Sivut

maanantai 27. marraskuuta 2017

Länsimetroajelulla

Länsimetron avajaisia vietettiin reilu viikko sitten (vihdoin ja viimein). Lapset ja mies olivat silloin paikalla ja ajelulla, itse olin samaan aikaan Tampereen kässämessuilla. Reippaan viikon se metro siellä tosiaan ehti jo kulkea ennen kuin itse ennätin lähteä kyytiin. Seuralaisena tietenkin city guide -poikani. Ilman taaperoa rattaineen päästiin fiilisteleen mm Suomen pisimpiä liukuportaita Koivusaaressa, mikä on muuten myös maailman ainut meren alla oleva metroasema, kelatkaa mitä nähtävyyksiä hei!

Äärimmäisen ihailtavaa paneutumista rattaiden kanssa länsimetroiluun löytyy muuten Isyyspakkaus-blogista. Tommi on ottanut oikein sekuntikellolla aikaa, miten näppärästi pääsee laiturilta ulos rattaiden kanssa, eli hisseillä. Arvostan!

Tässä kuitenkin meidän huviajelusta.


Ei usein käydä Espoossa, mutta aina kun käydään, muistan mainita, että Espooseen ei useinkaan ole mitään asiaa. Sillä tavalla Länsimetro ei siis meidän elämää juurikaan mullista, mutta pitäähän sitä silti hypettää mukana, kun joukkoliikenteeseen tulee jotain tällaista uutta ja hienoa. Kyllähän se oli hienoa ja jännittävää, kun Ruoholahdessa ei kuulutettukaan pääteasemaa vaan puksutettiin meneen vanhan kääntöraiteen ohitse Lauttasaareen. Ihan en kuitenkaan samanlaiseen fiilikseen päässyt kuin pari vuotta sitten Kehäradan aukeamisen kanssa. Pääsyy lienee varmasti se, että Kehärata mullisti minun arkeani ja työmatkojani todella voimakkaasti parempaan suuntaan, Länsimetro taas ei vaikuta mun tämänhetkiseen elämääni mitenkään. Länsimetron varrella on vähemmän uutta ja jännää, kun taas kehäradan varrelle rakennetaan koko ajan ja sinne on tupsahtanut mm Vantaan modernein leikkipuisto. Kehärataa hinkattiin ees ja taas ihan vain ajankuluksikin ollessani lasten kanssa kotona perhevapailla. Kehäradalla lähijunat kulkevat kovaa vauhtia ja siellä on pitkiä tunneleita. Länsimetro on vain metro lännemmäksi. Ainakin näin vantaalaisen silmin. Mutta voi pojat, että on se silti hienoa ja mahtavaa ja uudet asemat ovat upeita (tosin on ne hienoja siellä Kehäradallakin ja vanhojakin uudistettu).














Kahdeksan uutta asemaa, neljällä astuttiin metrosta ulos eli jotain jäi vielä ensi kerraksikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti