Sivut

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Cloetan syysuutuudet

Postaus tehty yhteistyössä Cloetta Suomen kanssa // tuotteet saatu

Juuri muutama päivä sitten keskusteltiin töissä taukohuoneessa jälleen kerran siitä miten päivisin pystyy syömään maltillisesti mutta illalla sitten helposti repsahtaa. Joku ajatteli että pitäisi tehdä koko ajan jotain käsillä ettei tulisi syötyä. Olin ihan että mitäääää! Minä neulon kaikki illat ja voin kertoa ettei se estä karkin syömistä millään tavoin (kuten peilistäkin näkee). Varsinkin siis jos ei neulo pyöröpuikoilla pyöröä, on se puikon vaihdos edessä tasaisin väliajoin ja samalla käsi voi käydä vähän karkkipussin puolella. Yksinkertaista, helppoa, liiankin helppoa. Neule ja suklaa sopivat hyvin yhteen. Onneksi lähetyksessä oli myös muutakin kuin varsinaista karkkia ja onneksi olen niistäkin yhtä innoissani joten tilanne ei ole kauhean hälyttävä.


Minähän kärkyn aina uutuuskarkkeja (tai no, kaikkia muitakin uutuuselintarvikkeita, ammattitauti) ja olen aika monta Tupla is nutsia ehtinyt jo vetää ennen tätä karkkilähetystä :D Eli kyllä, Tupla is nuts on aivan ehdoton lemppari näistä, olen aina tykännyt Tuplan sitkeästä koostumuksesta ja oi voi, se on niin hyvää tällä pähkinälisäykselläkin!

Isompi aski Mynthoneita on loistava juttu koska aina niitä pieniä pitää kuitenkin ostaa useampi kun kurkkuköhä-äänilähtee iskee. Pollyfanina olen aivan liekeissä Polly bilareista ja nuo Sprinkle-levyt kolahtaa myös. Uusi maku (mansikka) Herra Hakkarainen -ksylitolipastilleihin oli myös kovin toivottu sillä vanhoihin makuihin on lapsi jo aika kyllästynyt. Mitä vielä? Mynthon zip -tehoraikastaja ja clean feel -jenkki, varmasti tarpeen!

Samalla kun neuloo, pystyy siis kyllä syömään karkkia mutta myös katsoon telkkaria. Jos telkkarista ei tule mitään ja samalla on kamala karkin himo, voi katsoa Youtubesta videoita joissa japanilainen tyttö maistelee eri maan karkkeja. Löysin sen joskus ihan vahingossa ja katsoin Emmy eats Finland -pätkän ja ensin olin ihan että mitä helv... mutta nopsasti jo eläydyin ihan täysillä mukaan.  Melkein kuin olisi itse maistanut Mariannea ensimmäisen kerran (okei, kilpailevan firman karkki, sori, mut kuitenkin). Itse en nyt lähde videoimaan karkkien maisteluani (se ei välttämättä olisi edes kovin myyvä, heh...) mutta voin todeta että ymmmmmm, delicious!

Ps. Cloettan Facebook-sivuilla jaetaan 22.9. alkaen joka päivä 500 kpl noita Sprinkle Icecream waffle-suklaalevyjä! (Tarina ei tosin kerro kampanjan päättymispäivää).

---

Huh huh, olen yleensä hehkuttanut näitä karkkilähetyksiä lähinnä vain Instagramissa joten nyt on tosi outo olo kun kirjoitin ihan blogiin. Noh, ehkä suklaa auttaa :D

10 kommenttia:

  1. Ei vapaaehtoisen suklaalakon takia nuo suklaauutuudet on vielä maistamatta, mutta olen ihmetellyt tuota Tupla is nuts-versiota. Eikös Tuplassa ole aina ollut pähkinää siinä päällä? No mä en oo Tuplista ees tykännyt sen jälkeen kun uusivat reseptin. Mut ehkä tuota voi sit maistaa, kun suklaalakko on loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä muuten ole ajatellutkaan. Mutta oli miten oli, se on hyvää!!! Ja mun mielestä parempaa kuin normitupla mutta voi olla vain uutuuden viehätys :D

      Poista
  2. Ostin viime vkonloppuna tuota mintunmakuista suklaata, ja hyväähän se oli! Tuplasta tykkään myös, mut enpä olekaan vielä huomannut nuts-versiota. Minä muuten olen jo sekaisin näiden firmojen kanssa, luulin että Cloetta on lyöttäytynyt Fazerin kanssa yhteen.. Fazer-Cloetta tmv? Ehkä sekoilen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Cloetta ja Fazer oli kimpassa jossain vaiheessa mutta nykyään Fazer on taas Fazer ja Cloetta löi hynttyyt yhteen Leafin kanssa jokunen vuosi sitten. Nämä nyt siis ihan omia muistikuvia, ei tarkistettuja faktoja :D

      Poista
  3. Tuplassa on mantelia, ei pähkinää, minä pähkinäallergikkona olen voinut aina syödä Tuplia, mutta uutuus jää ikävä kyllä kokematta ;)

    VastaaPoista
  4. En muistanu oliko ne Polly-Bilareita vai Bilar-Pollyja, sit olin tietty ensin siel Bilar-osastolla et "hö, ei oo vielä täällä". Tajusin onnekseni kumminki katsastaa myös Polly-osaston ja sieltähän löyty! ^_____^ Hyviä oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä hyviä vaikka paljaista bilareista en niin välitäkään. Mut Polly, oi Polly! :D

      Poista