Sivut

perjantai 17. elokuuta 2018

Roskasta timantiksi

Toisen roska on toisen aarre ja toisen käytetty korvausilmansuodatin on toisen bling bling -korvakoru


Työkavereiden kanssa on luvassa biletystä ja koska aihe on hyvin spesiaali, haluan ripustaa itseeni palan työtäni. Pipetinkärkikorviksia olen tehnyt jo kymmenen vuotta sitten, joten oli aika kokeilla jotain muuta. Niinpä nappasin taskuuni muutoin jo roskikseen menevät pienet käytetyt korvausilmansuodattimet ja maalasin ne kirkkaalla glitterkynsilakalla.


Sitten rei'itin ne upottamalla muovista läpi kynttilässä kuumennetun parsinneulan ja pujotin koruosat paikoilleen.





Näistä tuli heittämällä hienoimmat nörttikorut, mitä olen eläissäni tehnyt. Nyt vaan pitää toivoa, että lasten päiväkodeista ei tule mitään kulkutautia estämään juhlimisaikeitani. Ihan kun ei vielä tänä viikonloppuna jalalla koreasti laiteta.

tiistai 14. elokuuta 2018

Karusellisukat

Minäkin halusin neuloa somehittisukat, eli Hipsulaisen karusellit. Ohje on Facebookissa "Hipsulaisen Karuselli" -nimisessä ryhmässä, johon pitää liittyä saadakseen ohjeen ryhmän tiedostoista. Jäseniä on tällä hetkellä yli 6000 ja ryhmä näyttää olevan suosittu myös saksalaisten neulojien joukossa.


Ohje soveltuu kaiken paksuisille langoille ja kaiken kokoisille jaloille. Sukka aloitetaan keskeltä kantapäätä ja muoto tulee parhaiten esiin raidoittuvilla langoilla. Itse neuloin sukat 6-säikeisestä Gründl Hot Socks Madenasta 3 mm puikoilla.


Pakko myöntää, että ohjetta en sen kummemmin seurannut, kuin vain aloituksen. Riittävän silmukkamääräisen kuppimaisen kuusikulmion yhdet vastakkaiset sivut silmukoin yhteen ja sitten neuloin toiseen päähään kärjen ja toiseen varsiresorin.


Hauska tehdä sukkia joskus vähän erilaisella tavalla.


Pääsääntöisesti en kuvaa ikinä villasukkia ilman sukkahousuja, mutta nyt on niin kuuma, etten jaksanut alkaa lavastaan. Ihohuokoset ja hyttysten pistojen jättämät arvet sopivat samaan teemaan tuon helvetin likaisen tapetin kanssa.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Täydellinen päivä Korkeasaariretkelle

Ei ole tapana puhua säästä, valittaa säästä tai jättää sään takia asioita tekemättä. Nyt on kuitenkin myönnettävä, että on jäänyt tosi monta juttua tekemättä paahteen ja helteen vuoksi. Mutta kun pilvet peittivät taivaan, tuuli ja satoi, me kaivauduimme kolostamme ja lähdimme Korkeasaareen, missä oletettavasti eläimetkin ovat samaa mieltä kuin me siitä, että nyt pystyy taas oleen ja elään helpommin. Meillä kävi tuuri, sillä kolmen tunnin eläintarhavisiitillä ei sitten kuitenkaan satanut pisaraakaan vettä, vaikka sinne mentäessä ja sieltä tultaessa satoi kyllä. Lokit ja valkoposkihanhetkaan eivät kiusanneet.





Lapset ovat käyneet kerran aiemmin Korkeasaaressa. Silloin, kun esikoinen oli täyttämässä neljä ja piti kauhealla kiireellä käydä, ennen kuin lapsesta menee maksu. Alle 4-vuotiaat kun ovat ilmaisia. Vaikka siitä on yli kaksi vuotta aikaa, esikoinen muisti ällistyttävän tarkasti, mitä siellä tehtiin ja nähtiin ja missä mikäkin eläin on. Iloinen yllätys oli uudet leikkipaikat. Eläintarhareissu menikin mukavasti vuorotellen eläinten katselua ja leikkipaikoilla hengailua. Molemmat lapset jaksoivat tosi hyvin keskittyä eläimiin, eli pääsymaksu ei mennyt harakoille.



Omat suosikkini olivat kaksikyttyräinen kameli, vaivaishiiret ja pesukarhut. Lapset eivät yleensä halua suosikkejaan valita, vaan sanovat aina kaiken olleen parasta, mutta pöllöt olivat taas kova juttu.










Riikinkukko halusi tulla kuvaan mukaan.

perjantai 10. elokuuta 2018

Louhelan asema

Kävin tänään katsomassa aivan uunituoreet maalaukset Louhelan juna-asemalla, mikä täydensi länsi-vantaalaisten taideasemien putken. Myyrmäen ja Martinlaakson asemat on maalattu jo aiemmin ja nyt niiden välissä oleva Louhela oli saanut omat teoksensa. Siinä missä Myyrmäen ja Martsarin asemat ovat kunnon väripläjäyksiä, Louhelassa on rauhallisempi meininki. Kaikki maalaukset pohjautuvat Vesa Haapalan Jokiyöt-runoon ja itse runokin on maalattuna aseman sisällä yhteen seinään. Ihana kokonaisuus!




Näistä kolmesta vantaalaisasemasta Myyrmäki on kuitenkin mun lemppari. Makuasioitahan nämä ovat. Upeita kuitenkin kaikki ja kun vielä Helsingin puolella Malminkartanon asemalla on myös uudet graffitit/muraalit, niin tätä neljän taideaseman putkea kannattaa kyllä lähteä ihaileen kauempaakin.






Myyrmäen ja Martinlaakson asemista kuvia esimerkiksi meidän toukokuisen Kehäratareilin ensimmäisessä postauksessa.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Kuusi villasukkaparia kolmessa viikossa

Kuukausi sitten kirjoitin neuloneeni henkiset tukisukat koko työyhteisöni jäsenille. Lupasin neuloa niitä kolmen viikon kesäloman aikanani vielä lisää, sillä alunperin oli tarkoitus tuoda sukkakuorma vasta nyt, mutta jouduin ottaan ennakkoa pois jäävien ihmisten vuoksi (jotta hekin saisivat sukkansa). Jep, kolme viikkoa on nyt mennyt ja kuudet sukat ovat pudonneet puikoilta. Minulla oli paljon hyvää neuleaikaa, sillä aloitin lomani kolmen päivän setillä neulefestareilla ja sittemmin olen neulonut automatkat Muumimaailmaan ja takaisin, Vantaalta Ouluun ja sieltä Ruotsin kautta taas Vantaalle. Lisäksi olen heilutellut puikkoja katsoessani Netflixistä nyt parin päivän sisään kokonaisuudessaan uusimmat kaudet sekä Orange is the new blackista, että Anna, A lopussa -sarjasta. Puuh. Ja totuuden nimissä on myönnettävä, että olen neulonut myös noin 10 ruutua jämälankapeittoon ja yhden jouluneulomuksenkin jo, että tota joo....


Mutta ne sukat! Kaivoin varastossa kauan lojuneita yksivärisiä sukkalankoja ja tein muutamat Niina Laitisen pitsisukat. Nämä keltaiset ovat Soulmates -ohjeella Ravelrysta ja lankana on Vuorelman veto.



Alemmat marjapuuron väriset ovat Niina Laitisen Villasukkien vuosi -kirjasta (josta olen blogannut täällä) malli "levottomat". Lanka on taito-järjestön Roosa nauha -lankaa.



Perussukkia raitalangasta oli helppo tikuttaa aina, kun tilanne ei vaatinut täydellistä keskittymistä neuleeseen. Sinivihreät ovat Gründl hot socks color -lankaa ja pinkkisiniset ovat Adlibriksen Socki fine (värissä unicorn rainbow). Molemmat ovat fingering-vahvuista, mutta tuo adlibriksen lanka oli kyllä todella ohutta ja se valitettavasti näkyy epätasaisena käsialana. Olisi pitänyt olla vielä ohuemmat puikot, kuin mitä yleensä käytän tässä vahvuudessa. 



Nämä alla olevat sukat ovatkin oikein jämälankasukkien aatelia, sillä olen sujuvasti yhdistänyt näihin Novitan 7 veljestä raitalankaa, uutta täplävärjättyä Napapiiriä ja vielä liukuvärjättyä Pohjolaa. Toimii yllättävän hyvin!



Toinen seiskaveikkasukkapari on myös tavallaan jämää, vaikka Pohjolaa menikin lähes koko kerä (nämä ovat kokoa 42).



Kaikki nämä olisivat näyttäneet elävässä jalassa kuvattuna niin paljon paremmalta, mutta on niin kuuma, että ei vaan pysty. Eikä mun jalkaan näistä kyllä olisi mahtuneetkaan, kuin nuo alimmat ja ne sinivihreät raitasukat. Muut ovat kokoa 38.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Rautatiemuseossa Luulajassa

Kävimme tosiaan pienellä Ruotsiroadtripillämme Norrbottens Järnvägsmuseumissa, mikä sijaitsee Luulajassa. Ei tiedetty museon olemassaolosta mitään ennen kuin alettiin googlettaan, mitä siinä Haaparanta-Uumaja -reitin varrella voisi olla pysähtymisen arvoisia paikkoja. Sattuipa siis sopivasti, että rautatiemuseohan se siellä, sillä me rakastamme junia ja rautateitä!


Museossa oli sisätilat, joissa oli pienoisjunia ja esineistöä vitriineissä, kaksi hallia täynnä junia ja lisäksi junia oli vielä ulkonakin. Museojuna-ajeluitakin ilmeisesti järjestetään, mutta ei ollut juuri silloin, kun me siellä kävimme.


Halleissa isoin osa junista oli jonkinlaisia kaivosjunia, ei niinkään matkustajajunia. Osaan ohjaamoista pääsi sisälle ja junien allekin pääsi useammasta kohdasta hallia.


Ihan tiptop junia ja halleja ei oltu laitettu, kaikenlaista romua siellä ajelehti seassa ja junat olivat aika ränsistyneitä. Ainakin jos vertaa Suomen rautatiemuseoon Hyvinkäällä, missä kaikki on niin siistiä, entisöityä ja kiilloitettua. Mitäänhän se ränsistyneisyys ei kyllä haittaa, kivaahan se on, että juniin pääsee sisällekin sen sijaan, että olisivat vain koristeena.







Kaikki esittelytekstit jäivät lukematta, en tiedä olisiko siellä ollutkaan, mutta kuin ruotsiksi. Fiilispohjalta siis kierreltiin ja katseltiin.



Tällaisissa paikoissa sitä ei vaan voi lakata ihmettelemästä, miten valtavan isoja (vanhat) junat ovat ja että mikä ihme niissä niin kovasti minuakin kiehtoo. Aivan pähkinöinä oltiin koko perhe.

Tsekkaa myös postaus kolmen vuoden takaa Tukholman Spårvägsmuseetista. Sinne pitäisi kyllä päästä uudelleen!