Sivut

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Lapsimessut tulevat taas

Sisältöyhteistyö: Lapsimessut

Lapsimessut ovat kuuluneet huhtikuuperinteisiini siitä asti, kun esikoinen oli noin vuoden ikäinen. Olisin aivan ehdottomasti halunnut mennä sinne jo ensimmäistä kertaa raskaana ollessani, mutta siinä tuli sitten niitä keskoshommia, niin eipä oikein messuileen joutanut. Tänä vuonna Lapsimessut järjestetään (Helsingin) Messukeskuksessa 21. -23.4. Kävin jo etukäteen kuuntelemassa Lapsimessukuulumisia heidän blogitilaisuudessaan ja nyt en kyllä malta odottaa itse messuja!

Jos on tulossa messuille lapsen/lasten kanssa, kannattaa ehdottomasti tsekata Lapsimessujen palvelut lapsiperheille -sivut. Sieltä käy ilmi esimerkiksi, että tapahtumassa on käytössä itäinen sisäänkäynti, josta pääsee messuhalliin suoraan kulkematta portaiden tai hissien kautta. Eli jos rattailla liikenteessä, niin suosittelen lämpimästi kiertään sinne itäovelle. Itse olen tasan kerran ottanut näille messuille mukaan lapsen ja rattaat ja kirosin taatusti sen olevan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun jonot hissille olivat massiiviset ja kannoin rattaita hikipäissäni portaikossa ja lopulta vielä kaadoin rattaissa roikkuneiden ostoskassien aiheuttaman painopisteen muutoksen vuoksi ne rattaat keskelle kulkuväylää (lapsi ei onneksi ollut siinä vaiheessa kyydissä, vaan sylissä, koska en uskaltanut silloin vielä kantaa portaissa rattaita, joissa lapsi on kyydissä. Nykytilanteesta en viitsi mainita sen enempää...) Mutta joo, iso peukko tälle esteettömälle ovelle! Lisäksi messuilla on vaunuparkki (iso peukku myös tälle).

Hakola Oy on järjestänyt ja sisustanut messuille ilmaisen eväsparkin, jonne voi mennä lepuuttaan jalkoja ja syömään eväitä. Siellä on myös mikro ja syöttötuoleja. Mikroja löytyy messuilta useammastakin paikasta, ne on kaikki lueteltu tuolla aiemmin linkkaamassani lapsiperheiden palvelut -sivulla. Kuten myös vaipanvaihtopisteet yms.

Itse olen messuilta aina tehnyt hankintoja lähinnä vanhoilta tutuilta vaatemerkeiltä (alelaarit!!!), ja blogitilaisuudessa käydessäni (ja lahjakasseihin kurkattuani) tajusin, että olen muuten todellakin pudonnut ajan kelkasta. Paljon on uutta vaatemerkkiä tullut markkinoille ja varmasti uutta löytyy myös tarvikepuolelta.

Kuvan tuotteet saatu blogitapahtumasta. Tupsulippis: Kiddow, legginssit: Roo clothing, Pupu tietenkin klassikko: Ainu Ensipupu.


Roo (6f31) on tuttu kankaista, jotka he julkaisivat muistaakseni viimeisimmän kankaiden yön aikaan. Lapsimessuilla julkaistaan heidän vaatemallistonsa. Odotan kyllä mielenkiinnolla ja aion ehdottomasti tsekata! En tiedä, onko heillä myös kankaat mukana messuilla, toivon mukaan olisivat! Kankaita odotan kuola valuen myös Paapiin (6d2)ja Verson puodin (6b48) osastoilta. Ja valmiitkin vaatteet kiinnostavat tottakai (ainakin siis alelaarit).

Aion taas yrittää saada järkättyä asiat siten, että pääsisin käymään messuilla sekä yksin kiertämässä ostoshommat ja vinkit kesän retkikohteisiin (ja keräämässä vaippanäytteet, mainostarrat, -kynät ja karkit), että mahdollisesti esikoisen kanssa tsekkaamassa toiminalliset osastot ja samaan aikaan messukeskuksessa oleva model expo (pienoisrautatiet..) Kaikenlaista ohjelmaakin olisi, kaiken jos haluaisi nähdä ja kiertää yksin ja lasten kanssa erikseen niin kyllähän tuohon koko viikonloppu helposti menisi. Varsinkin kun tosiaan siellä on myös kädentaidot-messut ja outlet expo.

Sain nipullisen lippuja arvottavaksi, mutta helppouden nimissä arvon ne instagram-tililläni. Pahoittelut heille, joilla ei tunnuksia ole, mutta nyt on näin. Käypä siis katsomassa ja osallistu. Aikaa on vain muutama päivä.

2 kommenttia:

  1. Täällä pidetään melkein jo aamukampaa koska saa hypäpä junaan ja pääsee messuilemaan! Nämä on neljännet messut mihin nyt pääsen osallistumaan. Vuosia surkuttelin kun halusin mennä, mutta välimatkaa on kuitenkin satoja kilometrejä niin kaikki oli muka niin hankalaa. Mä odotan juuri niitä penkolaareja ja kankaita, toivottavasti olis versolla paljon kankaita mukana ja jospa metsolallakin olis! Ei malta odottaaaaaa!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään näistä messuista kans niin paljon, että lähtisin varmasti myös satojen kilometrien päästä, jos vain mahdollista :D

      Poista