Sivut

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Appelsiinipuuro

Kipeänä kun oikein mikään ei maistu ja on muutenkin vähän äitiä ikävä niin parasta ruokaa on ehdottomasti lapsuuden lemppari eli appelsiinipuuro. Oikeastihan tämä on vähän puuron ja kiisselin välimuoto mutta puuroksi sitä ollaan aina kutsuttu. Noin vuosi sitten kysyin äidiltä tähän reseptiä mutta eihän sellaista ole, ei tietenkään. Minäkin haluaisin olla äiti joka tekee tämmösiä juttuja ihan vaan käsituntumalta. Silloin kokeilinkin ja kirjasin ylös paljonko olin laittanut mitäkin mutta arvaahan sen että moinen muistikirja ei just nyt löytynyt mistään. Oli siis aloitettava tuotekehitys alusta. Mutta varmistaakseni että ensi kerralla ei enää tarvitse arpoa, kirjaan määrät ja vaiheet ylös, kas näin!

2 dl puuroriisiä
5 dl appelsiinitäysmehua
3 rkl perunajauhoja
3 banaania
3 appelsiinia
vettä vähän joka välissä
sokeria tarpeen mukaan


Keitä 7 dl vettä (huom! teflonkattila just in case), lisää 2 dl puuroriisiä, anna kiehua 30 min. Lisää 5 dl appelsiinitäysmehua ja 3 dl vettä. Odota kunnes kiehuu taas ja nosta kattila levyltä. Valuta ohuena norona seos jossa 1 dl kylmää vettä ja 3 rkl perunajauhoja. Vatkaa samalla kuin viimeistä päivää. Nosta takaisin levylle ja odota että pulpahtaa. Hellaosuus on nyt valmis. 

Pilko appelsiinit ja banaanit kulhoon (tai miksei suoraan kattilaankin jos mahtuu). Kaada puuro päälle ja sekoita. Lisää sokeria jos siltä tuntuu. Valmis! Tätä vastaavaa on tehty myös omavaraisempana versiona mustaherukkamehun ja mustikoiden kanssa. Banaani sopii myös siihen.


(Lopuksi pese hella ja tuuleta keittö levylle palaneen riisivesisekoituksen vuoksi.)

12 kommenttia:

  1. Oih, onpa hauska resepti! Sattuneesta syystä meilläkin on puuroinnovaatioiden vääntäminen hyvin ajankohtainen juttu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happamuutta voi säätää tosiaan laittamalla vähemmän mehua ja enemmän vettä. Meidän jäbä ei tätä tosin suostunut edes maistaan :( Olin ihan varma että tykkäisi hulluna! Huomenna uusi yritys.

      Poista
  2. Nam nam nam , pitänee kokeilla :) :P

    VastaaPoista
  3. Onpas jännittävä resepti! Luulisi tuon flunssaan auttavan. :) Täytyy itsekin kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Jännittävää! Jotenki mehu puuron pohjana kuulostaa äkkiseltään oudolta, mutta niinpä tosiaan: onhan herkussani vispipuurossakin mehua.. Pakko on tätä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onhan vispipuurossakin! Me tehtiin muistaakseni seiskaluokan kotitalouden tunnilla vispipuuroa appelsiinimehustakin. Se oli aika vinkeän makuista. Siitä on itse asiassa jäänyt ikuinen haave kokeilla lonkeroon tehtyä vispipuuroa mutta ei ole koskaan tullut kokeiltua ;D

      Poista
  5. Arvaapa mitä täällä syötiin iltapalaksi? :D Sopivasti sattu kaikki ainekset löytymään kaapista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, siistiä! Mitä pidit? Mä söin tota kaksi satsia aamulla ja vieläkin on. Perheen miesväki ei ole koskenutkaan koko puuroon.

      Poista
  6. Pitää ihan laittaa Pinterestiin talteen. Mä olen tehnyt vähän samantyyppisellä reseptillä omenariisipuuroa (omenamehuun keitetään ja joukkoon omenanpaloja ja rusinoita, namnam!), mutta tämä kuulostaa just siltä, että kesällä kylmänä uppoaisi niin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo muuten, oon jossain syönyt kans tollasta omena-rusinahommelia. Tää appelsiinipuuro on tosiaan kylmänäkin tosi hyvää!

      Poista