Sivut

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Talomuseo Glims

Tihkusateista päivää vietimme tänään Espoossa. Se onkin aina eksoottista, sillä jostain syystä tuo naapurikaupunki on paikka, jossa harvoin tulee käytyä. Itse asiassa kävin kyllä Espoossa viimeksi viikko sitten taaperon kanssa keskellä yötä, Jorvin sairaalan lasten päivystyksessä. Siitä muistuikin mieleeni Jorvin vieressä oleva Talomuseo Glims ja nyt sitten päätimme käydä siellä.


Glimsiä on moni meille suositellutkin, mutta jostain syystä nyt vasta saatiin tartuttua vihjeeseen. Talomuseo on nimenä kyllä aika hämäävä, kuvittelin, että siellä olisi taloja ja asuntoja eri vuosikymmeniltä (vähän kuin Helsingin Työväenasuntomuseossa, josta bloggasin vuosi sitten), mutta se olikin enemmän kotiseutumuseotyyppinen, eli periaatteessa vain yksi asuinrakennus ja sitten piha täynnä riihiä, aittoja, navettoja, talleja yms.


Koiramäestä ja Eemeleistä tutut esineet ja jutut eivät lapsia enää juurikaan hätkäyttäneet, nyt kun ollaan lyhyen ajan sisällä ihmetelty vastaavaa esineistöä niin Ähtärin kotieläintilalla, kuin Suomen kansallismuseon vintillä. Näistä molemmissa välineitä sai myös kokeilla, täällä Glimsissä pääosin ei saanut. Jyviä sai myllätä ja lehmän kelloja kilkutella, mutta suurin osa tavaroista oli vain katseltavissa, ei koskettavissa. 5-vuotiaan museokriitikon mielestä siis ihan Scheisse museo. Itse tykkäsin kyllä. Olin kyllä aika yllättynyt lapsen kommentista, sillä ollaan me ennenkin käyty museoissa, joissa ei ole ollut käytännössä mitään toiminnallista esillä, mutta lapsi on ollut silti aivan innoissaan. Tässä saattoi nyt vähän painaa pettymys siitä, että poika luuli pääsevänsä taas Lelumuseoon, Espoosta kun oli kyse.







En ole varma, että olisiko täällä ollut kesällä enemmänkin eläimiä, laitumia kun oli alueella sen verran paljon. Nyt kuitenkin bongattiin vain kanoja ja kukko. Mutta niissäkin riitti kyllä katseltavaa.


Alueen kahvilasta ostettiin retkipullat.






Me vingutimme museokorttejamme, mutta normaalitapauksessa aikuisten lippu on 4 euroa ja alaikäiset ilmaiseksi. Itse voisin ehdottomasti mennä toistekin (varsinkin, jos siellä on joskus enemmänkin kotieläimiä), mutta esikoista joutunee hetken suostutteleen. 

1 kommentti:

  1. Kesällä siellä on ollut enemmän eläimiä. Ja sitten siellä on ollut erilaisia pajoja ja työnäytöksiä ja markkinoita jotka kaikki on olleet kovin mieleisiä. Samoin jos sattuu pääsemään opastetulle kierrokselle niin ne on olleet kivoja. Ja tonttukierros, jee. Siellä vaunuvajantakana on myös omien lapsien suosikki, jatulintarha, joka tosin oli viimeksi aika umpeenkasvaneessa tilassa. Siinä on useampikin hetki katsottu kun lapset, omat ja lainatut, juoksee ympyrää. Ihan mun lempparipaikkojani! :)

    VastaaPoista