Sivut

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Muita ihania syyssukat

Muita ihania -blogissa järkättiin nyt syksyllä jälleen mysteerisukka-KAL ja olin tietenkin heti mukana. Sukat oli määrä neuloa keskipaksusta langasta, mikä valitettavasti on se paksuus, jota varastoissani on vähiten. Positiivista tässä on se, että ei tarvitse lainkaan potea värikateutta katsoessa toisten sukkia, sillä tässä on kertakaikkiaan kaikki jämät mitä minulla oli. Ja yhden iskemättömän korkkasin, mutta mitään en ostanut.



En saanut neulottua sukkia oikeaan tahtiin sillä ison jalkani ja pirun tiukan käsialani ja rajallisen värimäärän vuoksi, piti aika paljon säätää ja pohtia. Varret menivät vielä about tahdissa mutta kantapäänkin aloitin tosiaan jo aiemmin, pitkän jalkani vuoksi. Sitten ne lojuivat pitkän aikaa, neuloin toisen loppuun ja toisessa oli vain kantapää.


Eilen muistin, että olen tänään menossa ystäväni kanssa Luonnontieteelliseen museoon ja siellä on se upea portaikko, että olisipa nastaa ottaa kuvat siellä! Neuloin koko illan jotta sain sukat valmiiksi, mutta tietenkin iski niin kauhea päänsärky, että päättelyt oli pakko jättää ja samoin kaikki muut viimeistelyt, esim kastelu.



Aamulla nappasin kuitenkin sukat mukaan ja tungin ne päättelylankoineen päivineen jalkaan. No tietenkin kävi niin että taapero häiritsi kuvaamista minkä pystyi ja henkilökunta tuli huolehtiin että onhan ne reput ja kassit, jotka lojuvat metrin päässä meistä, meidän, ja että pidetäänhän taaperosta huolta. No juu juu! Sitten muuten niin tyhjässä portaikossa alkoi myös tietenkin ravata koko ajan ihmisiä ja joo, päätin että tälläkin kertaa saa toteutus jäädä jonnekin hyvin kauas itse visiosta.


Puikot: 3 mm 
Langat: enimmäkseen Novita Nalle, Gjestal Maija ja Vuorelman Veto


Pääasia että on aivan ihanat sukat ja hmm, kymmeniä päättelemättömiä langanpäitä vielä urakoitavaksi.

30 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! Ja ne langanpäät lämmittää myös sukassa ;) Mulla vielä täysin kesken.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmittäähän ne, mutta inhottava pukea sukkia kun menevät varpaiden väliin joten kyllä mä taidan nyt vaan ottaa parsinneulan esiin ja päätellä :D

      Poista
  2. Hei mä unohdin vallan kaiken häslingin keskellä sanoa, että aivan mielettömän upeat sukat :D

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Ja hauskinta on se, että en varmasti olisi valinnut noita, elleivät ne olisi olleet ne ainoat, mitä on käytettävissä :D

      Poista
  4. Se on kyllä ärsyttävää kun on joku visio kuvaamiseen ja sitten syystä tai toisesta se ei onnistukaan. :) Ihanat on sukat ja kuvatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla käy melkein aina niin :D Mutta on silti hauska miettiä millaiset kuvat olisivat kivoja :D

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. No, joo, tuli kivat vaikka olikin hyvin rajallinen määrä jämiä.

      Poista
  6. Kauniit värit näissä sukissa ❤ . Ja hauskat kuvat. Hyvä osata nauraa näille jutuille. :)

    VastaaPoista
  7. Jätte fina mönster och färger! Tuulikki

    VastaaPoista
  8. Hienot sukat olet kutonut. Taaperolla ihana neuleasu päällä. Oletko itse tehnyt, onko malli omasi ?



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse tehnyt. Malli ei ole oma, vaan se on Ministrikk-malliston The Pocket playsuit. Olen blogannut siitä täällä, siellä myös linkki malliin, itse ohje on maksullinen.

      Poista
  9. Ihanat sukat! Mulla on aina kirjoneulesukkaa neuloessani parsinneula sukanvarressa kiinni. Päättelen työn edistyessä muutaman langan kerralla ja näin ei lopussa ole sitä päättelyurakkaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä joskus päättelen etukäteen, mutta yleensä vasta lopuksi. En koe sitä erityisen vastenmielisenä hommana kuitenkaan :)

      Poista
  10. Aivan hurmaavat! Riittäispä itselläkin pinna ja mielikuvitus noin hienoihin neulomuksiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tähän mielikuvitusta tarvitse, kun on valmis malli minkä mukaan tekee :)

      Poista
  11. Iik mitä ihania värejä! Mulla on vielä täysin kesken, kohta pääsen neulomaan kantapäitä. Blogikuvia tulee sitten joskus :)

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihania kuvia tässä postauksessa! Upea toi porraskuva, jossa eri kerrosten portaat kulkee limittäin. Ja niin liikkis toi alin kuva! <3

    VastaaPoista