Sivut

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Festarisukat

Neulefestareilta ostettu La Fée Fil ihanuuslanka on nyt neulottu sukiksi. Ostettiin siis Veeran ja Piian kanssa tällaiset liukuvärjätyt sukkalankakakut ja aloitimme sukkamme festareilla. Ostin myös uudet puikot, jotta voin sukkani aloittaa. Vaihtelun vuoksi 2,75 mm. Neuloin ihan tavalliset perussukat ranskalaisella kantapäällä ja leveällä nauhakavennuksella. Alussa on 1 kiertäen oikein, 1 nurin -joustinta.


Toisen sukan aloitin kerän sisältä, toisen ulkoa. Kerä oli suunniteltu siten, että tällä tavoin neulottuna sukista tulee samanlaiset.


Väriliuku on todella hienon hentoinen, mutta kantapään syödessä monta metriä lankaa, näkyy sukan päällä siinä kohtaa tietenkin pieni töksähdys. Toisessa sukassa näkyy vielä pahemmin kuin toisessa. Jälkijättöisellä kantapäällä sen toki olisi voinut välttää.



Vähän pidemmät varret olisin toki voinut neuloa, sillä näihin mun koon 42 sukkiin meni vain 75 grammaa lankaa eli mulle jäi vielä 25 grammaa tätä ihanuutta jäljelle. Sille löytyy kyllä varmasti arvoisensa paikka, joten ei huolta.


Hyvin tähän lankaan olisi jokin pitsikuviokin sopinut, toisaalta oli kiva tehdä nimenomaan perussukka, sillä lanka on sen verran luksus. Se on nailonilla vahvistettua merinovillaa ja maksoi mansikoita. Nämä sukat muistuttavat minua ihanista kesäfestareista ja kaikista ihanista ihmisistä siellä ja mukavasta tunnelmasta. Pakkaan ne kuitenkin vielä odotteleen syksyä mun "box of socks" -laatikkoon, jonka tulen sisältöineen antaan itselleni synttärilahjaksi sitten syksyllä. 

8 kommenttia:

  1. Näistä tuli ihan mahtavat! Ja olen ehkä hieman kade, että langan ostamisen jälkeen 5 päivää, ja olet jo valmis. Minä sain juuri molempien kantapäät valmiiksi, joten enää varret neulomatta. Tosin olen nyt ollut enemmän ompelukoneen ääressä, ja en ole oppinut vielä neulomaan ja ompelemaan yhtä aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä neuloin näitä koko bussimatka festareilta ja kotona kahtena iltana :D Siis sen jälkeen mitä olin neulonut festareiden aikana. Ja kyllä näihin aikaa meni, aamuyöhön asti molempina "iltoina" :D

      Poista
  2. Jos sulla on morkkis kalliista langasta, mulla on siitä etten tätä ostanut. On niin kivat nimittäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D Nyt kun asiaa mietin, niin olen varma, että mua kans harmittaisi, jos olisi jäänyt ostamatta! On nää ihanat!

      Poista
  3. Emäntä ite on neulonut taas kauniit sukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla rouva, enkä emäntä ;) Mutta kiitos, ne ovat kauniit, lanka oli niin kaunista, että hankala niistä rumiakaan on tehdä :D :)

      Poista
  4. Aivan ihanat ja väri täydellinen! <3

    VastaaPoista
  5. No sie et oo jääny ainakaan aikailemaan! Ihana väriliuku ❤

    VastaaPoista