Sivut

torstai 8. lokakuuta 2015

Allit piiloon

Olin tänään lehtikuvauksissa ja tietenkin koin edellispäivän "mulla ei ole mitään päällepantavaa" -paniikin. Ratkoin (tai siis leikkasin pokkana saksilla sauman vierestä) vanhan ihan roskiskuntoon kulahtaneen mustan trikoomekon kaavoiksi ja kaivoin varmaan vuoden ajan hillotun kankaan esiin ja leikkasin osat. En tosiaan kuollaksenikaan muista mistä tuon lankakeräkuosisen collegekankaan olen tilannut, jos joku tunnistaa niin saa hihkaista.


Kahdesta palasta siis koostuu tämä mekko. Eihän mulla tietenkään ollut tähän hätään mustaa resoria joten kanttasin nuo käsireiät ja pääntien miehen vanhasta t-paidasta leikatuilla soiroilla. Leikkasin ne sylissäni kun en ehtinyt raivaan pöytätilaa ja lattialla oli pölyä. Eli oikein vimpan päälle siis sutasemalla tehty. Mutta lopputulos on kuitenkin ainakin omasta mielestäni tosi hieno, turhaan sitä olisi yhtään enempää nyhrännyt. Että just tämmösten toimintamallieni takia mulla on "aikaa" tehdä käsitöitä.


Nuo käsireiät on mahtavat koska ovat kivasti viileät vähän kuin hihattomassa kulkisi mutta allit jää peittoon. Nerokasta!


Ja toisin kuin alkuperäisessä mekossa, tässä on kuminauha helmassa sillä tykkään pussihelmoista niiden käytännöllisyyden vuoksi ja siksi että sillä saa kuvioidusta trikoomekosta sen yöpaitafiiliksen aika tehokkaasti pois.


16 kommenttia:

  1. Tännekin kommentoin että tykkään paljon hihaideasta. Toistaa hyvin lankakerän muotoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hihamalli on kyllä todella kiva! :) Ja tosiaan, sopii hyvin tuon kuosin kanssa!

      Poista
  2. Todella näppärä mekko ja kivaa kuosia. Sä olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
  3. Ihana kangas tosiaan!! :) ja sinä myös!

    VastaaPoista
  4. Vau,mahtavaa! Ja tuo asenne, 10+

    VastaaPoista
  5. Kaunis mekko! Muistanen alkuperäisen, jos se oli se samanmallinen musta ja tykkäsin jo silloinkin siitä :) Ja tämä jatko ei yritä olla mitään *ttuilua tyyliin "olitpa ruma ja läski aiemmin" koska olet mielestäni aina ollut varsin viehättävä nainen, mutta hitto vie, että tuore äitiys pukee sua! Olen jo monta postausta ihastellut miten kauniin ja onnellisen näköinen olet, mutta sitten tässä vielä uudessa mekossa oikein hehkut ja huhhuh nuita sääriä! Itse olen sen väsyneen kotiäidin perikuva silmäpusseineen kaikkineen ja just nyt hyyyvin katkera tästä asianlaidasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo musta, on se täällä blogissa varmasti monesti vilahtanut, oli niin lemppari se, tosin kulahti nopeasti.

      Ja kiitos! :) Ne on varmaan nää hormonit :D :D :D Ja sekin että nukun tuplasti enemmän kuin töissä käydessäni. Vaikka nytkään ei yli kolmen tunnin pätkää kerrallaan pääse uinumaan niin on se kuitenkin enemmän monta lyhyttä pätkää kuin yksi neljän tunnin yöuni jolla hoitaa sekä työ että koti. Ja mies on nyt isyyslomalla joten senkin vuoksi nyt vähän rennompaa ollut :) Kauhee selittely :D :D :D

      Poista
  6. Aivan sikamahtava idea!
    Et sattumoisin ottanut kuvaa kaavavaiheesta? Vois tehdä tuollaisen itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ottanut mutta se vanha mekonraato lojuu vielä ompelupisteen roskiksessa päällimmäisenä joten mahdollisesti jos jaksan, olen ajatellut että piirtäisin siitä kaavan ja voisin samalla sitten ottaa kuvan. Jos saan aikaiseksi.

      Poista
  7. Onpa nätti mekkonen! Ja todellakin, hehkut! Oli syy sitten mikä tahansa, niin mahtavaa! ;D

    VastaaPoista
  8. Noita hihoja pitää kyllä kokeilla ehdottomasti! Tosi kiva mekko kaikin puolin, käy sekä arkeen että juhlaan näin kliseisesti sanottuna! :)

    VastaaPoista
  9. Hauska hihaidea idea mekossasi, voisi joskus kokeilla! Takanasi on myös oikein kiinnostavan näköinen seinä, onko se jotain tapettia vai itse maalattu taideteos vai mikä?

    VastaaPoista