Porkkanakakko ja underground-omenankukkapiknik

Jo aika monena kesänä olen blogannut omenankukkapiknikistä Malminkartanon omenatarhassa, eikä tämäkään vuosi ole poikkeus. Normaalisti suljettu puutarha pitää siis portteja avoinna puiden kukinnan aikaan ja sinne on silloin tuotu myös pöytiä ja penkkejä. Vielä muutama vuosi sitten tapahtuma kesti vain muutaman päivän, nykyään sentään koko kukinnan ajan eli paikalle osaa jo konkarina mennä, vaikka tietoa on aivan todella hankala löytää mistään. Missä lie asiasta sitten ilmoittelevat, mutta minusta olisi kiva, että edes paikan päällä olisi joku lappu niin voisi lenkkeillä vaikkapa tarkistamaan aikataulun, jos ei nettiin laiteta. Nyt nimittäin kävi niin, että lähdettiin vähän sokkona paikalle sillä ajatuksella, että vedellään eväät sitten portin toisella puolen, jos ei sisään päästä. Ja kiinnihän ne portit olivat kun paikan päälle päästiin. Sisäpuolella oli kuitenkin ihmisiä, mutta ei huutoetäisyydellä, jotta olisi voinut kysellä, mistä ne sinne ovat menneet.

Alettiin sitten syödä eväitämme tuossa hietikolla ja sitten näin samat tyypit, jotka juuri olivat olleet porttien sisäpuolella, tällä kertaa ulkopuolella. Äkkiä tavarat kasaan ja etsiin aidasta reikää tai jotain salaista sivuporttia. Mielelläni en kyllä menisi viekkaudella ja vääryydellä sisään, mutta kun kerta löydettiin avoinna oleva pikkuportti syrjemmästä, livahdettiin puutarhan puolelle.

Ja kuinka ollakaan, ei mennyt kuin 5 minuuttia, niin pääportitkin käytiin avaamassa. Jahas, oli sitten joku tietty kellonaika, josta varmaan oltiin infottu jossain, mistä en ole osannut tietoa etsiä. Sen jälkeen sinne alkoi virrata tasaiseen tahtiin kukkien ihailijoita piknikkoreineen.

Eväänä meillä oli lämpötilaan nähden liian pienien vesipullojen lisäksi salaattilaatikko ja porkkanakakko. Lähicitymarketissamme oli Pirjon Pakarin esittelijä ja menin juttusille (koska kotiseuturakkaus) samalla kun lapset söivät kaksin käsin maistiaisleipäpaloja. Yritin kyllä toppuutella, että vain yksi maistiainen per leipälaatu, mutta esittelijä antoi luvan ottaa toki enemmän kun lapsi ylisti, että "sairaan hyvää leipää".  Tiedän, se on. Ostettiin sitten tosiaan yksi porkkanakakko evääksi.

Kakko-sana taivutuksineen tuntuu aina naurattavan ei-satakuntalaisia, joten vältän nyt sanan käyttöä ja voimme puhua ihan vain leivästä. Esikoinenkin hermostui, että leipä se on eikä kakku. Niin, ei kakku, vaan kakko. Ai kakka? No hyi! Joo, olkoon leipä. (Sarjassamme: "äiti, miksi isi luulee perunoita potuiksi?")

Kyseinen porkkanaLEIPÄ oli niin hyvää, että lapset vetelivät sen sellaisenaan ja käytännössä kokonaan.

Tässä allaolevassakin kuvassa ovat kaivamassa lisää porkkanakakkoa rattaiden tavarakorista.

Ps. uudet rattaat!

Niin että minua vähän harmitti omenankukkapiknikin aikataulujen salaperäisyys, mutta lapsille oli aivan sama jotkut kukkivat omenapuut, kunhan vaan oli porkkanaleipää. Taisi olla kukat jo vähän lakastuneetkin, ainakin jos viime vuoden omenankukkapiknikkuviin vertaa. Porkkanakakko oli yhtä hyvää kuin aina mummulassakin.