Sivut

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kana

Sattuipa yksi ilta (vai oliko jo yö) niin, että villapaitatekele lensi seinään. En saanut yhtä kohtaa tehtyä mitenkään siististi ja viimeisellä purkuyrityksellä jouduin jo turvautuun saksiin ja hahhahhaa, meni sitten vähän enemmänkin kuin piti. Viimeistään siinä vaiheessa kun yritin pelastella silmukoita puikoille. En minä paljoa menettänyt neuletta, ehkä viitisen senttiä, mutta sen verran kuitenkin ärsytti, että mieskin käski jättää sen nyt hetkeksi ja neuloa jotain muuta. Ai mitä muuta muka? Samana iltana tuli instagramissa vastaan neulottu kana ja jostain syystä se kolahti sen verran, että otin puikoille. Enhän minä neulotulla kanalla yhtään mitään tee, mutta olkoon semmonen terapiakana, että nyt ehkä pystyn taas jatkaan sen villapaidan parissa.




Ohje: Fancy Hen, Ella Austin
Lanka: Novita Miami
Puikot 3 mm


Pääväriksi valikoitui ruskea ihan vain sillä, että sitä väriä oli varmasti riittävästi. Ja keltainen toki mätsäsi sitten siihen hyvin. Lopultahan ne olivatkin just hienot värit, enkä nyt osaisi muita tuohon kanaan kuvitellakaan. Ja mukavaa, että löytyi langat omista varastoista.

Kot kot.

24 kommenttia:

  1. Ihan täydellinen kana! Niin ihana!!! Ja inspiroiva! Tulikohan liian monta huutomerkkiä!!! Mut niin ihana!

    VastaaPoista
  2. Just hieno kana! Oot sä kyllä kätevä emäntä, kun pyöräytät tuosta vain terapiatarpeiksi kanan :) :D (nimim. Itse olisin aloittanut, laittanut parin kerroksen jälkeen kaappiin ja sinne se olisi jäänyt, vaikka kyllä mullekin tuollainen kana kelpaisi!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ihan tuosta vain pyöräyttänyt, taisi siihen viikko kulua, että lopulta valmistui ;)

      Poista
  3. Parin ensimmäisen lauseen ja kuvan vilkaistuani ajattelin, että olet sitten sen villapaidan leikellyt ja ommellut kanaksi :D Hyvä sentään, että annoit villapaidalle vielä mahdollisuuden ja kanasta tuli tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös luulin pitkälle vielä lukiessani, että villapaidantekeleestä tuli kana. Ei siitä sitten paitaa tullutkaan, vaan... Kana! Kuin kissa hiirelle räätälinä.

      Poista
    2. Haha, mun mies ei varmaan ihan hirveästi tykkäisi näin retrokuosisesta ja -värisestä villapaidasta :'D

      Poista
    3. Mäkin luulin että villapaidasta tuli kana :D Mulla myös tuppaa menemään ompelusten kanssa hermot ja välillä kiroilen kun mikään ei onnistu ja aina saa purkaa. Mies on monta kertaa todennut valitusta kuunneltuaan, että mukavaa kun mulla on tällaisia rentouttavia hyvänmielen harrastuksia :D

      Poista
    4. Mua kans usein itseäni naurattaa, että on tosiaan rentouttava harrastus :D Todellisuudessa usein kyllä hyvin kaukana rentoutumisesta!

      Poista
  4. Ja tää kana vielä munii valkoisia munia!
    Onko muuten alta ontto, eli voiko munat kätkeä kanan alle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ontto, munat ihan vain kuvausrekvisiittana (jotka sattuivat oleen valkoisia). Tuosta tuli kyllä pienempi kuin salaa toivoin, kanatyyny ois nimittäin ollut tlsi ihana!

      Poista
  5. Hahaa!Minä tarvitsen ihan ehdottomasti terapiakanan!Minullakin uhkaa käsityöt lentää seinään niin sitten voi viskoa kanaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän kanan kanssa ei kyllä mennyt hermot, joten se ei ole vielä lentänyt minnekään :D

      Poista
  6. Et sinä ehkä tee sillä mitään, mutta lapsella on sellainen keskittynyt "uusi lempparikana" -ilme. :D

    VastaaPoista
  7. Komia kana! Kylläpä kelpaa kanan kotkotella pääsiäisen alla. :)

    VastaaPoista
  8. Haaaaahhaa ei vitsi, nauroin ääneen kun luin! Päivän paras :D :D
    Tiistaiterkuin,
    Maija

    VastaaPoista
  9. Emmä kestä XD, aivan mahtava idea! Vastaisuuden varalle piti ottaa ohje itellekin ylös...

    VastaaPoista
  10. Voi että tämä kana on kyllä ehkä paras koristekana ikinä. Oon nyt monena päivänä käynyt ihan vaan ihastelemassa sitä täällä, pitäisi varmaan jossain vaiheessa neuloa oma kun tää näin kovaa iski :D

    VastaaPoista