Sivut

perjantai 29. joulukuuta 2017

Rakkaimmat käsityöni 2017

Oi että, ihan paras aika vuodesta, kun voi taas tehdä koosteen lemppareimmista käsitöistään kuluneelta vuodelta. Olen taas tehnyt suoraan sanottuna aivan helvetisti kaikenmoista. Esimerkiksi sukkia olen neulonut varmaan enemmän kuin muina vuosina yhteensä. Kaikki peruspertsasukat eivät ole edes blogiin asti päätyneet (ainakaan vielä, ehkä joskus sitten tyyliin kymmenen paria samaan postaukseen). Ommellut olen aika paljon, siitä suuri kiitos Paapiin kaavakirjalle, mikä ilmestyi alkuvuodesta.

Tänä vuonna tuhosin järjettömät määrät jämälankoja virkkaamalla monella jämänöttösellä samanaikaisesti mm lelukorin ja tyynyn. Jämiä on upotettu myös vauvanpeittoon ja useaan sukkapariin. Tilkkuja upposi mukava määrä lastenhuoneen sängyn päiväpeitteeseen.  Tänä vuonna neuloin elämäni ensimmäisen aikuiskokoisen villapaidan, miehelleni. Tytär sai myös kaksi villapaitaa ja muutaman villamekon.

Tässä tosiaan tämän vuoden omat suosikkini (mukaan lukien nuo yllä luettelemani jutut), saas nähdä, mitä sitten ensi vuonna, jolloin Hupsistarallaa-blogi täyttää KYMMENEN vuotta!








































Melkoista, vaikka itse sanonkin.

45 kommenttia:

  1. Upeita käsitöitä, upea blogi!

    Parhainta alkavaa 10-vuotisjuhlavuotta Hupsistarallaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihan uskomatonta, että tässä jo kymmenvuotisjuhlavuosi tulossa :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Samaa ei voi sanoa kuluneen vuoden aikana tehdyistä kotitöistä.... :D

      Poista
  3. Ihana kooste. Melkoista, sanon minäkin :)

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja oot kyllä tehnyt! :)

    VastaaPoista
  5. Oot kyllä tehny todella paljon, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä oli tosiaan vain ne omasta mielestäni kivoimmat :D :D :D

      Poista
  6. kylläon melkoista..hienoja hienoja...kaik

    VastaaPoista
  7. Tosi ahkera oot ollut! Ihania! Mistä löytäisin tuon ekan kuvan monivärisen vauvan pipon ohjeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan klassinen vauvan kypärämyssyn ohjeella tehty, ite vaan soveltanut siihen eri värejä ja kokoa suurensin myös. Esim Novitalta löytyy perusohje.

      Poista
  8. Mieletön määrä upeita töitä, näitä kelpaa esitellä.😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja tosiaan blogissa on esitelty vuoden mittaan paljon enemmänkin, tässä vain ne omat suosikkini :D

      Poista
  9. Tosi paljon ihania juttuja! Olet kyllä tosi taitava :)

    VastaaPoista
  10. Wau! Erittäin kauniita käsitöitä. Ja tuo kolmipyörä 😍

    VastaaPoista
  11. Tosiaan suuri määrä suosikkitöitä, värikkäitä ja kivoja laidasta laitaan. Ehdit vaikka mitä muun työn ja perheen ohella. Alkaa uusi vuosi uusien ideoiden kera. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asunto on kyllä usein sen näkönenkin, että käsitöitä on tehty, ei niinkään kotitöitä :D :D Mutta ei voi mitään ;)

      Poista
  12. Onpa ihania juttuja ja kuvia! Oot kyllä ehtiny vaikka mitä.

    (Mua naurattaa, kun aina kun nään ton yhden kuvan, jossa on noi valkoset pitsisukkikset, jostain syystä ensivilkaisulta luulen että siinä on paljaat ja tosi karvaset sääret 😂 Kunnes katson uudestaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sisko näkee siinä aina hilseilevän ihosairauden :D No, ne sukkikset on jo loppuun käytetty, joten enää ei uusiin kuviin tule tällaisia harhanäkyjä :D

      Poista
  13. Ei jukoleuta. Sinä se oot - niin kuin olet itse sanonutkin - kone tekemään. Ihan mieletöntä. Terkuin: huomattavan paljon hitaampi ja vähätuottoisempi kässäilijä Itä-Suomesta :D

    VastaaPoista
  14. Oot kyllä niin taitava ja ehtivä ja ihana ja pätevä ja kätevä jajajaja... ❤️😍 Onnea huisisti ensi vuodelle!

    VastaaPoista
  15. Sinä olet hengästyttävän ahkera ja aikaansaapa ihminen. Nykykielelle käännettynä: olet upee ja nopee. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi myös ensi vuodelle! Ja vielä kymppi-synttäritkin tulossa!

    VastaaPoista
  16. Upeita töitä nää ja loputkin... Super ahkerana oot ollut!

    VastaaPoista
  17. Vautsivau mikä vuosi hupsistarallaassa, toivottavasti vielä monta samanlaista edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä oikein lopettaakaan malta, joten eiköhän tässä vielä jonkun aikaa porskutella Hupsistarallaan kanssa eteenpäin :D

      Poista
  18. Kiitos vuodesta, kiitos koosteesta! Tervetuloa ensi vuosi! Kymppisynttäreitä odotellessa, täälläkin on ensi vuonna sellaiset... On muuten hyvä, kun on välillä joulu (tykkään minä): tulee tehtyä ennen joulua kotihommiakin :) koti on vieläkin ihmisasumuksen näköinen :)
    Mutta noin tuottelias en käsitöissä kyllä ole ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja joo, joulu on hyvä olla aina välillä :D Itse en tosin siivonnut, kun ei joulua kotona vietetty, mutta levon vuoksi tarpeellinen!

      Poista
  19. Niin upeita! En muista montako vuotta oon lukenut sun blogia, mutta aika tosi monta (ennen kylläkin nimimerkillä emmesyys) ja sun blogi on ihan parhautta edelleen, tai itse asiassa paranee koko ajan. Tämän vuoden suosikkeja on ainaskin toi sateenkaarilelukori (täytyy ehkä lainata ideaa joskus itsekin) ja sitten noi täydelliset syksysukat. <3 Onnea juhlavuodelle ja hyvää uutta vuotta teidän koko perheelle muutenkin!

    VastaaPoista
  20. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA..JUURI KÄVIN LÄHIKAUPASSA..SAIN LAHJAKS TUIRA KASSIN MIK SULLA MYYRMÄKI..JEEEE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Tuira-kassi! Tää Myyrmäkikassi on ihan mun lemppari, niin käytettävyyden kuin sanomansakin puolesta :D

      Poista
  21. Vuoteen mahtuu iso määrä kauniita ja upeita käsitöitä! Kiitos kuluneesta vuodesta ja ihanaa uutta vuotta 2018 :)

    VastaaPoista
  22. Todella ihania käsitöitä olet taas(kin) saanut aikaiseksi. On ilo seurata blogiasi. Hyvää juhlavuotta!

    VastaaPoista