Sivut

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ei, se ei ole minun vanha lätsäni, vaikka siltä näyttääkin

Olen tykännyt aivan älyttömästi kesäkuussa itselleni virkkaamastani hatusta ja ajattelinkin, että voisin kokeilla sitä myös ohuemmasta langasta ja ehkä jopa kirjovirkaten! Ajatus jäi muhimaan ja sitten ostin reissun päällä marketin alelaarista lankaa ja ajattelin kokeilla hattua ensin tyttärelleni, koska pienempi pää, vähemmän hommaa.


Mielikuvani hatusta oli tietenkin todella moderni, sellainen graafista kuviota oleva hipsterihattu. Tietenkään en voinut kaksivuotiaalle virkata mitään takaraivolla roikkuvaa hattua, koska eihän se pysyisi päässä. Hattu onnistui siinä mielessä hyvin, että siitä tuli juuri sellainen, kuin oli tarkoituskin. Mielikuvani hatusta ei vaan vastannut todellisuutta. Sen sijaan, että tämä olisi tosi tätä päivää oleva, se näyttää siltä, että se on ostettu 90-luvun alussa torilta ja siitä on vain katkaistu antenni pois ja virkattu lieriä tilalle.



Toimisi varmasti paremmin trendikkäämmissä väreissä eli mustavalkoisena ja yhdistettynä johonkin tosi tätä päivää olevaan graafiseen mekkoon. Mutta me nyt ei vaan yleensä kuljeta kovin mustavalkoisissa. Eli periaatteessa tuli ihan hieno, mutta silti en usko, että tämä kovin montaa käyttökertaa tulee näkeen, koska torifiilis ei ollut se, mitä tältä hain. Pitää kuitenkin vielä kokeilla jonkun kivan mekon kanssa!


Ja ohje ei siis ole 90-luvun Suuri Käsityölehdestä, vaan ihan omasta päästäni! Lankana Novitan Cotton Soft ja koukku 3,5 mm.

9 kommenttia:

  1. Minusta hattu on ihana! Mulla ainakin oli sellasia enemmän kipa mallisia antennipipoja, eikä niissä ollu noin hienoa kuviointia. Mulla ei siis mieleen tullut antennipipoa. Anna hatulle vielä mahdollisuus ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää vielä kokeilla tosi kivan mekon kanssa, jos toimisi paremmin. En mäkään omaa hattuani tuulitakin kanssa pidä.

      Poista
  2. Antennipipot! Kai nekin vielä muotiin tulee joskus :D Onhan nyt kaikenlaista ysäriä taas pinnalla, mut niitä en oo nähny aikoihin... terv."-90 syntynyt"

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuo hattu näin ysärin lapsen mielestä näyttää vielä suht modernilta! Näyttää varmasti jonkun kesämekon kanssa oikein hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan testata mekon kanssa, reissussa ei ollut mukana sopivaa mekkoa, niin pääsi tuleen voimakkaat ysärifibat :D

      Poista