Sivut

tiistai 13. joulukuuta 2016

13

Tämän vuoden joulukorttikuvia varten oli suurreelliset suunnitelmat. Yllätyksekseni lopputulos vastasikin aika hyvin odotuksia. Vaikka pieleen mentiin siinä, että lahjoin lapset karkkikepeillä pysyyn lavasteiden keskellä, joten parista sadasta otoksessa noin 190 ovat sellaisia, joissa jommalla kummalla, tai molemmilla, on todella ei-kuvauksellinen ilme kun suussa on mässytettävää. Argh.


Lisäksi tästä tuli tietenkin aika paljon pyykkiä, kun pienempi kaveri sotki sulanutta karkkikeppiä töhnäkäsillään ympäriinsä. Mutta jotain uhrauksia on tehtävä, ei tässä hommassa meikäläinen muuten onnistu.




Teetin postikortteja lopulta kahdesta eri kuvasta (ylin ja alin), kun en osannut oikein päättää. Vaikka nyt asiaa hetken sulatelleena, olisin teettänyt vain tuosta viimeisestä kuvasta. Kivoja silti molemmat.


Viime vuonna tosiaan neuloin jättimäisen joulusukan, jonne mahtui vauva sisälle. Neuleteema jatkui tämän vuoden korteissa, mutta nyt ei tarvinnut näitä varten neuloa mitään uutta. Lasten haalarit ja oikean reunan valkoinen virkattu peitto, ovat isosiskoni käsialaa, mutta muut asiat ovat minun neulomia tai virkkaamia. 

12 kommenttia:

  1. Nämä on kivoja! Symppis tuo tonttu viimisessä kuvassa, vahtii tuollai takana. :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia korttiin, paljon kivempia kuin sellaiset missä pönötetään juhlavaatteet päällä asennossa - niitäkin tulee joskus.
    On se kumma kun meillä jää aina joulukorttien kirjottaminen viime tippaan. Onkohan se viimeinen lähettämispäivä huomenna - enkä ole varma onko meillä edes tarpeeksi kortteja. Postimerkkejä ei kumminkaan ole.
    Mari K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta pönötyskuvatkin ovat kivoja :) Tämmönen erikoisempi teema vaan antaa paljon enemmän anteeksi siinä, jos lapset ei poseeraakaan täydellisesti ja kuvan laatu ei ole paras mahdollinen :D Erikoisempi teema vie huomion semmoisilta seikoilta ;)

      Poista
  3. On kyllä kivoja kuvia. Ja tuo ihanien neuleiden määrä on jo ihan läkähdyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana kaivaa iso läjä värikkäitä peittoja kerralla esiin :)

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 Kovin näyttää samalta kuin meillä. ;) Meillä päällä oli joulusikermää ja tontut lahjottiin "paikoilleen" pipareilla. Saman verran kuvia kahtena eri iltana ja niistä kolme oli käyttökelpoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on melkosta hommaa, kun yrittää lapsista jotain tietynlaista kuvaa saada. Mutta toisaalta se on kyllä tosi kivaa, joten ei haittaa karsia paria sataa otosta suoraan tietokoneen roskakoriin :D

      Poista
  5. Varsin villapitoisia valokuvia, ihania siis ;D

    VastaaPoista