Äidin tarvii päästä retkelle

Minulta kysytään usein että miten jaksan mennä lapsen kanssa niin usein "retkelle". Totuushan on se että MINÄ niitä retkiä kaipaan. En kertakaikkiaan jaksa istua viikonloppuinakin tuossa pihassa tai lähileikkipuistossa, sitä saa ihan tarpeeksi tehdä päiväkotipäivien päätteeksi arkena. Toki lapsikin niistä retkistä nauttii mutta ei varmastikaan välttämättä niitä tarvitsisi niin usein. Mulla on nyt viime aikoina tullut raskauden kanssa sellainen plaah-vaihe että en kertakaikkiaan jaksa yhtään mitään töiden jälkeen. Kotona istuminen alkaa kuitenkin vituttaa ja sitten sitä on kiukkuinen miehelle jolla on harrastuksia koska sitä varmaan vain on kateellinen siitä että toinen jaksaa ja pystyy tehdä. Itse annan kaiken tämän vähäisen käytössä olevan energiani työpaikalleni (enää viikko, yksi ainoa viikko!!!). Mutta jos mies jäisi sohvalle makoileen sympatiasyistä, varmaan suuttuisin siitäkin että makaa nyt tosiaan siinä kun voisit tehdä ja mennä toisin kuin minä. Pinisen ja vaadin että jonnekin on päästävä mutta en jaksa lähteä minnekään. En enää edes keksi minne hittoon haluaisin sitten mennä ja se on jo huolestuttavaa koska yleensä mulla on loppumaton varasto ideoita minne mennä ja mitä tehdä. Nyt on siis totaalinen plaah-vaihe ja syytän siitä raskautta. Olen niin turvonnut, pöhettynyt, VÄSYNYT ja jalkaan sattuu sitten kuitenkin taas. Tänään on taloyhtiön rapujuhlat pihassa mutta en suostu meneen koska haluan angstata ja kiukutella sisällä. Mies ja lapsi edustakoot. Vaadin kuitenkin päästä aamulla jonnekin, ihan minne tahansa, ja niinpä se suunnattiin Fallkullan kotieläintilalle joka on yleisölle avoinna vielä tämän viikonlopun tälle kesälle.

Ja kyllähän se piristi. Ja lapsella oli kivaa. Ja se muisti viime kesän retken sinne! Tänä vuonna eläimet jaksoivat jo kiinnostaa ihan eri tavalla.