Sivut

torstai 7. syyskuuta 2017

Lelupeitto

Vauvanpeitot, ne on ihania! Mies ja lapset saivat uuden sukulaisen ja minähän laitoin puikot ja koukut heilumaan. Toukokuussa bloggasinkin näistä paloista ja kerroin, miten niitä olen piirrellyt. Ja osa onkin sitten ihan vain googleteltu. Peiton toteutin samalla idealla kuin Eläinsatupeitot aikoinaan (esim tämä ja tämä), mutta kuvioina on erilaisia vauvojen/taaperoiden leluja (sekä tutti).


Langat on tällä kertaa kaikki jämiä. Novitan 7 veljestä. Lankaa kului yhteensä 400 grammaa.



Pitkään kipuilin, että voinko tehdä vauvanpeiton seiskaveikasta, mutta päätin lopulta voivani. Muuten olisi koko peitto saattanut jäädä tekemättä, sillä olisin joutunut ostaan aivan älyttömästi lankaa voidakseni tehdä edes näin "monella" värillä ja sehän olisi painanut aika paljon hoitovapaalaisen kukkaron päälle. Peittoja tarvitsee kyllä joka lähtöön, niin tämä nyt ei vaan sitten ole se, johon laskea vauva nakuna.


Neuloin tämän tosiaan toukokuussa ja sitten neulefestareilla kuuntelin sivukorvalla, kun joku isoon ääneen haukkui ja mäkätti kun oli saanut vauvalle lahjaksi seiskaveikasta tehdyn peiton ja selväksi tuli, että mokomaa peittoa ei tulla käyttään ja parempi, kun semmoisia ei edes tehtäisi, saatika annettaisi lahjaksi. Itse olin juuri viimeistellyt tämän omasta mielestäni aivan sairaan hienon peiton ja siinä sit mietin, että voiko tämmöstä nyt sitten antaa lahjaksi. Mun oli äärimmäisen vaikea samaistua siihen motkotukseen, sillä vaikka itsekin neulon lapsille pääsääntöisesti merinovillasta, niin olen minä omallekin vauvalle yhden peiton Novitan Isoveljestä neulonut enkä näe mitään syytä, miten lankavalinta voisi mennä niin totaalisen metsään etteikö peittoa voisi sen vuoksi käyttää. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi vaikka joku väri tai kuvio, mikä on omasta mielestä aivan järkyttävän hirvittävä, mutta että kun ainut vika oli langassa, en ihan ymmärrä.


Toivon mukaan tämän vauvan vanhemmat eivät edusta samanlaista koulukuntaa, mutta jos edustavat, niin laittakoon sitten kirpparille, eiköhän se jollekin kelpaa. Mulle ainakin olisi kelvannut!

23 kommenttia:

  1. Ai-van I-HA-NA! Siis mitä ihmettä haittaa, että on tehty seiskaveikasta. Minä neulon siitä paljon, enkä ole koskaan aiemmin törmännyt tuommoseen mielipiteeseen. Minä tein omalle tytölleni, kun hän oli vauva, makuupussinkin vaunuihin seiskaveikasta. Oli lämmin ja niin kauniit sinisen sävyt. Vuorin tein pehmeästä villasekoitekankaasta. Siis niin ihana peitto, että olenko koskaan nähnyt yhtä ihanaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan seiskaveikka aika karheaa ja pistelevää verratuna vauvamerinovillaan. Mutta lämmittää kyllä paremmin :)

      Poista
  2. Jos olisin saanut tuollaisen lahjaksi, niin olisin ottanut kädet ojossa vastaan. Oot tosi taiten miettinyt nuo kuviot, värit ja kaiken. Hyvin menee seiskaveikkapeitto esimerkiksi rattaissa tai sängylläkin. Yleensä vauvalla on suojana vaatteita, muita peitteitä jne. Ihme hifistelyä tuollainen seiskaveikan karttaminen joka paikassa. Suorastaan tökeröä. Ite ainakin arvostan kaikkea vartavasten käsin lahjaksi tehtyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onneksi otettiin kiitollisena vastaan :) En itsekään ymmärrä sitä seiskaveikan morkkaamista, hyvää lankaa se on, vaikka en lapsille paljaalle iholle sitä pukisikaan.

      Poista
  3. Ihana! ♥ Varmasti kelpaa ja kehtaa antaa lahjaksi. Itse virkkasin raskausaikana tytölle peiton veikata, jota käytin sitten esim.vaunuissa lisäpeitteenä. Eihän sitä pakko ole suoraan iholla pitää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaunuissa menee tosiaan ainakin hyvin. Köllöttelyalustana toki huono, mutta (lisä)peittona menee hyvin :)

      Poista
  4. Voi että! Niin kaunis ja ihana! Itse olen neulonut lapsille kaikille erikseen seiskaveikasta peitot, eikä ole häirinnyt, vaatteethan vauvoilla on yleensä päällä... ja vaunupeiton on tarkoitus lämmittää ja eristää. Toivottavasti saaja oli tyytyväinen - itse olisin ainakin ollut lumoutunut!

    VastaaPoista
  5. Taitavasti tehty! Tosi hieno. Mä en kyl oikeen tajua ylipäätään tota Novita-angstia. Se oli mulle täysi yllätys, kun reilu vuosi sit aloin kiinnostuun lankahommista. Joo mä ymmärrän, et harmittaa, jos laatu on heikentynyt jne. Mut silti. Langat on usein ihan sikakalliita. En mä tajua ollenkaan et miksei jostain seiskaveikasta vois tehdä. Varmaan ihan hyvä hinta-laatusuhde. Ainut mitä jäin miettiin et kutittaako se? Vai onko se jotain pehmeää laatua tms? Minä oisin ainakin ilahtunut tämmösestä aikanaan tosi paljon. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän just, että se kutittaa. Eli ei sovellu köllöttelyalustaksi, mutta peitoksi kyllä.

      Poista
  6. Ihana peitto! Tuo on semmoinen minkä säilöisin lopulta lapsenlapsia odottamaan :) Omalle tytölle virkkasin afrikkalaisia kukkia peiton, juurikin antiikkisista seiskaveikoista. Oli mukava peitto vaunuissa ja lattiallakin, vaatteet päällä köllöttelyssä. Seiskaveikasta en pidä sukissa kun tuntuvat nykyisin nyppyyntyvän niin herkästi, uudetkin sukat on nopeasti tosi käytetyn näköiset. Kudon silti usein siitä, sillä elämä on kallista ja varpaita paleltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut seiskaveikat nyppyyntyy kyllä äkkiä, mutta nyt on taas pitkän aikaa tuntunut olevan parempaa laatua. Kai se vaihtelee? Tai sitten olen vaan alkanut neuloon niin tiukkaa, ettei sukat ota nokkiinsa enää mistään :D

      Poista
  7. Niin mahtavan ihana, että itsekin tekisi mieli suunnitella jotain tuollaista. Puuttuu vauva, kenelle tekisin. Ihan kaukaiselle en tekisi. Omat on jo isoja, että lapsenlapsille sitten joskus... Vai pitäisikö alkaa tehdä palasia jemmaan?? :) voihan olla etten koskaan isoäitinsä, vaikka omia onkin monta. Innostun aina. Eikö olekin palojen välissä virkkausta? Taitaa olla eri verran eri väleissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teet vaan paljon isomman ja itsellesi ;) Ja joo, on virkkausta. Olen siis neulonut ensin palan ja sitten virkannut pylväitä sen ympärille. Palasta riippuen montako kerrosta, mutta siten, että ne saa kokonsa puolesta yhdisteltyä toisiinsa.

      Poista
  8. Minä olen käyttänyt niin Veikkaa kuin kalliita lankojakin. On totta, että Veikan laatu on mennyt alaspäin männä vuosista, jolloin se tuntui kestävän mitä vain. Mutta kyllä se vieläkin on ihan kelpo lanka. Ostin vähän aikaa sitten luksussukkalankaa, joka nyppyyntyi jo ennen ensimmäistä pesua. Minusta voisi julistaa lankarauhan. Kukin saa neuloa mistä langasta haluaa. Tuo peitto on aivan upea ja varmasti kestää käyttöä. Onnellinen on se pieni joka peiton saa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo ihan kelpo lankaa kyllä, ja laatu vaihtelee kovin eri värienkin osalta. Musta se on kyllä ihan perushyvää lankaa, en näe mitään syytä, miksi en sitä käyttäisi. Mutta kieltämättä vauvaneuleisiin en mielelläni käytä, koska on sen verran karheaa.

      Poista
  9. Niin kaunis peitto! Kuten sanoit, peittoja tarvitaan moneen käyttöön. Minä en ole mikään käsityöihminen, mutta esikoistani odottaessa virkkasin hänelle itse peiton. Olen siitä edelleen äärimmäisen ylpeä ja se on minulle rakas. Jokaiseen silmukkan on upotettu äärimmäisen paljon rakkautta. Minä virkkasin sen Veikasta, enkä osannut silloin edes ajatella, että niin ei saisi. Jos saisin joltain lahjan, jonka tekemiseen on mennyt noin paljon aikaa, ei tulisi mieleenikään sättiä lahjaa tai sen antajaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä sitten, olikohan siinä sitten jotain henkilökohtaistakin ongelmaa lahjan antajaa kohtaan vaiko ihan oikeasti pelkkä lanka ongelmana :D Mutta karua silti. Kyllä Veikastakin voi tosiaan tehdä, vaikka itsekin yleensä neulon vauvalahjat merinosta.

      Poista
  10. Hieno peitto ja rakkaudella tehty! Mä en myöskään ymmärrä miksei seiskaveikasta voisi kutoa peittoa, koska eihän se tule paljasta ihoa vasten. Kudon melkein pelkästään Novitan langoista, koska saan ostettua niitä ruokakaupasta ja hinta sopii mun kukkarolle. Akryyliin puolestaan en koske pitkällä tikullakaan.

    Mistähän muuten tulee ne huonosti käyttäytyvät lapset ja nuoret? Mahtaiskohan ne oppia sen ihan omilta vanhemmiltaan. Tosi tökeröä käytöstä siltä ihmiseltä siellä festareilla, entäs jos se lahjan tekijä olisi sattunut kuulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toisaalta, jos peiton päällä köllöttelee, eikä vielä osaa kannatella päätään, tulee ihokontaktiakin, mutta varmasti jotain käyttöä on seiskaveikkapeitollekin :) Mulla on aina melkoinen varasto seiskaveikkaa. Aina sitä johonkin tarvii ja kun on niin isoja ne kerät, niin kertyyhän sitä.

      Ja samaa olen monesti miettinyt, että aikuiset ne kyllä vasta huonosti käyttäytyvätkin.

      Poista
  11. Ihana peitto. Kyllä siinä kelpaa köllötellä.

    VastaaPoista
  12. Minäkin olen tehnyt vaunupeiton ystävän vauvalle 7V:stä ja kyllä sitä peittoa suorastaan rakastettiin. Lapsi ei nukkunut päiväunia 3 vuotiaanakaan, ellei ollut ko. peitto päällä :)
    -sarene

    VastaaPoista