Sekaisin, kuin Haminan kaupunki. Ja kuvien hävittämisen vaikeudesta

Kirjotan Haminan reissusta blogiin poikkeuksellisesti pari viikkoa myöhässä. Vai onko jopa jo kolmekin. Sille on syynsä. Oli nimittäin megalomaaninen retkiputki päällä, kun äitini oli alkukuusta täällä käymässä. Käytiin Alppiruusupuistossa, Fazerin vierailukeskuksessa, Savonlinnassa, Kotkassa ja Haminassa, oli oksennustautia ja Puuhamaareissu tiedossa ja semmosta kaikenlaista. Tietokoneeni, 9 vuotta vanha viimeisiään vetelevä MacBook ei enää jaksa käsitellä kameran kuvien tuontia, jos siellä on isoja määriä uusia ja vanhoja kuvia sekaisin. Ja kun oli tuo reissuputki tuossa (oksennustaudista en ottanut tietenkään kuvia, en edes tiedä, miksi sen mainitsin, ehkä siksi, että menee kategoriaan "siinä oli vähän kaikenlaista"), niin kameran muistikorttia tuli tyhjennettyä aika tiuhaan, jotta saan seuraavan retken todistusaineiston siirrettyä taas koneelle ilman hermojen menettämistä, eli noin tuhatta yritystä ja kameran ja tietokoneen uudelleenkäynnistämistä. Kävi sitten niin, kun lähdimme Puuhamaahan ja kyseessä oli oikein blogiyhteistyö, niin juhlallisin menoin tyhjensin kameran muistikortin aamulla, jotta sitten varmasti Puuhamaakuvat illan tullen suorastaan syöksyvät johtoa pitkin tietokoneelle. Hei hei, sinne meni Haminakuvat. Joka ikinen.

Ja koska siinä oli se reissuputki, mikä tietenkin tarkoitti ruuhkaa tässä käsityöblogissani, korjaan käsityö- ja reissublogissa, en ehtinyt kaivata Haminakuvia kuin vasta useita päiviä myöhemmin, jolloin olin jo paukuttanut SATOJA kuvia sille samaiselle muistikortille.

Mutta näin vaan kuulkaas muutama viikko myöhemmin, tässä ne perhanan Haminakuvat nyt sitten kuitenkin ovat! Ihan kaikki, ihan ehjinä.

Koska tietenkin mieheni suostui ne sieltä jollain ihmeen keinolla kaivaan, vaikka olivat mokomat poistettu ja vielä päälle kuvattu. Sanoin kyllä, että ei tarvitse, äkkiäkös minä nyt uudestaankin Haminassa käyn, heh heh, ja yritin uskotella, ettei kuvien puute poista sitä tosiasiaa, että olemme siellä käyneet. Okei, en uskonut tuota itsekään. Mies kuitenkin halusi auttaa naista hädässä ja taikoi ne kuvat takaisin. Simsalabim.

Olen tietenkin aivan äärimmäisen onnellinen siitä, että kuvien vahingossa poistaminen ei olekaan katastrofi, vaan homma on vielä pelastettavissa. Mutta kyllä vähän hirvittää tämä nykyajan meno. Entä jos haluaisin kuvata jotain, jota en ikinä koskaan haluaisi kenenkään näkevän? Miten muka siitä kuvasta pääsee eroon ja minne sen voi piilottaa? Jos kuvaan puhelimella, kuva pompsahtaa samantien tietokoneelleni, kun puhelin ja kone ovat langattoman netin äärellä. Samoin kaikki kamerasta tietokoneelle siirretyt kuvat pompsahtavat puhelimeeni. Vaikka poistan kuvan jommasta kummasta, se ei poistu molemmista, vaikka siitä varoitusilmoitus tuleekin. Joka paikasta erikseen poistamallakin se silti jää vielä roskakoriin tai jonnekin "äskettäin poistetut" -kansioon. Jos menet ja poistat kuvat kamerasta ennen kuin edes siirrät niitä koneelle, niin kas vain, nekin saa hemmetti takaisin, kun vähän kikkailee!

Tarinan opetus:
1. Älä kuvaa mitään semmosta, minkä haluat myöhemmin hävittää
2. Jos hävität jotain vahingossa, ei syytä paniikkiin. Se todennäköisesti löytyy vielä jostakin jotenkin.

Mutta mentäisiinkö asiaan, eli Haminaan.

Isosiskoni asuu tosiaan Kotkassa ja sieltä on muutama hassu kilometri Haminaan. Okei, bussilla kesti melkein tunnin suuntaansa, mutta kilometreissä ei paljon mitään. Koska ollaan vierailuillamme jo aika tehokkaasti luuhattu Kotkan nähtävyydet läpi, oli tietenkin luonnollista, että lähdetään tsekkaan se Haminakin! Itseäni kiinnosti Haminassa kaikkein eniten se aivan kreisi ympyräasemakaava.

Tässä vaiheessa voinen jo paljastaa, että oikeastaan mitään muuta me ei sieltä sitten ehdittykään tsekkaan, koska tehtiin reissu aamupäivällä ennen siskon iltavuoron alkamista. Haha! No okei, se oli kyllä tosi kivan oloinen kaupunki ja uskon, että sinne palaamme vielä. Sympaattinen pienehkö keskusta, jossa mummot keppijumppasivat puistossa, upeat vanhat rakennukset olivat sulassa sovussa aivan järjettömän rumien betonitalojen vieressä, kirpputoreja näytti olevan paljon ja venäjäksi olevat tekstit toivat sitä kuuluisaa "kuin ulkomailla" -tunnelmaa. Merenrantakaupunki kaiken lisäksi, eli varmasti upeita maisemiakin tarjolla.

Me nyt oltiin siis perillä about kaksi tuntia, joista toinen meni lounaaseen, mikä syötiin tuolla työväentalolla olleessa lounasravintolassa, jossa on juuri tämän postauksen tullessa eetteriin laitettu lappu luukulle. Ruoka oli hyvää, mutta se tieto nyt ei ketään enää auta.