyliä ja hän sen kelpuuttaa käyttöön. Vetskarin kävin ostamassa Eurokankaasta ja pakko vähän moittia, että takkivetoketjuissa ei ollut ainuttakaan pastellisävyä, vaan jouduin ottaan harmaan. Tosin onneksi oli edes se harmaa, sillä kaikki muut olivat ns legovärejä.



Joo mutta niinhän siinä tosiaan kävi, että kun haalarin sijaan tulikin takki, mulle jäi tätä lankaa aika paljon yli. Mutta jospa siitä raidoittelisi sitten seuraavaa villatakkia/paitaa, tämähän on tosiaan ollut tekeillä niin kauan, että kasvunvaraa ei ihan hirveästi enää tässä vaiheessa ole.


Sydäntä lämmittää, kun tytär takin kelpuutti käyttöönsä ja vielä niin nätisti poseerasi kuvissa (ja aktiivisesti itse etsi kivan värisiä taustoja).



Ihana hän.