Uaaaaah, olen jo kahdesti taputellut sen coziest memory -peiton valmiiksi (paria sataa päättelemätöntä langanpäätä lukuun ottamatta) ja sitten kuitenkin todennut että on vielä liian pieni. En kertakaikkiaan jaksaisi enää neuloa sitä mutta haluan sen valmiiksi vielä tälle syksylle. Ei puutu paljoa, ei. Mutta tuntuu että mitä enenmmän sitä neulon, sitä kauemman mulla menee aikaa yhteen neliöön. En voi ymmärtää. Tästä syystä blogissakin on nyt vähän hiljaista. Mikään ei valmistu.
Olenkin siis aloittanut muitakin projekteja joten kun on saanut neuloa hetken jotain kivempaa, menee ruutu tai kaksi sitten siihen peittoonkin, jee.
Niin ja ompelin projektipussinkin! Sille peitolle. Poissa silmistä, poissa miel- eiku.
Joo, täällä oisi yksi joulutyyny jo tulilla!
Tuleva taapero tarvitsee toki taaperokokoiset junasukat.
Ja sitten piti olla ei-villainen projekti koska on villa-allerginen vieras. No mutta se itse asiassa tuli jo valmiiksikin. Puhelinkotelo. Puhelin on siis napin alapuolella. En tehnyt läppää vaan ylikorkean pussin jossa napinläpi ja sisäpuolella nappi.
Ja koska syksy tulee ihan kohta ja meillä on poikkeuksellisen siistiä, nostin kynttilöitäkin pöydälle illalla. En siis tykkää tunnelmoida kynttilänvalossa jos taustalla on räjähtänyttä kaatopaikkaa muistuttava kaaos. Eero Aarnion suunnittelemat, Suomessa valmistetut kynttilänjalat olen saanut Plastexilta, blogin kautta. Ne ovat ihanat (eivätkä muovia vaikka Plastexin ovatkin, hehe) sillä toiselle puolella on aukko tuikulle, toiselle puolelle menee kruunukynttilä ja ovat lisäksi tosi kivan näköiset. (Iittalan nappula kuvausrekvisiittaa)
Eikä tässä vielä kaikki. Aloitin yhden toisenkin peittoprojektin joka ei muuten todellakaan ole dominoneuletta. Siitä lisää joskus varmaan tammikuun puolella.
Mutta nyt neuloon taas muutama dominoruutu. Ja tämähän on mulle siis aivan täysin normaalia että kyllästyn isoon neuletyöhön mutta teen kiukulla valmiiksi ja mietin itsekseni että ei ikinä enää tällaista ja ehkä lopetan neulomisen muutenkin kokonaan heti kun olen ensin tehnyt sen ja sen ja tuon ja... Mutta en mä silti kuitenkaan lopeta.
On joo todella rentouttava harrastus. Knitting is my yoga ja mitä näitä on.
Olenkin siis aloittanut muitakin projekteja joten kun on saanut neuloa hetken jotain kivempaa, menee ruutu tai kaksi sitten siihen peittoonkin, jee.
Niin ja ompelin projektipussinkin! Sille peitolle. Poissa silmistä, poissa miel- eiku.
Joo, täällä oisi yksi joulutyyny jo tulilla!
Tuleva taapero tarvitsee toki taaperokokoiset junasukat.
Ja sitten piti olla ei-villainen projekti koska on villa-allerginen vieras. No mutta se itse asiassa tuli jo valmiiksikin. Puhelinkotelo. Puhelin on siis napin alapuolella. En tehnyt läppää vaan ylikorkean pussin jossa napinläpi ja sisäpuolella nappi.
Ja koska syksy tulee ihan kohta ja meillä on poikkeuksellisen siistiä, nostin kynttilöitäkin pöydälle illalla. En siis tykkää tunnelmoida kynttilänvalossa jos taustalla on räjähtänyttä kaatopaikkaa muistuttava kaaos. Eero Aarnion suunnittelemat, Suomessa valmistetut kynttilänjalat olen saanut Plastexilta, blogin kautta. Ne ovat ihanat (eivätkä muovia vaikka Plastexin ovatkin, hehe) sillä toiselle puolella on aukko tuikulle, toiselle puolelle menee kruunukynttilä ja ovat lisäksi tosi kivan näköiset. (Iittalan nappula kuvausrekvisiittaa)
Eikä tässä vielä kaikki. Aloitin yhden toisenkin peittoprojektin joka ei muuten todellakaan ole dominoneuletta. Siitä lisää joskus varmaan tammikuun puolella.
Mutta nyt neuloon taas muutama dominoruutu. Ja tämähän on mulle siis aivan täysin normaalia että kyllästyn isoon neuletyöhön mutta teen kiukulla valmiiksi ja mietin itsekseni että ei ikinä enää tällaista ja ehkä lopetan neulomisen muutenkin kokonaan heti kun olen ensin tehnyt sen ja sen ja tuon ja... Mutta en mä silti kuitenkaan lopeta.
On joo todella rentouttava harrastus. Knitting is my yoga ja mitä näitä on.
Jos yhtään lohduttaa niin minä en jaksanut kuin kokeilla tuota tekniikkaa. Kuvittelin jotenkin että olis hauskakin kutoa noin mutta eipä ollut! Langan vaihtaminen erityisen hirveää. Ehkä yhdestä vaihtuvavärisestä langasta olisin saanut työn etenemään, mutta sittenhän siinä ei olis ollut mitään (jämälanka)ideaa.
VastaaPoista(Pitäis kokeilla VIRKATA dominotyyliin, jos siinä sais ne langanpäätkin samalla eliminoitua.)
Ihailen sitten kuvia kun sun peittos on valmis. :)
Minusta tämä on kyllä kivaa tehdä, tuli vaan jotenkin raja vastaan :D Ja mua ei haittaa langanpäät, se on pieni homma sitten enää kun koko peitto on tikutettuna.
PoistaMä edelleen nautin mun peiton teosta. Mut tuollainen projektipussi olis kyllä tarpeen mun peitto on tungettuna koriin kun ei mahdu mun pussukoihin.
VastaaPoistaMulla varmaan tuli siitä se ongelma kun päätin että se pitää valmistua pian. Se on se pakko mikä aina häiritsee inspiraatiota.
PoistaMukava kuulla että muilla on ihan samanlaisia ongelmia. Viimeksi kuin sain peiton valmiiksi niin totesin etten halua nähdä sitä silmissäni enää koskaan :D Se menikin lahjaksi joten ei ole onneksi pyörinyt näkysällä...
VastaaPoistaVoi ei :D :D
PoistaMä neuloin tollasta dominopeittoa varmaan kolme vuotta. Tekele oli appivanhempien luona ja tikutin sitä samalla kun katsoin appiukon kans mäkihyppyä sun muuta.
VastaaPoistaJoo mikään nopea projekti ei varmasti ole, ainakaan jos tekee ihan aikuisten kokoisen.
PoistaIhanaa havaita etten ole ainoa jonka peittoprojekti on sakannut pahemman kerran. Innostuin joskus sellaisesta kalanmuotoisista paloista neulotusta peitosta, mutta lopputulos oli sellainen tyttären nukenrattaisiin päätynyt kyhäelmä... Ja ne afrikkalaiset kukatkin on olleet työn alla vasta kolmatta vuotta :O Tsemppiä Terhi, mahtava blogi! t: Sanna
VastaaPoistaNo mutta tuli sentään nuken rattaisiin peitto :D :D :D Mä olen suosiolla jättänyt afrikankukat väliin.
PoistaKiitos! :)
Mikähän se on, kun syksyisin peitotuttaa :) Keväisin takituttaa ja talvisin sukatuttaa..
VastaaPoistaNo niinpä :)
Poista