Sivut

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Rairuohoamppeli

Tunnustan: olen maailman surkein kasvattaan rairuohoa. Voi toki johtua vähän siitäkin, että en ole oikein ottanut selvää, että miten se tarkalleen ottaen kuuluisi tehdä. Tänä vuonna kokeilin paljon puhuttua vaipan sisälmyksiin istuttamista ja kyllähän se toimii. En tiedä, johtuuko surkeuteni siitä, että laitan mahdollisesti aivan liian vähän siemeniä, vaiko siitä, että enhän minä näitä muista kastella, kuin hyvin satunnaisesti. Oli miten oli, muutama ruohonkorsi kuitenkin saatiin tänäkin vuonna kohoaan purkista.



Istutin ruohot taaperoystävälliselle korkeudelle rakentaen rairuohoamppelihenkarihärvelin henkarista ja tyhjistä ksylitolipastillirasioista. Porasin kaksi reikää per rasia ja ompelin ruohon värisellä langalla henkariin kiinni. Purkit olisi tietysti voinut myös koristella, mutta me mentiin valkoisilla.






Pajunkissat on koristeltu ja kotiin ostettu järjetön määrä suklaamunia muita virpojia varten. Jes! Tästä lähtee!

Kastelukannu saatu / Plastex

12 kommenttia:

  1. Mä laitan rairuohon aina oikeaan multaan. Ja reilusti siemeniä! Päälle vielä ohut kerros multaa ja hieman painelen "kasaan", kastelen sumutepullolla kunnolla ja astian päälle elmukelmua (joku pieni kohta avoimeksi ilmanottoon). Sitten päälle sanomalehdensivu pimentämään eikä mene kauaa kun rai jo itää. Kastelua parin kolmen päivän välein, riippuu varmaan kylvöksen laajuudesta. PS. Mulla on kani eli ympäri vuoden rairuohoa kasvamassa yhdessä astiassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että mä tosiaan laitan niitä siemeniä ihan liian vähän :(

      Poista
  2. Tulipa mukava pääsiäisolo näistä kuvista. Eikä vain keväästä, vaan myös siitä, mitä rairuoho symboloi. Siemen kuolee, jotta kasvi nousee ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos välittivät sinulle tuollaista symboliikkaa. Itse kasvatin tavan vuoksi ja ylös nostin, jotta nuorempi lapsi ei pääse käsiksi.

      Poista
  3. Mää en oo koskaa saanu rairuohua oikee kasvaa nii oon sitte ostanu ohransiemeniä ja ne kyllä kasvaa😊 Ja multaa ennoo laittanu ku vähä..
    Nuista kuvista tuli iha pääsiäistunnelma😊

    VastaaPoista
  4. Uusi bloggaaja tääl liittyi lukijaksi..huh mikä määrä sulla on lukijoita..mutta näin ensivisiitillä blogisi on ihana..en ihmettele !
    Ihanaa pääsiäistä :)

    VastaaPoista