Sivut

maanantai 11. syyskuuta 2017

Puikkomaisterin pipokirja

Kirja saatu kustantajalta (Moreeni)

Nyt jo perinteeksi muodostunut joka syksyinen Puikkomaisterin (Tiina Kaarela) uusi kirja on taas täällä. Viime vuonna ihailtiin lapaskirjaa, sitä edellisenä sukkakirjaa ja nyt pukkaa pipoa. Perinteeksi on näemmä muodostunut myös se, että mun arvostelukappaleeni hävisi postissa (tai ehkä palautuu lähettäjälle, tiedäpä sitä sitten). Tämä kävi siis myös sen Virkkuri 4:n kanssa, vaikka eri kustantamoista kyse. Yhteisenä tekijänä vain tittidii, Posti. Mutta joo, nyt vihdoin ja viimein olen kirjan saanut hyppysiini ja eihän sitä taaskaan voi muuta todeta, kuin vau! Tiesin jo kokemuksesta (ja kansikuvasta), että omaperäistä, upeeta settiä on luvassa ja pettyä ei tarvinnut.


Minusta taitaa olla kuoriutunut iän myötä vähän tylsimys, koska valitsin kuviin niitä kaikista vähiten räväköitä malleja. Kirjasta löytyy siis myös hillittyä. Alkuteksteissä Puikkomaisteri mainitsee, että hänellä on ollut vaikeuksia saada pipoista oikean kokoisia, niinpä hän suunntteli osaan pipoista aloituksen siten, että ensin neulotaan poikittain pipon suu ja siitä sitten jatketaan ylöspäin. Mahtavaa! Sillä minulla on juurikin sama ongelma. Aion ehdottomasti kokeilla jotain tällä tyylillä tehtyä pipoa. Todennäköisesti tätä alapuolella olevassa kuvassa näkyvää Veeraa, mikä on nimetty neulesuunnittelija Veera Välimäen mukaan.


Pakko mainita, että pipojen lisäksi inspiraatiota tarjoavat myös mallien vaatteet! En löytänyt tästä alapuolen kuvasta tarkempia tietoja tuosta paidasta, mutta keltaisen kankaan tunnistin heti, olen sitä himoinnut itsekin, mutta pelännyt miten se sopisi esimerkiksi mekon kokoisena asiana minulle, mutta hei, voi ommella vaikka vain pelkät hihansuut! Pikkuisen meni nyt sivuraiteille tämä neulekirjan esittely...


Mallien vaatteista oli kyllä kerrottu yleisesti ottaen paljon ja hyvin. Meiju knits on lainannut kuvauksiin villapaitoja ja -takkeja.


Epäsymmetrisen Paula-pipon (kuva alla) haluaisin myös neuloa, sillä sen tarina on hulvaton ja voisin hyvin kuvitella, että niin kävisi myös minulle. Pipo on nimittäin saanut alkunsa siitä, että Tiina oli kyllästynyt jonkin huivin neulomiseen heti alkumetreillä ja sen ympärysmitta oli ollut juuri sopiva pipoksi, joten hän oli tehnyt siitä pipon. Sitä käyttäessä oli kyselty ohjetta, joten sellainen tuli nyt kirjaan. Aivan mahtavaa!


Kirjan tekstejä ja tarinoita on mukava lukea, tykkään, että on muutakin, kuin pelkät ohjeet. Ja tässäkään ei siis tosiaan perussilmukoita kerrata, vaan oletetaan, että semmoiset jo osaa, kun tähän opukseen tarttuu. Haastetta löytyy, mutta onneksi myös jokunen vähän simppelimmän oloinen. Vaikka enhän minä mikään pelkuri ole, kai sitä ohjeen kanssa pystyy ihan mihin vaan!


Taidan pari iltaa vielä ihan vain selailla, ihailla ja lukea ja sitten vasta alkaa vakavasti harkitseen pipon puikoille ottamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti