Sivut

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Päivälehden museon uusi lapsiystävällinen näyttely

Käytiin tänään tsekkaamassa Päivälehden museon uusi lastennäyttely: viisi ihmeellistä aarretta - seikkailu oppikirjojen kuviin. Näyttelyssä tosiaan esitellään suomalaisten oppikirjojen ja lapsille suunnattujen tietokirjojen kuvituksia. Ja voi kyllä, itsekin muistan erityisen hyvin nimenomaan oman Aapisen ja ensimmäisten luokkien matikan kirjojen kuvituksia. Tämän näyttelyn kuvat olivat itselleni kaikki outoja, mutta voin kuvitella, miten erityisen ihana näyttely tämä on heille, jotka ovat näiden kuvien opastuksella asioita opiskelleet. Näyttely on suunnattu erityisesti esi- ja alakouluikäisille lapsille, mutta se soveltui aivan 100 % täydellisesti myös pienempien lasten ihanaksi leikkipaikaksi, vaikka näyttelyn varsinainen sanomasta ei hölkäsen pöläystä selvää ottaisikaan. Ja ilon kiljaisuja siellä päästelivät myös oletettavasti lukioikäisten teinien porukka, mikä meni leikkimään meidän jälkeen. Leikki kuuluu kaikille :)

Nyt ennen kun mennän kuviin, haluan huomauttaa, että alueelle ei olisi saanut mennä kengät jalassa. Minulle kävi inhimillinen väsyneen äidin erehdys. Lapset juoksivat narikalta houkuttelevan näköiseen näyttelytilaan ennen kuin ehdin kissaa sanoa ja kun kaakatin kauhean metelin kanssa perässä, jäi huomaamatta kehoitus jättää kengät pois. Tottakai pitäisi olla aivan päivänselvää, että tuollaisiin paikkoihin ei mennä kengät jalassa muutenkaan, mutta me nyt kuitenkin kerettiin juosta mesta läpi kengät jalassa ennen kuin ehdin sen verran hengähtää, että aivot alkoivat jälleen toimia. Riisuttiin kengät sen jälkeen, mutta uusia valokuvia en alkanut ilman kenkiä ottaa, vaan myönnän nyt tämän nolon moan koko kansan edessä. Ja voin kertoa, että ihmisenä, joka noudattaa sääntöjä, tämä asia vaivaa minua enemmän, kuin on ehkä edes normaalia. Kyllä, menen tästä nyt ruoskimaan itseäni, katsokaa te kuvat, upea paikka Helsingin keskustassa (Ludviginkatu 2-4) ja museo on tosiaan ILMAINEN.










Päivälehden museossa on ollut ennenkin aivan ihania näyttelyjä lapsille. Edellisestä visiitistä parin vuoden takaa voi lukea täältä. Silloin teemana oli Sakari Topeliuksen sadut.

5 kommenttia:

  1. Aivan hurmaavalta näyttää! Onpa hienoa, kun tuollaisia järjestetään :)

    VastaaPoista
  2. Lapsilla on ollut taas kivaa, mukavalta näyttää.

    VastaaPoista
  3. Lähetin muuten tänään Joonalle myöhästyneen syntymäpäiväkortin, ilmoita sit kun se saapuu 😄

    VastaaPoista
  4. Vau, mikä paikka! Miksi maakunnissa ei ole tuollaisia leikkijuttuja? Epistä :D Kotiäitivuodet olisi parasta viettää näemmä Helsingissä eikä hevonveessä :D PS. Jos et olisi maininnut, en olisi edes huomannut kenkiä kuvassa. Mutta joo, hyhvä muistutus meille itse kullekin.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan näköinen näyttely kyllä :) Ja sattuuhan tuota, itse kullekkin pikku mokia :) (kenkähommaan viitaten)

    VastaaPoista