Palattiin eilen kotiin viikon kestäneeltä sukulointiroadtripiltä ja poikettiin vielä kotimatkalla Tampereella Muumimuseossa (museokorttikohde, jee!). Itselläni oli vähän ennakkoluuloja museota kohtaan, sillä tiesin sen olevan keskittynyt alkuperäiskuvituksiin ja kirjoihin, eikä siihen japanilaiseen animaatiosarjaan, mikä mulla henkilökohtaisesti on se kovin muumifanituksen kohde! Enkä edess häpeä myöntää sitä. Tiedättekö, kun joskus ja jotkut pitävät itseään parempina, jos fanittavat kirjaa, eivätkä siitä tehtyä elokuvaa. Minä en. Monestihan, tai jopa yleensä, tottakai kirja on parempi kuin siitä tehty näytelmä/elokuva/tv-sarja, ja on mukava lukea kirja ensin, jolloin voi itse muodostaa mielikuvansa hahmoista ja tapahtumista, mutta ei se ole häpeä, jos kirja ei nappaakaan.
Olen tottakai lukenut Muumikirjoista about kaikki. Osan lapsena, osan nuorena ja osan aikuisena, mutta mitään lempikirjatitteliä ne eivät minulta ole saaneet, eikä niistä ole edes jäänyt mitään erityisesti mieleen (paitsi upea kuvitus). Sen sijaan rakastan katsoa Muumeja telkkarista ja olen jonkin verran saanut tuputettua niitä jälkikasvullenikin, mutta en niin runsaasti, mitä itse jaksaisin niitä katsella. Muistan olleeni ala-asteen ensimmäisellä tai toisella luokalla, kun ne alkoivat pyöriä telkkarissa, siitä huolimatta olen katsellut niitä niin paljon, että osaan parhaimmat jaksot ulkoa etu- ja takaperin. Osaksi ehkä senkin vuoksi, että minulla on nuorempia sisaruksia, jotka myös katselivat Muumeja.
Niin, tiesin siis museossa olevan alkuperäiskuvitusta ja Tuulikki Pietilän tekemiä kolmiulotteisia muumikuvaelmia, joten näin mielikuvissani sellaisen taidenäyttelytyyppisen tilan, valoisan ja avaran. Yllätyin astuessani sisään museoon, sillä kyseessä oli kaikkea muuta, kuin näyttely Ateneumissa. Olisihan se pitänyt osata arvata. Jos tänä päivänä tehdään Muumimuseo, niin tottakai se tehdään siten, että se on tosi hieno! Sillä se oli tosi hieno! Hienoutta en voi nyt näyttää, sillä museon ovien sisäpuolella ei saanut ottaa lainkaan valokuvia. Hetken siinä haukoin henkeäni, sillä olen niin tottunut ottaan kuvia joka paikassa ja mietin jo, että onko osa kokemuksesta pilalla, jos en voi sitä dokumentoida. Joo, tällaiseksi sitä ihminen voi muuttua, voi huoh. Tottakai se on mahtava kokemus ilman kuvallista dokumentointiakin!
Kolmiulotteiset kuvaelmat sisälsivät mahdollisuuden kuunnella pätkiä kirjoista (usealla eri kielellä toki), jotka liittyvät kuvaelmaan. Niitä oli tosi mukava kuunnella ja katsella, etsiä yksityiskohtia, sen mitä lasten paimentamiseltaan pystyi. Tila oli hämärä ja siellä oli paljon valoilla tehtyjä pikkujuttuja, kuten seinillä juoksentelevat Tiuhti ja Viuhti, jotka olivat meidän kuopuksen mieleen. Esikoinen rakasti taikurin hattua, jonne kävellessään sai varjokuvaansa milloin mitäkin hassua päähänsä. Museo oli tosi kivasti toteutettu ja vei sydämeni. Se jos mikä on onnistuneen museon merkki, että teema, joka ei etukäteen tuntunut erityisen kiinnostavalta, saa aiheeseen liittyneen museokäynnin jälkeen etsiin lisää tietoa aiheesta, tai tässä tapauksessa sai innostuksen kaivaa Muumikirjan hyllystä esiin ja yrittää ehtiä jopa lukeen sitä.
Lapset tosiaan tykkäsivät myös, vaikka esikoiselle Muumit ovatkin tosiaan tuttuja vain telkkariohjelmana (ja Naantalin Muumimaailmana) ja kuopukselle lähinnä lelujen ja astioiden muodossa (koska viime aikoina ei harmikseni olla Muumeja suostuttu katsoon).
Pieni miinus kuitenkin henkilökunnasta, joka ohjasi taaperon museosta ulos, vaikka juoksin perässä ja kimitin, että ei saa lähteä yksin, ajatuksena siis, että taapero tulisi vielä takaisin, kun muut haluaisivat vielä olla. Henkilökunta auttoi oven auki ja ohjasi selästä kevyesti työntäen taaperon ulos. Mitä ihmettä? Ovat niin kerkiäväisiä nuo pikkuiset, että en kyllä antaisi etumatkaa näköetäisyyden ulkopuolelle. Ei näin! Tällaisessa tilanteessa olisi parempi varmistaa, että taapero ei saa ovea auki, eikä hitto vieköön ryhtyä 2-vuotiaan rikoskumppaniksi karkaushommissa. Tarkkana siis lastenne kanssa siellä! Museon ovi ei kuitenkaan vie suoraan ulos, vaan Tamperetalon aulaan, mutta kyllä ärsytti siitä huolimatta.
Olen tottakai lukenut Muumikirjoista about kaikki. Osan lapsena, osan nuorena ja osan aikuisena, mutta mitään lempikirjatitteliä ne eivät minulta ole saaneet, eikä niistä ole edes jäänyt mitään erityisesti mieleen (paitsi upea kuvitus). Sen sijaan rakastan katsoa Muumeja telkkarista ja olen jonkin verran saanut tuputettua niitä jälkikasvullenikin, mutta en niin runsaasti, mitä itse jaksaisin niitä katsella. Muistan olleeni ala-asteen ensimmäisellä tai toisella luokalla, kun ne alkoivat pyöriä telkkarissa, siitä huolimatta olen katsellut niitä niin paljon, että osaan parhaimmat jaksot ulkoa etu- ja takaperin. Osaksi ehkä senkin vuoksi, että minulla on nuorempia sisaruksia, jotka myös katselivat Muumeja.
Niin, tiesin siis museossa olevan alkuperäiskuvitusta ja Tuulikki Pietilän tekemiä kolmiulotteisia muumikuvaelmia, joten näin mielikuvissani sellaisen taidenäyttelytyyppisen tilan, valoisan ja avaran. Yllätyin astuessani sisään museoon, sillä kyseessä oli kaikkea muuta, kuin näyttely Ateneumissa. Olisihan se pitänyt osata arvata. Jos tänä päivänä tehdään Muumimuseo, niin tottakai se tehdään siten, että se on tosi hieno! Sillä se oli tosi hieno! Hienoutta en voi nyt näyttää, sillä museon ovien sisäpuolella ei saanut ottaa lainkaan valokuvia. Hetken siinä haukoin henkeäni, sillä olen niin tottunut ottaan kuvia joka paikassa ja mietin jo, että onko osa kokemuksesta pilalla, jos en voi sitä dokumentoida. Joo, tällaiseksi sitä ihminen voi muuttua, voi huoh. Tottakai se on mahtava kokemus ilman kuvallista dokumentointiakin!
Kolmiulotteiset kuvaelmat sisälsivät mahdollisuuden kuunnella pätkiä kirjoista (usealla eri kielellä toki), jotka liittyvät kuvaelmaan. Niitä oli tosi mukava kuunnella ja katsella, etsiä yksityiskohtia, sen mitä lasten paimentamiseltaan pystyi. Tila oli hämärä ja siellä oli paljon valoilla tehtyjä pikkujuttuja, kuten seinillä juoksentelevat Tiuhti ja Viuhti, jotka olivat meidän kuopuksen mieleen. Esikoinen rakasti taikurin hattua, jonne kävellessään sai varjokuvaansa milloin mitäkin hassua päähänsä. Museo oli tosi kivasti toteutettu ja vei sydämeni. Se jos mikä on onnistuneen museon merkki, että teema, joka ei etukäteen tuntunut erityisen kiinnostavalta, saa aiheeseen liittyneen museokäynnin jälkeen etsiin lisää tietoa aiheesta, tai tässä tapauksessa sai innostuksen kaivaa Muumikirjan hyllystä esiin ja yrittää ehtiä jopa lukeen sitä.
Lapset tosiaan tykkäsivät myös, vaikka esikoiselle Muumit ovatkin tosiaan tuttuja vain telkkariohjelmana (ja Naantalin Muumimaailmana) ja kuopukselle lähinnä lelujen ja astioiden muodossa (koska viime aikoina ei harmikseni olla Muumeja suostuttu katsoon).
Pieni miinus kuitenkin henkilökunnasta, joka ohjasi taaperon museosta ulos, vaikka juoksin perässä ja kimitin, että ei saa lähteä yksin, ajatuksena siis, että taapero tulisi vielä takaisin, kun muut haluaisivat vielä olla. Henkilökunta auttoi oven auki ja ohjasi selästä kevyesti työntäen taaperon ulos. Mitä ihmettä? Ovat niin kerkiäväisiä nuo pikkuiset, että en kyllä antaisi etumatkaa näköetäisyyden ulkopuolelle. Ei näin! Tällaisessa tilanteessa olisi parempi varmistaa, että taapero ei saa ovea auki, eikä hitto vieköön ryhtyä 2-vuotiaan rikoskumppaniksi karkaushommissa. Tarkkana siis lastenne kanssa siellä! Museon ovi ei kuitenkaan vie suoraan ulos, vaan Tamperetalon aulaan, mutta kyllä ärsytti siitä huolimatta.
Hailuodossa! Että on komeat maisemat ja sää! Luotolaisiakin nähty. Luin tätä postaustasi ja että nauratti ääneen tuo kuvauksesi museon rikoskumppanista...!! Oikeasti ei noin, tosiaankaan. Lapsi juuri puhui Muumimaailmasta pari minuuttia ennen tämän avaamistani ja eikös täällä ollut Muumijuttua.
VastaaPoistaOi että Hailuoto! Meillä oli niin pikainen visiitti, ettei nähty muita luotolaispaitoja, kuin omamme :D
PoistaSe oli kyllä jotenkin koomista, kun auttoi taaperon ulos. Mullakin meni pasmat niin sekaisin, että en edes enää palannut saadessani taaperon kiinni, vaikka tarkoitus oli, että ei vielä lähdetä.
Mitä mä just luin? Taapero halusi lähteä yksin ulos. Henkilökunta tuli ja auttoi taaperon yksin ulos. ? Weird.
VastaaPoistaHarmi, kun kuvia ei nähnyt. Mutta nytpä se uteliaisuus heräsi. Yksin Muumimuseo ei kuitenkaan Mustanmakkaran kaupunkiin houkuttele.
No niinpä! Vaikka miltä kantilta tätä asiaa mietin, niin en vain keksi, että missä tapauksessa tuollainen olisi ok :D Vaikka siis olisi luullut, että ollaan lähdössä, ovi kuuluisi avata vasta minulle, ei 2-vuotiaalle! Ja kun tosiaan ei oltu edes lähdössä, vaan taapero yritti karata.
PoistaTampereellahan on vaikka ja mitä muutakin kuin Muumimuseo! Kannattaa ainakin harkita siis :)
Taisi olla vain henkilökunnan kehoitus lapsellesi että olisi jo aika poistua... :)
VastaaPoistaTäytyypä ehdottomasti käydä, onneksi tuolla ilmeisesti on siis keskitytty kuitenkin enemmän Tove Janssonin alkuperäisiin muumeihin ja luonnoksiin eikä johonkin tv-sarjaan tai niihin, jotka tietävät vain muumimukit...
Höpö höpö, lapseni ei ollut museossa häiriöksi, eikä muutenkaan missään olosuhteissa koskaan kuulu auttaa taaperoa yksin karkuun.
PoistaJuu, alkuperäisiin keskkttyy, mutta tällainen tv-sarjafanittaja muumimukeineen viihtyi siellä myös oikein hyvin.
Hailuodon kävijä ehti Ouluun. Täällä on Pohjois- Pohjanmaan museossa (huippu museo, hurahdin siihen jo aiemmalla käynnilläni) on nyt näyttely Ite käsillä, kiinnostaa taatusti käsityön tekijöitä ja muitakin. Muutenkin museo on huippu, lapsillekin paljon: Koiramäkeä, hiirien etsimistä ym.
VastaaPoistaOi, Pohjois-Pohjanmaan museo on kyllä kiva! Ei ole tullut vuosiin käytyä, eikä kertaakaan siis lasten kanssa. Aina on aikaa niin vähän kun Oulussa käy, ettei mitenkään ehdi kaikkea. Voi hitsi, ois kyllä ollut kiva näyttely siellä nyt!
PoistaHuh mitä toimintaa henkilökunnalta! Ettei siitä sitten just ennen ois joku toinen perhe mennyt, joiden perään sun tyttö ois lähtenyt juokseen ja tää henkilökunnan tyyppi sitten luullut että jäi vaan heistä jälkeen? Outoa ja tosi väärin joka tapauksessa.
VastaaPoistaJa äh, näin tamperelaisena muumifanina en tajua miten en vieläkään oo käynyt tuolla. Ehkä kun se on jotenkin liian "saatavilla" niin ei vaan tuu lähdettyä. Kävin pari kesää sitten Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä, tuolla muumimuseossa on vissiin aika paljon niitö samoja juttuja mitä sielläkin ihailin. Oivoi, täytyy kyllä nyt ottaa vaikka ens viikon tavoitteeks mennä käymään! :)
Se ovi oli kuitenkin kiinni siinä vaiheessa, kun meidän napero sitä yritti avata, luulisi että jos joku toinen perhe olisi just mennyt, olisivat menneet samalla oven avauksella pikkulapsensa kanssa. Mä olen kans paljon yrittänyt miettiä, että mitä ne oikein kuvittelivat tekevänsä, mutta en kertakaikkiaan keksi mitään selitystä. No, sattuuhan sitä tietysti kaikenlaista, ihmisiä kun vain ovat hekin.
PoistaJa joo, tunnistan hyvin tuon, että joku asia on liian saatavilla, niin ei sitten tule mentyä :D Mulla jäi se Ateneumin näyttely silloin tsekkaamatta, oli liian lähellä ;)
Ihan varauksetta en suosittelisi lapsiperheille, kun tuntui että on enemmänkin aikuisten muumimuseo. Meillä on yleensä sujuneet museokäynnit hyvin kohta 5- ja 3-vuotiaan kanssa, mutta tuolla se oli jotenkin kaoottista.. Lapsille tuntui olevan se taikurin hattu, jättikirja ja ne hattivatit, mutta muuten sai olla koko ajan kieltämässä ja paimentamassa ja itse en ehtinyt kyllä katsella juurikaan näyttelyä. Lisäksi 3-vuotiasta sai koko ajan nostella, kun olisi halunnut katsella niitä kuvia tableteilta, mutta ei ylettänyt.. Paikka oli aika sokkeloinen ja hämärä ja lasten juostua eri suuntiin oli kyllä vähän etsimistä välillä. Oli sikäli vähän pettymys, kun esim. Vapriikki on ollut aina meidän suosikkikohteita lasten kanssa Tampereella! Outoa myös tuo kuvauspolitiikka ja ovien availu taaperoille, mutta ehkä se vielä hakee vähän muotoaan, ehkä mekin yritetään parin vuoden päästä uudelleen!
VastaaPoistaJuu, selkeästi ei ollut tosiaan lapsille sunnattu, mutta meidän lasten kanssa sujui ihmeen hyvin :D
PoistaAinakin osa Muumikirjoista on muuten meillä uponnut yllättävän hyvin lapsiinkin (2 x 3v)! En olisi uskonut, että jaksavat vielä kuunnella, mutta Pyrstötähti ja Taikurin hattu ollaan jo luettu iltasatukirjoina. Lapset ovat löytäneet niistä ilmeisesti sen verran kuitenkin yhtymäkohtia heille tuttuihin animaatioihin, että tuntuvat pysyvän juonessa mukanakin aika kivasti. :) Eli suosittelen kokeilemaan lasten kanssakin niitä kirjoja, siihen tuppaa kuitenkin yleensä helpommin löytyvän aikaa. :)
VastaaPoistaVoisikin tosiaan kokeilla :)
Poista