Sivut

torstai 5. tammikuuta 2017

2016 lankakilot

Viime vuonna merkkasin tosiaan Exceliin tulevat ja menevät langat, ajatuksena seurata, että olenko minä lankahamsteri vai en. En siis ole punninnut lähtötilannetta, mutta seurasin, että kasvaako vai pieneneekö varastot vuoden aikana. Kyllä jännäksi meni loppua kohden, kun tietenkään en halunnut että varasto huomattavasti kasvaa, vaikka en mitenkään aktviisesti pidättäytynytkään langan ostamisesta. Kuitenkin loppukirin vuoksi en joulukuussa ostanut yhtään lankaa ja olin täysin varma, että nyt mennään miinukselle! Sitten kävi niin onnekas tuuri, että voitin Silmu&Solmun neulepodcastin arvonnassa kassillisen lankaherkkuja!!! Varasto pompsahti plussalle, mutta ei haittaa mitään! Ja mulla on jo merinot puikoilla, joten tasoitusta tulee sitten tämän vuoden puolella.

(Yhden työn takia ei kyllä uuden kokoisia pyöröpuikkoja osteta, kun laatikko on täynnä sukkapuikkoja, haha)


Lopulta vuoden saldo oli siis 83 grammaa plussaa. Se on kuitenkin todella vähän hei! Että melkein voisi karkeasti sanoa, että aika plus miinus nolla tässä ollaan. Voinen vetää johtopäätöksen, että en ole lankahamsteri.


Vuoden aikana siis neuloin reippaat 8 kg ja ostin 7,5 kg. Sain melkein 2 kg, ja laitoin eteenpäin noin kilon. Aika isoja määriä kaikki.


Koska valmiiden töiden punnitseminen Excel-taulukkoon ei ollut mikään ongelma, ja koska rakastan tilastoja, aion jatkaa tätä omaksi huvikseni tänäkin vuonna. 

24 kommenttia:

  1. Ai että mä rakastan ecxeliä ja tilastoja... Ei sinua voi tuomita lankojen hamstraajaksi. Ihanan määrän olet vuoden aikana ehtinyt tekemään. Käsityön iloa jatkossakin!

    VastaaPoista
  2. Herran mun tsiisus. Miten sä jaksat tilastoida 😂
    Hauskan näköistä. Itsestäni ei oli moiseen.
    Ja papuvuoka kommenteihin kommentoidakseni,että kokeile paistaa pekonit uunissa, jos joskus hellittylyruokaa miehelle haluat. Jos se ei olis niin sotkevaa, ja haisevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä mitään jaksamista ole enää sen jälkeen kun on ensin neulonut työn. Isompi homma siinä neulomisessa on, kuin punnitsemisessa :D Joka tapauksessa melkein aina punnitsen työt muutenkin, niin ei tästä ole muuta ylimääräistä vaivaa, kuin tilastoida myös ne ostetut langat.

      Kiitos pekonivinkistä!

      Poista
  3. Ihailen tuota taulukkoa! Sä olet saanut paljon aikaan ja vielä jaksat tilastoida sen.

    VastaaPoista
  4. Mäkin yritin viime vuonna tehdä tuollaista taulukkoa. Mutta eihän siitä mitään tullut, kun en muistanut merkitä siihen kaikkia ostamiani lankoja! Tekemistäni töistä pidän kyllä exceliä. Tänä vuonna yritän lankataulukkoa uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans vähän jännitti, että muistaako kaikki ostetut merkata, mutta tosi hyvin kyllä muisti. Kai kun kuitenkin niin usein joko ostaa tai saa jotain valmiiksi ja pitää se taulukko avata :D

      Poista
  5. Mielenkiintoista! Loppusaldo on tasan 1% vuoden kulutuksesta, ja se alittaa virherajat. Ellet sitten ole ottanut jollain kertoimella huomioon sitä, että 50 gramman lankakerässä on lankaa yleensä 48-49 g, kun punnitaan normaalissa huonekosteudessa.
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pitää ottaa sekin huomioon, että punnitsin yli puoli vuotta työt vasta päättelyn jälkeen, eli päättelylankoja on mennyt roskiin tilastoinnin ohitse! Viimeisimmät kuukaudet tajusin sentään punnita ennen päättelyä.

      En olisikaan muuten itse huomannut, että totta tosiaan, tasan 1 % eli virhemarginaaliin menee :D

      Poista
  6. Vähän kait hieno ja erittäin pro! Pitiköhän itsekin ruveta verestelemään Excel-taitoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi kans vähän verestää taitoja, vaikka olenkin aina kouluaikoina ollut Excelin kanssa suorastaan etevä, unohtuuhan ne kaikki kikkailut! Mutta osaan sentään tehdä listan ostoista ja neuleista ja sitten summailla niitä taulukkoon :D Onneksi Excel osaa itse tehdä kaaviot.

      Poista
  7. Ei ole vaikeaa päätellä, notta: Insinööri! :D

    VastaaPoista
  8. Excel-taulukot tuo neuleharrastukseen ryhtiä, ja todella todistavat johtopäätöksesi oikeaksi: et ole lankahamsteri, vaan hurjan tarkka! Kerä sinne tänne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja pakkohan sitä on tilastoa pitää, jos lankavaraston tilanne alkaa huolestuttaan, ei noista muuten laskuissa pysy!

      Poista
  9. Wau mikä tilastonikkari! Mutta joo, ei susta hamsteria noilla luvuilla saa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei, vaikka onhan tuota varastoa silti jonkun verran. Onneksi ei kuitenkaan räjähdä käsiin kun neulon sitä mukaan jotain pois, kun uutta ostan :)

      Poista
  10. Kiitos ideasta, tämä taulokko/tilasto/lista hullu toteuttaa tämän tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! Luulen että tätä tekee todella monet muutkin kyllä :)

      Poista
  11. Parasta tämä insinöörin asennoituminen neulomiseen. Samaistun!

    VastaaPoista