Junilla on kiire, mulla ei.
Eli tarina siitä, kun UNOHDIN RINKKANI JUNAAN! Kuva ei liity tapaukseen.
Kävipä tosiaan reilu viikko sitten sillä lailla tyhmästi, että jätin rinkkani junan hattuhyllylle. Minä olen ihminen, joka neuroottisesti tarkistaa kaikki suunnilleen penkin alusista lähtien, että mitään ei vaan unohdu. Varsinkin, kun ollaan reissussa lapsien kanssa ja sitä pientä sälää, pipoja, lapasia ja pehmoleluja riittää. Jostain aivan käsittämättömästä syystä kuitenkin unohdin sen rinkkani sinne kun oltiin tulossa lasten kanssa Järvenpäästä. Meillä oli junan vaihto Tikkurilassa ja siellä sitten ilokseni huomasin, että olin poistunut tyytyväisenä kevyin kantamuksin (mitä nyt rattaat, reppu, laukku ja joku irtonyssäkkä ja pari lasta kuitenkin mukana).
FUUUUUUUUUUUUUUUUCK!
Otin heti seuraavan junan Helsinkiin siinä toivossa, että kyseinen R-juna ei olisi vielä lähtenyt paluumatkalle, vaan ehtisin napata rinkkani sieltä hattuhyllyltä. Kuten saatatte arvata, turha toivo. Nappaamani juna kun ei ollut kovin takaa-ajokelpoinen. Siinä missä jahtaamamme juna pysähtyy ennen Helsinkiä vain Pasilassa, köröteltiin me perässä P-junalla joka helvetin maitolaiturille pysähtyen. Junissa kun nykyään ei ole konduktöörejä ainakaan silloin, kuin heitä mahdollisesti tarvitsisi, ei auttanut kuin googletella ongelmaansa koko ikuisuudelta tuntuva parikymmenminuuttinen. Eipä sillä, että olisin uskonut konduktöörin edes voivan asialle mitään. Vuonna 2017 todennäköisesti eivät olisi valmiita soittaan toisen junan konduktöörille että jemmaa sitä rinkkaa pari minuuttia, tulossa ollaan. Mutta olisihan sitä voinut kysyä, jos olisi ollut joku jolta kysyä.
Pikainen googletus osasi kertoa löytötavarafirman, jonne junista viedään unohdetut tavarat (Suomen löytötavarapalvelu). Vähän perusteellisempi googletus kertoi sata ja yksi tarinaa, joissa haukuttiin kyseisen firman toiminta alimpaan helvettiin. Alkoi jo vähän ahdistaan. Se kuitenkin kävi hyvin selväksi, että puhelimella sitä laukkuansa ei kannata alkaa kyseleen, puhelu sunnuntaina maksaisi jotain kolmen euron luokkaa minuutti, ja puhelusta ei selviäisi ilman huomattavan törkeän suurta puhelinlaskua. Ja turhapa sinne samointein olisi soittaakaan, rinkka ei saletisti liikahtaisi ennen maanantaita mihinkään järjestelmään.
Juna saapui Helsinkiin ja JUOKSIN (kyllä, minä JUOKSIN) siihen ainoaan Sm4:ään, mikä laitureilla oli. Saattoi olla juurikin se sama juna, jonne rinkkani jätin tai sitten joku muu, mutta meikäläisen rinkkaa siellä ei kuitenkaan ollut. Ei auttanut kuin palata kotiin. Kotimatkalla näpyttelin katoamisilmoituksen, mikä maksoi 5 euroa. Aika kohtuullista jos miettii, että soittelisi sinne päivittäin niillä taksoilla. Sähköisen ilmoituksen tehneille luvattiin ilmoittaa heti, jos kuvatun mukainen esine löytyy.
Kuvailin tarkoin rinkkani värin, merkin, mallin ja sisällön ja liitin mukaan valokuvan, jonka löysin vanhasta blogipostauksesta. Kyseessä oli tosiaan niin sanottu "sinkkurinkkani", mikä oli pitkään lainassa muualla, kun itse olen viime vuodet käyttänyt ainoastaan uutta 85 litran perhefarmaririnkaani. Koska rinkka oli ollut pitkään lainassa, ei siinä ollut lainkaan osoite/puhelinnumero/sähköpostiosoitelappua. Rinkan läpän alla luki kuitenkin kissan kokoisilla kirjaimilla tyttönimeni ja osoite lapsuudenkotiini, olihan rinkka tosiaan vuodelta 1996. Kerroin tästäkin sähköisessä katoamisilmoituksessa ja toki annoin uudet yhteystietoni. Ilmoituksen teon jälkeen kirjoitin itselleni ylös joka ikisen tavaran, jonka muistin olleen rinkassa. Olisi sitten millä vääntää veistä haavassa, jos kaikki se katoaa tielle tietämättömille.
Sitten odottelin.
Maanantaina olin toiveikas, sillä rinkka lojuisi todennäköisesti vielä VR:llä.
Tiistainakin olin vielä toiveikas, niillä nyt vaan kestää. VR - venaa rauhassa, löytötavaroitakin, hehheh.
Keskiviikkona romahdin. Rinkka olisi saletisti varastettu ja kaikki siellä olleet itemit olisi levitelty pitkin katuojia, kun rinkka ei sisältänytkään mitään arvotavaraa (paitsi juurikin ne lastenvaatteet, haha). Alkoi ensimmäistä kertaa tämän episodin aikana itkettää oma huolimattomuus ja maailman julmuus.
Torstaina sain sähköpostia sekä tekstarin, että rinkkani on löydetty ja noudettavissa Helsingistä 21 eurolla. Tunnin kuluttua isäni soittaa, että heille on tullut kirje, että omaisuuttani on löydetty ja maksamalla 50+ euroa, se lähetetään sinne (siis lapsuudenkotiini, jonka osoite oli siinä rinkassa). "Niin että mitä ihmettä sinä oikein olet hukannut".
Vähän siis jäi kalvaan se, että sähköinen ilmoitukseni poiki tulosta tasan yhtä hitaasti kuin että olivat lähettäneet kirjeen postitse osoitteeseen, minkä olin ilmoittanut vääräksi. Mutta koska rinkka löytyi ja sain sen takaisin alle viikon sisään unohduksesta, en jaksa oikeastaan nillittää tuosta. Ja positiivinen asiahan se vain on, että olivat heti laittaneet kirjeen rinkasta löytyneeseen osoitteeseen eli se olisi löytynyt, vaikka mitään ilmoitusta en itse olisi tehnytkään. Mies haki rinkan, koska itse olin illan töissä ja siellä oli ihan kaikki tallella, paitsi puoliksi syöty keksipaketti oli hävinnyt. Selvästi tavarat oli muutenkin tongittu, sillä toinen lapsen toppahanskoista oli eksynyt sivutaskuun, toisen ollessa siellä minne sen olin pakannutkin. Todennäköisesti ovat kaivaneet sitä siellä löytätavaratoimistossa, en tiedä, eikä sillä oikeastaan mitään merkitystä olekaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Vinkiksi siis kaikille tavaroitaan junaan kylväneille:
-Pysy rauhallisena
-Älä hemmetissä soita sinne löytötavaratoimistoon, maksaa mansikoita!
-Vaan tee sähköinen katoamisilmoitus
-Älä panikoi vielä kolmantenakaan päivänä. Tässä vaiheessa olisi helppo sortua ja soitella perään, mutta älä tee sitä, se puhelu maksaa ihan hitosti. Käy mieluummin vaikka fyysisesti paikan päällä kyselemässä, jos matka löytötavarapalvelun toimistoon on kohtuullinen.
Vinkiksi kaikille, jotka eivät ole onneksi vielä hukanneet mitään:
-Pidä yhteystiedot laukuissasi ajantasalla
-Älä unohtele tavaroitasi
-Kirjaudu ulos läppäriltäsi ennen kuin pakkaat sen laukkuun
Mulla kävi tuuri, sillä unohtamassani laukussa ei ollut kameraa, läppäriä eikä mitään kortteja, joita olisi tarvinnut välittömästi alkaa kuolettaan (eikä edes lasten unileluja). Eli onni onnettomuudessa taas kerran.
Kyllä, olin huolimaton. Mutta matkustan julkisilla päivittäin ja tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun unohdan niihin mitään. Laukun hävittäminen tuli maksaan mulle siis yhteensä n. 26 euroa (plus seutulippu takaa-ajoon). Se on aika vähän jos vertaa siihen, että on esimerkiksi epähuomiossa ladannut matkakorttinsa väärin ja saa siis 80 euron tarkastusmaksun omaa tyhmyyttään. Kokemusta on nimittäin siitäkin. Tai jos vaikka saa parkkisakon. Siitä mulla tosin ei ole kokemusta.
Puuh.
Eli tarina siitä, kun UNOHDIN RINKKANI JUNAAN! Kuva ei liity tapaukseen.
Kävipä tosiaan reilu viikko sitten sillä lailla tyhmästi, että jätin rinkkani junan hattuhyllylle. Minä olen ihminen, joka neuroottisesti tarkistaa kaikki suunnilleen penkin alusista lähtien, että mitään ei vaan unohdu. Varsinkin, kun ollaan reissussa lapsien kanssa ja sitä pientä sälää, pipoja, lapasia ja pehmoleluja riittää. Jostain aivan käsittämättömästä syystä kuitenkin unohdin sen rinkkani sinne kun oltiin tulossa lasten kanssa Järvenpäästä. Meillä oli junan vaihto Tikkurilassa ja siellä sitten ilokseni huomasin, että olin poistunut tyytyväisenä kevyin kantamuksin (mitä nyt rattaat, reppu, laukku ja joku irtonyssäkkä ja pari lasta kuitenkin mukana).
FUUUUUUUUUUUUUUUUCK!
Otin heti seuraavan junan Helsinkiin siinä toivossa, että kyseinen R-juna ei olisi vielä lähtenyt paluumatkalle, vaan ehtisin napata rinkkani sieltä hattuhyllyltä. Kuten saatatte arvata, turha toivo. Nappaamani juna kun ei ollut kovin takaa-ajokelpoinen. Siinä missä jahtaamamme juna pysähtyy ennen Helsinkiä vain Pasilassa, köröteltiin me perässä P-junalla joka helvetin maitolaiturille pysähtyen. Junissa kun nykyään ei ole konduktöörejä ainakaan silloin, kuin heitä mahdollisesti tarvitsisi, ei auttanut kuin googletella ongelmaansa koko ikuisuudelta tuntuva parikymmenminuuttinen. Eipä sillä, että olisin uskonut konduktöörin edes voivan asialle mitään. Vuonna 2017 todennäköisesti eivät olisi valmiita soittaan toisen junan konduktöörille että jemmaa sitä rinkkaa pari minuuttia, tulossa ollaan. Mutta olisihan sitä voinut kysyä, jos olisi ollut joku jolta kysyä.
Pikainen googletus osasi kertoa löytötavarafirman, jonne junista viedään unohdetut tavarat (Suomen löytötavarapalvelu). Vähän perusteellisempi googletus kertoi sata ja yksi tarinaa, joissa haukuttiin kyseisen firman toiminta alimpaan helvettiin. Alkoi jo vähän ahdistaan. Se kuitenkin kävi hyvin selväksi, että puhelimella sitä laukkuansa ei kannata alkaa kyseleen, puhelu sunnuntaina maksaisi jotain kolmen euron luokkaa minuutti, ja puhelusta ei selviäisi ilman huomattavan törkeän suurta puhelinlaskua. Ja turhapa sinne samointein olisi soittaakaan, rinkka ei saletisti liikahtaisi ennen maanantaita mihinkään järjestelmään.
Juna saapui Helsinkiin ja JUOKSIN (kyllä, minä JUOKSIN) siihen ainoaan Sm4:ään, mikä laitureilla oli. Saattoi olla juurikin se sama juna, jonne rinkkani jätin tai sitten joku muu, mutta meikäläisen rinkkaa siellä ei kuitenkaan ollut. Ei auttanut kuin palata kotiin. Kotimatkalla näpyttelin katoamisilmoituksen, mikä maksoi 5 euroa. Aika kohtuullista jos miettii, että soittelisi sinne päivittäin niillä taksoilla. Sähköisen ilmoituksen tehneille luvattiin ilmoittaa heti, jos kuvatun mukainen esine löytyy.
Kuvailin tarkoin rinkkani värin, merkin, mallin ja sisällön ja liitin mukaan valokuvan, jonka löysin vanhasta blogipostauksesta. Kyseessä oli tosiaan niin sanottu "sinkkurinkkani", mikä oli pitkään lainassa muualla, kun itse olen viime vuodet käyttänyt ainoastaan uutta 85 litran perhefarmaririnkaani. Koska rinkka oli ollut pitkään lainassa, ei siinä ollut lainkaan osoite/puhelinnumero/sähköpostiosoitelappua. Rinkan läpän alla luki kuitenkin kissan kokoisilla kirjaimilla tyttönimeni ja osoite lapsuudenkotiini, olihan rinkka tosiaan vuodelta 1996. Kerroin tästäkin sähköisessä katoamisilmoituksessa ja toki annoin uudet yhteystietoni. Ilmoituksen teon jälkeen kirjoitin itselleni ylös joka ikisen tavaran, jonka muistin olleen rinkassa. Olisi sitten millä vääntää veistä haavassa, jos kaikki se katoaa tielle tietämättömille.
Sitten odottelin.
Maanantaina olin toiveikas, sillä rinkka lojuisi todennäköisesti vielä VR:llä.
Tiistainakin olin vielä toiveikas, niillä nyt vaan kestää. VR - venaa rauhassa, löytötavaroitakin, hehheh.
Keskiviikkona romahdin. Rinkka olisi saletisti varastettu ja kaikki siellä olleet itemit olisi levitelty pitkin katuojia, kun rinkka ei sisältänytkään mitään arvotavaraa (paitsi juurikin ne lastenvaatteet, haha). Alkoi ensimmäistä kertaa tämän episodin aikana itkettää oma huolimattomuus ja maailman julmuus.
Torstaina sain sähköpostia sekä tekstarin, että rinkkani on löydetty ja noudettavissa Helsingistä 21 eurolla. Tunnin kuluttua isäni soittaa, että heille on tullut kirje, että omaisuuttani on löydetty ja maksamalla 50+ euroa, se lähetetään sinne (siis lapsuudenkotiini, jonka osoite oli siinä rinkassa). "Niin että mitä ihmettä sinä oikein olet hukannut".
Vähän siis jäi kalvaan se, että sähköinen ilmoitukseni poiki tulosta tasan yhtä hitaasti kuin että olivat lähettäneet kirjeen postitse osoitteeseen, minkä olin ilmoittanut vääräksi. Mutta koska rinkka löytyi ja sain sen takaisin alle viikon sisään unohduksesta, en jaksa oikeastaan nillittää tuosta. Ja positiivinen asiahan se vain on, että olivat heti laittaneet kirjeen rinkasta löytyneeseen osoitteeseen eli se olisi löytynyt, vaikka mitään ilmoitusta en itse olisi tehnytkään. Mies haki rinkan, koska itse olin illan töissä ja siellä oli ihan kaikki tallella, paitsi puoliksi syöty keksipaketti oli hävinnyt. Selvästi tavarat oli muutenkin tongittu, sillä toinen lapsen toppahanskoista oli eksynyt sivutaskuun, toisen ollessa siellä minne sen olin pakannutkin. Todennäköisesti ovat kaivaneet sitä siellä löytätavaratoimistossa, en tiedä, eikä sillä oikeastaan mitään merkitystä olekaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Vinkiksi siis kaikille tavaroitaan junaan kylväneille:
-Pysy rauhallisena
-Älä hemmetissä soita sinne löytötavaratoimistoon, maksaa mansikoita!
-Vaan tee sähköinen katoamisilmoitus
-Älä panikoi vielä kolmantenakaan päivänä. Tässä vaiheessa olisi helppo sortua ja soitella perään, mutta älä tee sitä, se puhelu maksaa ihan hitosti. Käy mieluummin vaikka fyysisesti paikan päällä kyselemässä, jos matka löytötavarapalvelun toimistoon on kohtuullinen.
Vinkiksi kaikille, jotka eivät ole onneksi vielä hukanneet mitään:
-Pidä yhteystiedot laukuissasi ajantasalla
-Älä unohtele tavaroitasi
-Kirjaudu ulos läppäriltäsi ennen kuin pakkaat sen laukkuun
Mulla kävi tuuri, sillä unohtamassani laukussa ei ollut kameraa, läppäriä eikä mitään kortteja, joita olisi tarvinnut välittömästi alkaa kuolettaan (eikä edes lasten unileluja). Eli onni onnettomuudessa taas kerran.
Kyllä, olin huolimaton. Mutta matkustan julkisilla päivittäin ja tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun unohdan niihin mitään. Laukun hävittäminen tuli maksaan mulle siis yhteensä n. 26 euroa (plus seutulippu takaa-ajoon). Se on aika vähän jos vertaa siihen, että on esimerkiksi epähuomiossa ladannut matkakorttinsa väärin ja saa siis 80 euron tarkastusmaksun omaa tyhmyyttään. Kokemusta on nimittäin siitäkin. Tai jos vaikka saa parkkisakon. Siitä mulla tosin ei ole kokemusta.
Puuh.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei saisi, mutta tuo rinkan takaa-ajokohtaus nauratti.
VastaaPoistaTässä yksi tyhmyys jaettavaksi: tultiin kesäajasta normiaikaan. Auton kelloa ei oltu käännetty. Parkkikiekko oli siksi väärässä tuon nopean pysähdyksen aikana. Parkkifirma ehti napsauttaa sakon!
Tarinastasi heräsi kysymys: mutta kuka söi ne keksit?
Mua nauratti itseänikin tuo takaa-ajo jo siinä tilanteessa kun tajusin, että mitään toivoa ei ole ehtiä. Ah, paha tuo kellojen siirto!
PoistaEn tiedä varmaksi, mutta olettaisin että niillä on ehkä joku sääntö, että heittävät elintarvikkeet pois. Vaikka eipä keksit miksikään olisi menneet, vaikka pari kuukautta rinkassa olisivat lojuneetkin.
Kun sain lapsia, kaikki olivat varmoja että unohtelen heitä sinne tänne. Minuakin se huoletti kovasti. Vaan niin ei käynyt. Kaikenlaista kamaa on matkan varrella hukkunut, mutta tyytyväisenä voin todeta, että lapset tallella. Hiukan jo huolettavat mahdolliset tulevat lapsenlapset, mutta eiköhän sekin hyvin mene. Sinulla on ihana blogi♥️
VastaaPoistaMua pelotti kans esikoista odottaessani, että tulenko unohtaan lapsen jonnekin. Silloin kun monesti unohdin senkin, että olen tosiaan raskaana (siis ennen kuin se alkoi vahvasti näkyä ja tuntua). Onneksi en ole kuitenkaan lapsia minnekään unohtanut, enkä edes hukannut.
PoistaKiitos! :)
Niinpä, kuka söi ne keksit? Löytötavaratoimiston täti kahvitauolla? :) :)
VastaaPoistaOnneks löyty, mut kyllä kaikesta rahastetaan ja mihin on hävinnyt inhimillisyys ja yleensäkin ihmiset???
Kivaa viikonloppua :)
Jos niillä on joku periaate, että heittävät elintarvikkeet pois? En tiedä, mutta vähän harmitti, koska muistin rinkassa olevan mun lempparikeksejä ja oletin pääseväni syömään ne lohdutukseksi, mutta paskat siellä mitään keksejä enää ollut :D :D
PoistaJa joo, ihmisiä ei missään. Toisaalta ymmärrän, että noudattavat sääntöjä ym eivätkä esim anna löytötavaroita kuormasta (vaan ne menevät sen löytötavaratoimiston kautta), mutta toisaalta taas olisi kiva, jos tämmösenkin asian olisi saanut jotenkin siinä tilanteessa jo hoidettua.
Kultaisella 90-luvulla unohdin ostokseni Hki-Jpää -lähijunaan. Siihen aikaan asemilla oli vielä henkilökuntaa (!), jonka avustuksella saatiin yhteys kyseisen junan konduktööriin. Konduktööri kävi poimimassa ostoskassit talteen ja lupasi, että ne todaan Riksussa kääntymisen jälkeen samalla junalla takaisin Järvenpäähän. Jäin asemalle odottelemaan, ja kun juna saapui, näin jonkun ojentavan ostoskassini ohjaamon ikkunasta. =D
VastaaPoistaMunkin olisi ehkä kannattanut jäädä sinne Tikkurilaan ootteleen, että juna tulee takaisin. Toisaalta, saattaisihan se mennä suoraan varikollekin ja ilmeisesti rinkka meni Helsingissä siivoojan toimesta löytötavaroihin. Mutta jos olisi ollut joku, jolle kertoa/soittaa... mutta eipä ollut. Ihanasti hoidettu tuo sun tapaus, 90-luvulla vielä hommat toimi ilman turhaa byrokratiaa :D
PoistaOnneksi loppu hyvin, kaikki hyvin! Keksipaketti jäi silti mietityttää o.O Oikeastiko ne niitä tonkivat ja keksit syövät? Huh ja hyh.
VastaaPoistaMä luulen, että tonkivat laukut, koska maksu tavaran saamisesta takaisin perustuu tavaran arvolle. Itse rinkkahan oli käytännössä arvoton, mutta sisältö sitten taas ei (vaikka siellä olikin lähinnä vaatteita ja hammasharjat). Et jos sitten samalla nakkaavat elintarvikkeet pois, kun laukkuja säilytetään kuitenkin useampi kuukausi. Tämä kaikki tosin vain omaa spekulaatiota. Saattoi siis mennä keksit roskikseenkin. Harmi, sillä olisin kyllä mielelläni syönyt ne itse.
PoistaMä unohdin kerran repun, jossa oli läppäri, lompakko ja todellakin kaikki vähäinen arvo-omaisuuteni, HSL:n bussiin. Sitten paniikkisoittelu HSL:n akuutteihin löytötavaroihin, että saisivat yhteyden kuskiin. Bussi oli poisjäädessäni onneksi viittä vailla päätepysäkillä, ei juurikaan muita matkustajia enää ja reppu piilossa puoliksi penkin alla (siksi sen sinne unohdinkin). Kauhunsekaisen kymmenminuuttisen selvittelyn jälkeen sain puhelun, että kuskiin oli saatu yhteys, hän oli päätepysäkillä tarkastanut bussin ja löytänyt reppuni. Erittäin ystävällinen löytötavaratoimiston ihminen antoi mulle bussin runkonumeron ja kertoi, minne se suuntaisi seuraavaksi ja minkä numeroisena (bussi oli Helsinkiin saapuessaan vaihtanut linjanumeroa ja jatkanut matkaa uuteen määränpäähän). Tavoitin bussin tunnin päästä ja ihana kuski antoi mulle repun iloisesti nauraen. Euroakaan ei veloitettu tästä lystistä (paitsi puhelut maksoi miljoonan). Jäi hyvä mieli, onni oli onnettouudessa ja todellakin opin, että ÄLÄ UNOHDA ARVOTAVAROITASI BUSSIIN!!
VastaaPoista