Sivut

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kuvia voi tilata kuvapalveluista

Yllättävää?

Monessa blogissa olen viime aikoina nähnyt yhteistyöpostauksia Printic-nimisen palvelun kanssa josta voi tilata instagram-kuvansa paperiversioiksi kätevästi 79 snt:n kappalehintaan. Ja sekös riemastuttavaa, eikö!!!

Tiedoksi nyt kuitenkin ihmiset hyvät, että instagrammit voi teettää aivan normaalisti valokuviksi siinä missä perinteisetkin valokuvat, ja siihen perinteiseen hintaan, noin 10 snt / kpl.

Blogiini tullaan jatkuvasti hakusanoilla joissa etsitään tietoa miten tilata polaroidin näköisiä valokuvia, ja usein multa myös kysytään kun jossain näkyy neliön muotoisia tai polaroideiksi muokattuja paperikuviani, että missä niitä voi teetättää. Nyt ihan erillisenä postauksena jaan tätä itsestäänselvyyden ilosanomaa että ne tilataan aivan kuin mitkä tahansa muutkin kuvat, just niin kuin ne joita mummosikin osaa tilata!

Itse otan instiskuvat iPhonellani jonne ne tallentuvat sekä tavallisten kuvien sekaan että vielä selkeyden vuoksi omaan kansioonsa eli ne ovat todellakin käytettävissä muutenkin kuin instagram-sovelluksen kautta.


Itse tilaan kuvat ja kuvatuotteet aina ifolorilta joten kerron nyt siitä. Ifolorilla on siis kuvantilaus-sovellus jolla kuvat voi tilata suoraan puhelimella. Ei enää yksinkertaisemmaksi voi mennä! Itse olen kuitenkin old school ja siirrän kuvani tietokoneelle (mikä on myöskin järkevää siltä varalta että puhelimelle sattuu jotain) ja tilaan koneella. Omat kuvani siirtyvät koneelleni automaattisesti sitä mukaa kun kuvia otan ja sekä kone että puhelin ovat wlanissa mutta perinteisin menetelmien kuvia voi myös siirtää usb-johdon tai bluetoothin avulla tms mutta nyt ei takerruta siihen vaan pointti on se että jos sulla on kuvia, sä voit teettää niitä.

Toisin kuin 10 vuotta sitten kuvat tulivat normaalisti koossa 10 x 15 cm tai 10 x 13 cm ja väärin valittuasi kuvista leikkaantui osia pois tai muuta ikävää, tämä ei enää päde. Ifolorilta tilatessasi valitset lyhyen sivun pituuden ja pidempi sivu tulee sen mukaan mikä on kuvasuhde kuvatiedostossasi. Instagrameista siis kun on kyse, ne tulevat neliöinä.

Tässä kuvakaappaus ifolorin sivuilta mistä näkyy hinnat ja kuvien mitat:

Ifolorilta ei tosiaan kannata mitään tilata normaalihintaisena koska alennuksia on jatkuvasti! 

Joten siinä sitten miettimään että tilaako ne instagram-kuvansa 79 snt / kpl Printiciltä vai 9 snt / kpl ifolorilta.

Ja jos haluaa niitä polaroidin näköisiä niin on olemassa ohjelmia ja sovelluksia sekä tietokoneelle että älypuhelimiin jossa kuvansa voi yhdellä klikkauksella muuttaa polaroidin näköisiksi. Sitten vaan pistätte tilaukseen ne niin saatte polaroideja paperiversioina. Ei sen mullistavampaa.

Tämä ei ollut maksettu mainos eikä sisällä minkään valtakunnan yhteistyökuvioita.

40 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Ite oon ainakin sen verran peukalo keskellä kämmentä mitä tekniikkaan tulee, että kaikki tällaiset "itsestäänselvyyden ilosanomat" tulee tarpeeseen. ;)

    VastaaPoista
  2. Huh huh 79 senttiä kappale! :D Itsekin tilaan esim. instagram-otokseni paperikuvina (käytän smartphotoa) yleensä niin että liitän 4 kuvaa samaan, saa semmosia pieniä kuvia, sopii niihin yleensä hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkyttävintä on se että niissä postauksissa, jotka mä olen lukenut tosta aiheesta, kommenttipalstalla tyypit on vaan ihan innoissaan että jee sikahienoo, paperiversioita instagrammeista mut onhan toi vähän kallis mutta on ne kuvat kyllä niin kivoja, iiiiik iiik iik!

      VITTU SEITSEMÄNKYMMENTÄYHDEKSÄN SENTTIÄ!

      Poista
    2. Tai sit voi liittää kaks neliönmuotosta kuvaa vierekkäin ja tilata ifolorilta semmosia 20x10cm kuvia, ite kikkailen näin nii sen neliökuvan hinta on vieläki edullisempi :)

      Poista
    3. No joo, tuo onkin jo nerokasta! Tosin siinä pitäisi sitten osata myös leikata suoraan että saa ne erilleen ;D

      Poista
  3. Hihittelen täällä vieläki yksikseni. Norsis, oot paras! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä monta päivää jaksoin vaivata päätäni miettimällä että onko niin että tyypit ei oikeasti tiedä vai haluaako ne vaan hehkuttaa kun kerta joku blogiyhteistyö on (kun ei kai siihen perään välttämättä kehtaa kirjoittaa että nää muuten saa sikana halvemmalla ihan mistä tahansa muualta)! Yritin miettiä miten kommentoisin että tuo on älytöntä mutta päätin sitten tehdä oman postauksen.

      Poista
    2. Oikein!

      Kiva, että joku vielä oikeesti välittää asioista :)
      Ja ilman mitään yhteistyö-mainoskuvioita. Sä oot Ihminen!
      Mulla jää aina ajatuksen tasolle nää tämmöset...

      Poista
    3. Eipä tuohon menny ku 5 minuuttia kun nuo kuvakaappaukset otin ja tekstit rustasin, voin taas nukkua yöni rauhassa kun en mieti miten ihmiset tilaa 79 sentin valokuvia :D

      Poista
  4. Tuo Ifolorin vapaa kuvan muoto on pitkälti syy, miksi siirryin Ifolorin asiakkaaksi. Ei tuota mahdollisuutta ainakaan Digiexpressillä ollut. Teetätin muka-polaroidin siten, että tein kuvasta oikean kokoisen Photoshopilla ja lisäsin valkoista ympärille. Sitten valmiista kuvasta leikkasin ylimääräisen valkoisen pois. Mutta onhan se nyt kivempi saada kuvat suoraan halutun kokoisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä tosi hyvä ominaisuus ifolorissa! :) Paitsi silloin kun tilaa vahingossa jotain pitkiä pötkylöitä kun ei ole muistanut tarkistaa että onko kuvaa tullut aiemmin rajattua esim jotain blogimerkintää varten ja unohtunut palauttaa alkuperäiseen muotoon ;D Nimim. hups.

      Poista
  5. Eikä, ihan loistava postaus! Meitsi on niin pikkuvittuilevan tyylin kaveri :D Mut jos joku ei ymmärrä ja pitää vääntää rautalangasta ni sithän väännetään! Kiitos illan piristyksestä! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saatiin kerran koulussa yksi fyssan labrojen työselostus bumerangina takaisin kun ei oltu jotain meidän mielestä aivan itsestäänselvää asia selitetty paremmin, selitettiin sitten ihan kaikki mahdollinen siitä lähtien että mikä on ruuvimeisseli, mihin sitä käytetään, kuvia erilaisista ruuvimeisseleistä ja kehoitus tarkistaa aina että käyttää ruuviin sopivaa meisseliä. Johan meni läpi.

      Poista
  6. Hahaa ihan mahtavaa tällanen! En tiiä mutta mulle tää on ollu aina itsestäänselvyys ja nyt naurattaa vähän vahingonilosesti että joku tilailee kuvia noin kalliilla hinnalla! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ei vaan voi ymmärtää että miten joku itselle niin itsestäänselvä asia voi olla toisille täysin ennenkuulumatonta. Itse kun on tilannut kuvia ensin 90-luvulla filmiltä ja sitten tällä vuosituhannella digikuvista, on väkisinkin pysynyt kärryillä miten niitä kuvia tilataan. Mutta on sitten tietysti hurja joukko niitä jotka eivät koskaan paperille kuviansa ole teettänyt.

      Toi 79 snt / kuva on taas niin loistava esimerkki epäeettisehköstä blogimainonnasta joka luo ihmisille aivan älyttömiä tarpeita kuluttaa epäjärkevästi.

      Poista
  7. Jestas sentään että sä olet oikeassa! Riemastuttava postaus, ja tampio täällä terve, mulle tässä oli ihan uuttakin tietoa. Mutta ennenkaikkea kiitos asenteesta ja blogimainontaa koskevasta kommentoinnista. Kiva kun joku sanoo suoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen juu että varmaan aika monelle voi tulla yllätyksenä tuo että kuvia voi tilata muussakin kuvasuhteessa kuin siinä perinteisimmässä.

      Blogimainonta on niin viheliästä, itse nimittäin olen aika hemmetin monta kertaa juossut pää kolmantena jalkana ostaan jotain mitä kaikki hehkuttaa ja sitten todennut että olikin ihan paska juttu :P Ja vielä useammin joutuu takoon päähänsä järkeä että tuota ja tuota asiaa ei ole pakko saada vaikka joka blogissa sitä hehkutetaankin! Ja ei sillä, monet mainoskamppanjat ovat kyllä ihan järkevistä ja tarpeellisista tavaroista mutta tosi paljon on myös ihan puhtaasti semmosta että luodaan vaan niitä tarpeita joita ei olisi ikinä tajunnut tarvitsevansa. Eihän siitä voi bloggareita syyttää mutta joskus toivoisi jotain etiikkaa harjoitettavaksi niissäkin asioissa. Ja kun edelleenkään niitä saatuja kamoja ei aina merkitä selvästi, se on vielä pahempaa, moni järkeväkin ihminen sokaistuu. Ja sitten kun näitä asioita sanoo ääneen, tullaan syyttämään että ootte vaan kateellisia ja ei siinä ole mitään väärää että bloggaaja saa tavaraa ja rahaa korvaukseksi vaivannäöstään. Aina sama virsi, huoh.

      Poista
    2. Amen! Sä kiteytit tän niin täydellisesti, että tästä lähdin vaan copypeistaan tän vastaukseen kaikkialle missä joudun selittämään näkökantaani :D

      Poista
  8. Hyvä norsis! Siinä oli sama jos toinenki aseteltu taiten poikittain. Well done!

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nopeasti kirjoitin ja paljon piti muokata sitten hetken päästä jotain pientä mutta hitto vieköön, olen itsekin tyytyväinen! :D

      Poista
  9. Mä en ollut suoraan sanottuna tajunnut, että se on noiden kuvasuhteiden kanssa noin helppoa nykyään. (En olisi silti kyllä tilannut 79 sentin valokuvaa.) Mutta mä en käytäkään Ifoloria tai muita hienoja kuvapalveluja vaan naapurin pikkuliikettä koska siellä on niin kiva mummo tiskillä. Ja yleensä kehitän paperille vaan filmikuvia, siinä ei mitään muotoja kysellä.

    Loistava teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän pyysin tosiaan viime jouluna joulupukilta valokuvatulostimen (jolla yhden kuvan hinta on kyllä melko suolainen verrattuna ifolorin 9 senttiin) semmosia "pakko saada tää kuva paperille NYT", esim jotain askartelua varten, ja sen kanssa on kans melko säätö kuvasuhteen kanssa, saattaa nimittäin tulostaa pystykuvan vaakakuvaksi muunnettuna (niin että kolmasosa kuvasta jää pois) jne :D :D Mäkin joskus toisinaan teetin paikallisessa liikkeessä, jos oli kauhee kiire saada kuvat mutta ifolor on niin nopea valokuvien teettämisen suhteen että harvoin on niin kiire etteikö voisi sitä kahta päivää odottaa :)

      Mutta pikkuliikkeiden kannattaminen on tietenkin äärimmäisen ihailtavaa :) Eikä filmien kanssa tarvitse pelätä että hukkuvat postiin!

      Poista
  10. Olipa todella hyvä ja selkeä opastus, milteipä rautalangasta väännetty vaikkei rautalankaa ole näkyvissäkään :) Joillekin vain pitää vääntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän olen ihmetellyt että kukaan ei ole vielä kysynyt että miten ne kuvat sitten oikein tilataan kun nyt on saatu selvitettyä se että kuvia VOI tilata :D

      Poista
    2. Miten ihmeessä olen lukenut jo iät ajat, että nimesi (nimimerkkisi) onkin norsis , ei norskis...
      Tämä optikon tarpeessa oleva tyytyy printtailemaan ja photoshoppaamaan kuvat kotona. Ihmisen parhaat ystävät ompelukoneen, tietokoneen ja kameran jälkeen.

      Poista
  11. Mä en käytä instagramia enkä tiiä tuosta kuvajutustakaan, mutta pakko vain lykätä lusikkansa soppaan ja sanoa että olin niiiiiiin onnellinen silloin kun Ifolor (meinasin kirjoittaa että iFolor :D) toi puhelinsovelluksensa markkinoiden käyttöön. Mä olin jo siinä luulossa että meillä ei enää kuvia kehitellä - ei enää toimivaa tietokonetta ja kuvat otan puhelimella.

    Ihanaa myöskin on että oikeesti välität siitä ettei muut tuhlaa turhaan senttejään :)
    Oot hyvä tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo kyllä hieno homma tuo puhelinsovellus, siinä säästää hetikin sen vaivan ettei tarvi siirtää kuvia koneelle mikäli ne ei automaattisesti sinne siirry ja aikeissa on joka tapauksessa ne teettää paperille. Itelläni on ajatuksena ollut jossain vaiheessa teettää kuvakirjaa instagrammeistakin koska ne paperikuvat + albumit ei yksinkertaisesti mahdu minnekään. Mutta sitä ei pysty puhelimella tekeen, tosin mulle se on ihan sama koska on se toimiva tietokonekin ;)

      Poista
  12. Heissulivei! Paan täs vaan viestii, et mun ensimmäinen Villi Pohjola-peitto on valmis. Tossa linkkiä jos haluut käydä tsiikaamassa. ;)

    http://www.satamokaa.blogspot.fi/2013/09/villi-pohjola-rulettaa.html

    Niin jotta tattis vaan kivasta ohjeesta!!!

    VastaaPoista
  13. Jotenkin tulin tosi hyvälle tuulelle tästä postauksesta :) Vaikka taidan lukea ihan vääriä blogeja kun en oo Printicistä kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä selailen ihan tuhottamasti kaikenlaisia blogeja, sellaisiakin joita en vakituisesti lue joten kaikenmoisia ilmiöitä pistää silmään :D

      Poista
  14. Jes! Maailma muuttui paremmaksi tän postauksen myötä ;)

    VastaaPoista
  15. Eksyin tänään googlailemaan tuota ihmeellistä palvelua, jolla voisin tilata instakuviani söpöinä polaroideina ja päädyin blogiisi. Meinasin mennä tilaamaan ajattelematta kamalan kalliilla, kun ifolorilta se käy todellisuudessa huomattavasti halvemmin. Jos joku muu muuten yhä miettii, miten kuvia voi muuttaa polaroidin näköisiksi, ainakin Picasalla tuo luonnistuu. : )

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, minä ja mun opiskelijalompakko kiitetään sua tuhannesti! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että löysit tämän, mua oikeesti harmittaa kaikkien niiden puolesta jotka maksaa ylihintaa!

      Poista
  16. Moi, kiitos hyvästä ja järkevästä (!) postauksesta. Onko sulla joku puhelimessa joku tietty sovellus, jolla teet niitä polaroideja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Mä muutan ne tietokoneella.

      Poista