Sivut

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Nuuksioretki

Minun ollessani neulefestareilla, oli esikoinen telttailemassa Nuuksiossa molempien siskojeni kanssa. Aivan mahtavaa, sillä poika on halunnut tosi paljon päästä taas telttaileen, mutta aikaa on ollut hankala löytää sopivalle kokoonpanolle. He olivat pystyttäneet teltan samalle paikalle, kuin mitä telttailimme vuosi sitten toukuussakin, eli Holma-Saarijärvelle, jonne on lähimmältä bussipysäkiltä/parkkipaikalta noin kahden kilometrin kävelymatka. Maasto on paikoin aika hankalaakin, joten lasten kanssa juuri sopiva patikointimatka ja perillä on virallinen leirintäalue eli nuotiopaikka, puuvarasto kirveineen ja ulkovessat löytyvät. Oli siellä nyt kauniina kesäviikonloppuna ollut telttoja aika paljonkin, myös lapsiperheitä.

Miehen ja taaperon kanssa lähdettiin sunnuntaina päiväretkelle, tuotiin samalla lisää juomavettä ja letunpaistotarpeita. Lasten kanssa telttaillessa ollaan siis ainakin toistaiseksi aina kannettu juomavesi paikan päälle kotoa.

Otettiin testiksi meidän kantorinkka, mutta eipä neiti siellä suostunut juurikaan istuun, esikoinen halusi tietenkin kokeilla hänkin, mutta pääasiassa kävelivät itse. Paluumatkalla oli sen verran paha väsykiukku pienemmällä, että perinteinen kantoreppukyyti edessä kelpasi. Taitaa kantorinkka päästä takaisin sinne, mistä alunperin esikoisen ollessa taapero tulikin, eli puistokirppikselle.



Vielä edellisellä metsäretkellä olin sitä mieltä, että taapero ei ole mikään erämimmi, mutta nyt piti kyllä syödä sanani, sillä neiti nautti silminnähden luonnon ihmeistä polun varrella. Keräili kiviä, hakkasi niitä yhteen saadakseen tahtia marssiin, halusi välttämättä kiivetä itse pahimmatkin kivikot ja juurikot ja rallatteli iloisesti edetessään. Aivan mahtavaa!


Perillä teltta oli tosi jännä juttu (ei hän varmastikaan muista viime kesän telttaretkiä) ja nuotion katsominen rauhoitti hiljentyyn. Esikoinen taas oli aivan elementissään nuotiota sytyttäessä ja varsinkin sammuttaessa ja kepillä pitää saada tökkiä tulta, tottakai. Tärkeitä juttuja lapsille.










Me ollaan kyllä ihan Nuuksion Holma-Saarijärven faneja, varmasti mennään tänne vielä telttaileen myöhemminkin. On niin symppis pieni saari, kirkasvetinen järvi ja tosiaan sopiva patikointimatka. Uimaan pääsee suoraan teltasta. Löydettiin jo mustikoitakin!



Tänään imuroidaankin sitten havunneulasia ja pestään savupyykkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti